Arjessa
3.4.2024 Isät osallistuvat yhä enemmän kerhoihin lasten kanssa
Tampereen seurakuntien perhetoiminnan kerhoissa isien määrä on lisääntynyt jo useamman vuoden ajan.
3.4.2024 ”Saattohoito antaa syvyyttä elämään”
Kokemukseni vapaaehtoisena ovat olleet antoisia ja ne antavat elämään tarkoitusta. On arvokasta olla läsnä ihmisen rinnalla ja tukea häntä, miettii Leila Poramo, joka on toiminut vapaaehtoisena saattohoidossa ja monissa muissakin vapaaehtoistehtävissä reilut kymmenen vuotta.
7.2.2024 Yhteistyö on avainkysymys
Nekalan seurakuntatalossa alkoi viime vuoden puolella yhteispäivystys, jolla ihmisille pyritään saamaan tukea monenlaisissa elämän solmutilanteissa.
7.2.2024 Silta on vakiinnuttanut paikkansa Tampereen mediassa
Seurakuntalehti Silta täyttää helmikuussa kymmenen vuotta. Sen ensimmäinen numero ilmestyi 5. helmikuuta 2014. Sitä ennen Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien lehti tunnettiin nimellä Tampereen Kirkkosanomat.
10.1.2024 Rapistuvatko kiinteistöt nopeammin kuin niitä pystytään korjaamaan?
Seurakuntien kiinteistöjen ylläpito vaatii sekä huomiota että rahaa. Tampereen seurakunnissa on valmisteilla seuraava kiinteistöstrategia. Vuosien 2019–2023 kiinteistöstrategiassa yksi keskeisistä tavoitteista on ollut korjausvelan haltuunotto.
10.1.2024 Mummon Kammarin vapaaehtoistyöhön voi poiketa tutustumaan
Kynnys Mummon Kammarin vapaaehtoistyöhön on nyt entistäkin matalampi. Vapaaehtoistyön moniin muotoihin pääsee helposti tutustumaan tiistai-iltapäivisin kello 13–15 Mummon Kammarissa. Silloin paikalla ovat ”vapaaehtoistyön sisäänheittäjät”, kuten he itse itseään kutsuvat.
5.12.2023 Vatialan siunauskappeli suljettiin
Vatialan siunauskappeli suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi joulukuun alussa. Tulevan peruskorjauksen vuoksi rakennus on pois käytöstä yli kahden vuoden ajan.
1.11.2023 Toivoa ja arkipäivän ihmeitä riippuvuuksista kärsiville
Riippuvuuksista toipuminen on mahdollista, tukea on saatavissa, ja toivoa on aina olemassa. Näin vakuuttavat Eteläisen seurakunnan diakoniatyötekijä Päivi Vuorinen ja Sininauhaliiton hengellisen työn kehittäjä Tuomo Salovuori, jotka ovat mukana Toivon rastit – toipumisen poluilla -tapahtuman järjestelyryhmässä.
4.10.2023 Seurakunnilla on asuntoja, keille niitä vuokrataan?
Seurakuntayhtymän omistamia asuntoja on noin kaksisataa eri puolilla Tamperetta, ja niitä on tullut ja tulee omistukseen lähivuosina lisää, jolloin kokonaisuudessaan asuntokanta tulee olemaan noin 250, kertoo kiinteistöassistentti Sanna Heinonen.
4.10.2023 Hautausmailla on meille merkitystä
Haudoilla käymiseen liittyy Suomessa paljon ylisukupolvisia tapoja ja perinteitä, näyttää meneillään oleva Itä-Suomen yliopiston sosiaalipsykologian ja teologian osaston yhteistutkimus.
4.10.2023 ”En ole ihan varma, olenko olemassa”
Puolison kuolema on tarkoittanut Ilkka Kantolalle uudenlaista kokemusta yksinäisyydestä kodissa.
4.10.2023 Auttaminen palkitsee
– Moni työkokeiluun tullut nuori katsoi aluksi vain alaspäin. Siinä vaiheessa, kun nuori alkaa katsoa silmiin ja olemuksesta tulee ryhdikäs, näkee, että jokin muutos on tapahtunut. Se tuntuu tosi hyvältä, miettii Esa Matikainen, joka on tehnyt 13 vuotta vapaaehtoistyötä Tampereen seurakuntien Ruokapankissa.
6.9.2023 Uusia kavereita sekä ikimuistoisia kokemuksia
”Kävin viime kesänä Eteläisen seurakunnan vaellusriparin Saariselällä. Reissu oli uskomaton, joten haluan nyt jakaa kokemukseni siitä teille.
6.9.2023 Monenlaisia isosia tarvitaan
Kuluneena kesänä Messukylän tuplakesäriparilla Aito-keskuksessa isosina toimineet Antti Järvinen ja Sini Virkki ovat sitä mieltä, että isosia on monenlaisia, mikä on hyvä asia.
6.9.2023 Rasismin vastustaminen vaatii toimivan prosessin
Rasismia ei saa poistettua käden käänteessä. Silmittömän syyttelyn sijaan tuloksia voi tulla sillä, että kuunneltaisiin toisia tarkemmin.
6.9.2023 Kirkon keskusteluapu kaipaa lisää päivystäjiä
Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei ole ketään, jonka kanssa keskustella, tai ketään, jolle voisi soittaa. Tämä yksinäisyys purkautuu toisinaan myös soittoina hätänumeroon. Hälytyskeskuksiin tulee puheluita, jotka eivät sinne kuuluisi. Soittajille yksinäisyyden hätä on kuitenkin todellinen: he kaipaavat kipeästi ymmärtävää kuulijaa.
2.8.2023 Hyväpuhetta pyörän päältä
Tampereella kehitetty Motoristit koulukiusaamista vastaan -kampanja on ollut olemassa jo kymmenen vuoden ajan. Sen puitteissa moottoripyöräletka on ehtinyt ajaa yli kolmeensataan ala- ja yläkouluun Suomessa kannustamaan koululaisia ystävyyteen ja hyvään.
2.8.2023 Hautausmaakierroksista tulee kiitosta
Palaute on ollut tosi hyvää, sanoo Tampereen Matkailuoppaiden puheenjohtaja Anja Hakkarainen. Hän iloitsee siitä, että hautausmaat kiinnostavat.
2.8.2023 Maallista kirkkoon ja hengellistä elämään
Esiintyminen Teiskon kirkossa elokuun viimeisenä sunnuntaina on Marko "Stenari" Stenströmille vasta kolmas kirkkokeikka. Hän toivoo kuitenkin niitä lisää.
7.6.2023 Hautausmaa valottaa elämää
Lamminpään hautausmaan pihtakuusikuja on saatellut surijoita ja muita kävijöitä vainajien pariin, mutta myös takaisin elämän keskelle jo yli 80 vuotta. Sen suojiin palataan myös kesä-heinäkuussa järjestettävillä Toivon puutarha -vaelluksilla.
7.6.2023 Pappilan suhteen riittää ideoita
Teiskon Salonsaari osuuskunta aloittelee ensimmäistä toimintakesäänsä Tampereen seurakuntien omistamassa Teiskon pappilassa.