7.5.2025 9.40

”Kerho on aivan paras juttu”

Vanhemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä Vuoreksen seurakuntakodissa viime syksynä alkaneeseen kokeiluun, jossa päiväkerho tarjoaa lapsille puuhaa neljänä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Lapsetkin ovat lähteneet kerhoon mielellään.

– Tämä on korvannut sen, ettei ole tarvittu päivähoitoa, ja pystyn silti opiskelemaan, kertoo Kaisu Paukkeri.

– Mielestäni on tosi hyvä, että päivät ovat säännölliset, eikä ole tarvinnut viedä lasta päivähoitoon, tiivistää Carita Nikkanen.

Samoilla linjoilla on Heidi Rutanen.

– Kiva, kun on pieni ryhmä, jossa lapset voivat harjoitella yhteistyötaitoja.

Vanhemmat tuovat lapsia kerhoon mielellään.

Senja Oikkonen toteaa, että neljä peräkkäistä kerhopäivää auttaa luomaan rytmiä arkeen.

– Kerho ei ole yhtä raskas kuin päivähoito, vaan annos on sopiva lapsille. Samalla se palvelee tarvetta lasten virikkeille ja ryhmäytymiselle.

Oikea aika päivästä

Päiväkerho ajoittuu iltapäivään, mikä sekin kerää kiitosta.

– Kellonaika on ihan loistava, se ei sotke päivärytmiä. Kiire ja stressi katosi elämästä, kun ei tarvitse olla lähdössä johonkin heti aikaisin aamulla, sanoo Oikkonen.

Hän on nyt pienemmän lapsen kanssa kotona, ja huomauttaa, että pikkulapsiaika on lyhyt.

Nikkanen lisää hyviin puoliin tutut ja turvalliset ohjaajat.

– Heistä välittyy se, että he tekevät tätä sydämestään, sanoo myös Oikkonen.

Paukkerin mielestä on plussaa, että lapset päiväkerhon ansiosta tietävät, minkä vuoksi mitäkin juhlaa vietetään.

– Meille hengelliset arvot ovat tärkeitä, ja uskon, että sen aistii myös kerhon ilmapiiristä, Oikkonen arvioi.

Lapset seisovat ison värikkään varjon alla ja nostavat sitä yhdessä ilmaan.
Varjo on värikäs leikkiväline sisällä. Ulkoilu kuuluu viikkorutiiniin maanantaisin, ja keväällä sitä on tarkoitus vielä lisätä.

Uusia kavereita, hyvä buugi

Haastatellut ovat sitä mieltä, että mallia voisi kopioida muillekin seurakunnille. Miksei, jos vain resursseja ja tiloja löytyy, sanovat myös lastenohjaajat Minna Maunu ja Arja Patana.

Toiminta onkin saanut ihastelua ulkopaikkakuntalaistenkin taholta, kertoo yksi vanhemmista, Satu Koivisto.

– Lapsi on saanut kavereita, ja useamman lapsen vanhempana on ollut helpompi hoitaa juoksevia asioita kerhon aikana. Kerhossa lapsen huomioiminen on päiväkotia yksilöllisempää, kun on pienemmät ryhmäkoot.

Vanhemmilta kerätyissä palautteissa mainitaan myös taloudellinen helpotus. Tämän todetaan olevan hienoa vastinetta kirkollisverolle: ”Suuri apu lapsiperheelle”, eräs vastaaja kirjoittaa.

Lapset ovat vastausten mukaan viihtyneet kerhossa ja saaneet uusia kavereita, mikä on näkynyt heidän hyvinvointinaan. Kerholaiset ovat oppineet uusia taitoja, ja on löytynyt enemmän aikaa heidän leikeilleen ja kuuntelulleen. Ulkoilu kuuluu viikkorutiiniin maanantaisin, ja keväällä sitä on tarkoitus vielä lisätä.

Kokeilu jatkuu

4x4-päiväkerho alkoi Eteläisessä seurakunnassa viime syksynä:

– Päiväkerholaisten määrä oli vähenemässä, ja tuli ajatus, miten tätä voisi kehittää ja palvella perheitä paremmin, Maunu kertoo.

Kokeilu toimii vielä ainakin ensi vuonna. Vanhemmat toivovat tämän jatkuvan vielä senkin jälkeen.

Lapsia ja yksi aikuinen istuu lattialla puoliympyrässä.
Lastenohjaaja Arja Patana kyselee lapsilta kuulumisia, kun osaa vielä odotellaan paikalle.

Varsinainen hakuaika ensi syksyn kerhopaikoille päättyi huhtikuussa. Jatkuva haku päiväkerhoihin on kuitenkin voimassa koko ajan, ja ryhmään pääsee mukaan, mikäli on vapaita paikkoja.

3–6-vuotiaiden ryhmään voidaan ottaa enimmillään 14 lasta.

– Tämän kokoisessa ryhmässä pystyy keskittymään toimintaan ja ottamaan hyvin huomioon jokaisen lapsen persoonan. On sitä yhteistä tekemistä, mutta myös paljon aikaa omille leikeille ja kohtaamiselle kaikkien kanssa, Patana perustelee.

– Meillä on ollut hyvä ryhmäbuugi, nauraa Maunu.

Aamupäivisin kokoontuvat 2–3-vuotiaat kahtena päivänä viikossa.

Teksti: Asta Kettunen

Kuvat: Tuula Vartiainen

”Tämä kokonaisuus on tuntunut ihan lottovoitolta.”

-            - Kommentti kerholaisten vanhemmilta kerätyissä palautteissa


Palaa otsikoihin