7.5.2025 9.15

Missä OSAAT voi auttaa?

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen seurakuntien toteuttamassa OSAAT-hankkeessa edistetään diakoniatyön noin 30–64-vuotiaiden asiakkaiden mielen hyvinvointia. Hankkeen tavoitteita selventävät projektipäällikkö Riina Viitala Diakista ja hanketyöntekijä Sanni Siirtola Tampereen seurakunnista.

Mihin tarpeisiin hanke vastaa?

– Ensisijaisesti diakoniatyön heikoimmassa asemassa olevien työikäisten asiakkaiden mielen hyvinvoinnin haasteisiin ratkaisu- ja voimavarakeskeisin menetelmin. Tavoite on madaltaa asiakkaiden kynnystä hakea ja saada apua mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja sitä kautta lisätä asiakkaiden osallisuutta ja työllistymistä.

– Hanke vahvistaa diakoniatyötä tekevien sekä hankkeen yhteistyökumppaneiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten ratkaisu- ja voimavarakeskeistä osaamista. Käytännöllinen menetelmäosaaminen vahvistaa vaikuttavan, matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin tuen saatavuutta ja muun muassa työkykyisyyden edistämistä. 

– Hanke lisää Tampereen seurakuntayhtymän ja tamperelaisten mielen hyvinvointia edistävien järjestöjen sekä Tampereen kaupungin hyvinvointi- ja terveyspalvelujen välistä yhteistyötä.  

Millaisia haasteita asiakkailla on?

– Muun muassa mielen hyvinvoinnin, jaksamisen ja itsearvostuksen haasteita, yksinäisyyttä, työkyvyn ja talouden haasteita, työttömyyttä. On myös epätietoisuutta elämän suunnasta ja tulevaisuudesta sekä toivon hiipumista.

Mistä asiakas tietää, sopiiko hänelle yksilö- vai ryhmätoiminta?  

– Ryhmä voi olla hyvä valinta, jos on vähän ihmissuhteita tai kokee vertaistuen saamisen hyvänä, ja kokee voivansa käsitellä asioita yhdessä luottamuksellisessa ryhmässä. Silloin työskennellään keskustellen ja tehtävien avulla yhdessä ja yksin.

– Henkilökohtainen tapaaminen sopii,  jos haluaa keskustella tilanteestaan ja asioistaan kahden kesken. Tapaamisia on noin kahdesta viiteen kertaa, jolloin käsittelemme yhdessä asiakkaan asiaa voimavara- ja ratkaisukeskeisesti. Painopiste työskentelyssä on pienissä askelissa ja asiakkaan omissa voimavaroissa. 

Kaksi ihmistä istuu sohvalla toisiinsa katsoen mukit käsissään.
Henkilökohtaisessa työskentelyssä painopiste on pienissä askelissa ja asiakkaan omissa voimavaroissa, selventävät Riina Viitala ja Sanni Siirtola.

Miten hanke jatkuu?

– Keskustelutuki jatkuu todennäköisesti keväälle 2026 asti. Lisää yksilöasiakkaita otetaan mahdollisuuksien mukaan.

– Juuri alkanut Mahdollisuuksien matka -ryhmä on käynnistynyt ja täyttynyt, mutta syyskuussa alkaa uusi ryhmä. Yhteiskehittämisen työpajat alkavat toukokuussa: prosessissa tunnistetaan hankkeessa mukana olevien toimijoiden osaaminen ja toimintamahdollisuudet ja selkiytetään rooleja asiakkaiden tuen saamiseksi. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten ratkes-koulutukset jatkuvat ensi vuoden alkuun saakka.

– Heinäkuussa 2025 hanke on hetken kesätauolla, loppukesästä ja syksystä taas täysillä käynnissä. 

– ESR-rahoitteinen hanke on käynnissä 30.6.2026 saakka. 

Millaisiin asioihin halusit muutosta, Netta?

– Idea hankkeeseen osallistumiseen tuli, kun diakoniatyöntekijä auttoi minua jouduttuani taloudellisesti hankalaan tilanteeseen yllättävien laskujen jälkeen. Avasin hänelle elämäntilannettani sairastumisesta, liikuntakyvyn rajusta heikkenemisestä, sen vaikutuksesta taloudelliseen tilanteeseen, parisuhteen ajautumisesta eroon, sosiaalisen kanssakäymisen rajoittuessa siihen, että vietin aikaa poikani ja äitini kanssa sekä ajatuksiin ja pelkoihin siitä, kuinka tilanne enää tulisi palautumaan normaaliksi.

– En kuitenkaan nähnyt tilannetta niin huonona, että hakeutuisin julkisen terveydenhuollon mielenterveyspalveluihin ja sitä kautta terapiaan. Päätin kuitenkin, että ehkä voi olla hyvä purkaa tätä kaikkea ulkopuoliselle. 

– Itselläni ei siis ollut mitään yhtä asiaa, mihin lähdin hakemaan muutosta, mutta ehkä selkeyttä muuttuneen elämäntilanteen tuomiin haasteisiin, jotka olivat ehkä kasaantuneet yksin ollessa oman pään sisällä.

Oletko kokenut saaneesi projektista hyötyä?

– Olen saanut todella paljon irti tästä projektista. Kun omia sanojaan alkaa sanoittamaan ja pohtimaan ääneen, asiat eivät tunnukaan enää niin mahdottomilta ratkaista. Olen todella saanut uudenlaisen näkökulman moneen asiaan. 

– Olenkin jo harmitellut käyntien lopun lähestymistä, sillä olisin mielelläni jatkanut tämän projektin parissa pidemmänkin ajan. Jatkuvana palveluna tällainen voisi olla suuri apu monelle, joka ei saa apua julkisen terveydenhuollon puolelta eikä ole varaa kääntyä yksityisen puoleen. Toivottavasti tätä hanketta voisi jatkossa hyödyntää laajemminkin.

Teksti: Asta Kettunen

Kuvat: Tuula Vartiainen

Asiakkaan nimi on muutettu.

Kaksi ihmistä kävelee keväisessä kaupungissa. Taustalla on jotain kuvulla peitettynä.
Osaat-hanketta vetävät Riina Viitala Diakista ja Sanni Siirtola Tampereen seurakunnista.

OSAAT-hanke

  • Päätoimija Diakonia-ammattikorkeakoulu
  • Osatoimija Tampereen seurakunnat
  • Yhteistyökumppanit: Mielen ry, Taimi ry, TampereMissio ry, Setlementti Tampere ry/Naistari, Pirkanmaan Mielenterveys ry, Tampereen kaupunki

Osaat-hanke verkossa


Palaa otsikoihin