Arjessa

7.5.2025 Mummon Kammarin vapaaehtoiset ovat tärkeä tuki vanhuksille

Vanhusten palveluihin kohdistetut säästötoimet ovat puhuttaneet Suomessa koko alkuvuoden ajan. Säästöt ja niiden vaikutukset on pantu merkille myös vapaaehtoista vanhustyötä järjestävässä Tampereen seurakuntien Mummon Kammarissa.


7.5.2025 ”Kerho on aivan paras juttu”

Vanhemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä Vuoreksen seurakuntakodissa viime syksynä alkaneeseen kokeiluun, jossa päiväkerho tarjoaa lapsille puuhaa neljänä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Lapsetkin ovat lähteneet kerhoon mielellään.


7.5.2025 Missä OSAAT voi auttaa?

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen seurakuntien toteuttamassa OSAAT-hankkeessa edistetään diakoniatyön noin 30–64-vuotiaiden asiakkaiden mielen hyvinvointia. Hankkeen tavoitteita selventävät projektipäällikkö Riina Viitala Diakista ja hanketyöntekijä Sanni Siirtola Tampereen seurakunnista.


7.5.2025 Ruokapankin arvostus näkyi äänestyksessä

Tampereen seurakuntien Ruokapankki sijoittui toiseksi Pirkanmaan Osuuskaupan maaliskuisessa Kuulolla-äänestyksessä. Se sai viidenneksen annetuista äänistä, eli yli 5200 ääntä.


2.4.2025 Idea, jota kannattaa monistaa

Tammerkosken partaalla sijaitsevan kerrostalon asukkaat keksivät pari vuotta sitten yksinkertaisen vaihtoehdon etenkin ikääntyviä ihmisiä usein vaivaavalle yksinäisyydelle. Kahden rapun asukkaat ottivat kellaritilan haltuun ja alkoivat kokoontua yhteen.


2.4.2025 Avoin kahvila on viikon kohokohta

Härmälän kirkon Avoin kahvila on monille kävijöille viikon kohokohta. – Ihmiset oikein odottavat keskiviikkoa. Tällainen vapaamuotoinen kahvila on meille hyvin tärkeä, kertoo Härmälänrannassa asuva Hannu Telenius.


5.3.2025 Tärkeintä on yhdessäolo

Ystävällinen ilmapiiri, lämmin tunnelma, hyvä seura, mielenkiintoinen ohjelma ja maukasta ruokaa. Muun muassa näillä sanoilla joukko Kalevassa asuvia ikäihmisiä kuvailee Kalevan kulman kohtaamispaikkaa ja Iloa arkeen -pysäkkien toimintaa.


5.2.2025 Hyvä kuolindoula osaa kuunnella

Kuolindoulat on uusi ammattiryhmä, joka tarjoaa tukea elämän loppuvaiheissa. Ensimmäiset Tampereelta valmistuneet kuolindoulat saivat todistuksensa tammikuussa, toinen kurssi alkoi joulukuussa ja kolmas alkaa ensi syksynä.


5.2.2025 Sairaalasielunhoitoa jo sata vuotta

Kirkon sairaalasielunhoito viettää tänä vuonna 100-vuotissyntymäpäiviään. Tampereella saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeesta saatiin hyviä kokemuksia.


8.1.2025 Teemapäivästä toivotaan uusia polun päitä

Tampereella tammikuussa vietettävien Diakonian ja kasvatuksen päivien teema, ulkopuolisuus, on tuttu myös Messukylän seurakunnan diakoniatyöntekijöille, Antti Kulmalalle ja Onerva Toikolle.


8.1.2025 Hautausmaiden kesätyöt 2025 kohta haettavina

Aiemmista vuosista poiketen Tampereen hautausmaiden kausiväen haku järjestetään vuonna 2025 muiden yksiköiden kesätyörekrytoinnista erillisenä. Hakuaika on 13.1.–9.2.


4.12.2024 ”Ei elämä ole täysin pilalla, vaikka on köyhä.”

Näin sanoo Sanna, joka on osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja sinnittelee pienen palkan turvin. Työpaikka on katkolla vuodenvaihteessa. Hän on aina tehnyt ruuan itse kotona, marjastaa ja ostaa punalaputettuja tuotteita pakastimeen.


6.11.2024 Ruokapankki toivoo lahjoituksia joulun alla

Ihmisten taloudellisen tilanteen vaikeutuminen ei ole jäänyt huomaamatta Tampereen ev.lut. seurakuntien Ruokapankissa. Ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen kertoo, että avun tarve on kuluvan vuoden aikana entisestään lisääntynyt.


6.11.2024 Harjun seurakunnan Yhteisvastuun keräystuotto Iceheartsille

Nuoret ovat tänä vuonna Yhteisvastuun kohteena. Harjun seurakunta lahjoitti viimevuotisen Yhteisvastuukeräyksen tuoton Tesoman ja Ikurin kouluilla ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tekevälle Iceheartsille.


6.11.2024 Kenellä on lupa toimia kirkossa?

Naisteologit-yhdistys vietti 90-vuotisjuhlaansa lokakuussa Turussa. Naisteologit ry – Kvinnliga Teologer r.f. on kaksikielinen järjestö, joka toimii Pappisliiton alaisuudessa AKI-liitossa (Akava).


2.10.2024 Palveleva puhelin auttanut jo 60 vuotta

Palvelevan puhelimen tarkoituksena on palvella ihmistä pyyteettömästi sellaisessa hädässä, jossa hän tarvitsee henkilökohtaista vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa.


2.10.2024 Mitä tarkoittaa piiloasunnottomuus?

Valtakunnallista Asunnottomien yö -tapahtumaa vietetään jälleen 17. lokakuuta, ja Tampereella tapahtuman paikkana on Kumppanuustalo Artteli Mustanlahdenkadulla.


4.9.2024 Kohti valoisampaa tulevaisuutta Voimavararyhmässä

Voimavararyhmä on Tampereen seurakuntien tuottamaa kuntouttavaa työtoimintaa niille, jotka syystä tai toisesta ovat työkyvyttömiä.


5.6.2024 Milloin hauta on hoitamaton?

Tampereen seurakunnat on ilmoittanut Kalevankankaan ja Messukylän hoitamattomista haudoista haudoille asetetulla kuulutuksella, ja antanut määräajan kunnostaa ne ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä.


8.5.2024 Mikä tuo toivoa?

Toivon vuoden kunniaksi ja Kirkon juhlien kynnyksellä Silta kyseli ihmisiltä Tampereella ja naapurikunnissa, mikä heille tuo toivoa.


8.5.2024 Hervannan kirkon remontti alkamassa

Hervannan seurakunta- ja vapaa-aikakeskuksen peruskorjaustyöt alkavat kesäkuussa. Kevään toiminta Hervannan kirkolla päättyy jumalanpalvelukseen 12. toukokuuta, minkä jälkeen pidetään tiedotustilaisuus remontista ja toiminnan siirtymisestä muihin tiloihin.


Seuraavat