7.5.2025 9.50

Mummon Kammarin vapaaehtoiset ovat tärkeä tuki vanhuksille

Vanhusten palveluihin kohdistetut säästötoimet ovat puhuttaneet Suomessa koko alkuvuoden ajan. Säästöt ja niiden vaikutukset on pantu merkille myös vapaaehtoista vanhustyötä järjestävässä Tampereen seurakuntien Mummon Kammarissa.

– Vapaaehtoiset, jotka ovat pitkään käyneet samojen vanhusten luona, huomaavat, että tilanteeseen on tullut muutoksia, kertoo vapaaehtoistoiminnanohjaaja Sini Perkiö.

Kaksi ihmistä seisoskelee tilassa, jossa on paljon tavaraa, ikkunoita ja värikkäät tapetit.
Jarmo Helander kannustaa muitakin osallistumaan. ”Jos kerran viikossa vierailee vanhuksen luona, tunnin tai kaksi, kyllä luulisi, että siihen on ihmisillä aikaa.” Mummon Kammarin Sini Perkiö toivoo, että syksyyn mennessä saataisiin paljon uusia vapaaehtoisia, sillä heille on jatkuvaa kysyntää. Kuva: Tuula Vartiainen

Palautetta vanhusten muuttuneista olosuhteista on tullut vanhusten kotona vierailevilta vapaaehtoisilta eli kotiystäviltä sekä asumisyksiköissä käyviltä vapaaehtoisilta.

Yhteistä toimintaa asumisyksiköissä on ajettu alas, ja myös vanhuksille tärkeitä lähitoreja on lopetettu. Vanhusten kasvokkain tapahtuvaa päivätoimintaa ollaan lakkauttamassa Pirkanmaalla toukokuun loppuun mennessä. Jo nyt Mummon Kammariin tulee pyyntöjä, jossa vanhukset toivovat kotiystävää, ”kun päivätoimintakin loppuu”.

Mukana 685 vapaaehtoista

Mummon Kammarissa pyöritetään melkoista vapaaehtoisten verkostoa. Kaikkiaan sen vapaaehtoistehtävissä on 685 ihmistä. Kotiystäviä on tällä hetkellä 154, lisäksi asumisyksiköissä käy vierailijoina yli sata ystävää.

Muut vapaaehtoiset toimivat esimerkiksi Mummon Kammarin kohtaamispaikassa, kerhojen vetäjinä ja digineuvojina. Jotkut kulkevat vanhusten saattajina, ja Talkkari Pikkaraiset auttavat kodin pienissä töissä.

Hoidollisia tehtäviä vapaaehtoiset eivät tee, eivätkä vapaaehtoiset voi myöskään tehdä kauppa-asiointeja vanhusten puolesta.

– Vapaaehtoiset eivät voi paikata ammattilaisen toimintaa, mutta he voivat täydentää ammattilaisten työtä, sanoo Mummon Kammarin toiminnanjohtaja Maarit Saarela.

Jos vapaaehtoinen huomaa, että vanhuksilla on hoidon tai kauppa-asioinnin tarvetta, Mummon Kammarin työntekijät ohjaavat sopivien palvelujen piiriin.

– Sitten yhdessä mietitään vanhuksen tilanteeseen ratkaisuja omaisten ja kotihoidon kanssa, kertoo Saarela.

Vapaaehtoisena lähes kymmenen vuotta

Tälläkin hetkellä kotiystävää odottaa kaikkiaan 85 ikäihmistä.

Jarmo Helander on toiminut Mummon Kammarin vapaaehtoisena jo lähes kymmenen vuotta. Ystäväkin on pysynyt samana; Helander käy nyt jo 98 vuotta täyttäneen Eskon luona.

– Taisin lukea ystävätoiminnasta ensin Silta-lehdestä. Ja löytyikin Mummon Kammarin kautta hyvä kaveri, Esko on urheilumiehiä kuten minäkin. Seurasimme usein kisoja televisiosta yhdessä hänen luonaan.

Nyt Esko on muuttanut jo palvelukotiin, mutta Helander käy vierailuilla sielläkin. Hän kannustaa muitakin Mummon Kammarin vapaaehtoistoimintaan.

– Tämä antaa molemmille paljon. On hirveän tärkeää, että joku käy katsomassa, varsinkin kun monet ikäihmiset eivät enää uloskaan pääse, toteaa Helander.

Maarit Saarela sanoo, että kotiystävän vierailut tuottavat vanhuksille paljon hyvää mieltä. Tähän ei tarvita erityisosaamista.

– Tavallisen ihmisen taidoilla voi tulla kotiystäväksi. Ei tarvitse olla ennakko-osaamista, Mummon Kammarista saa tuen ja perehdytyksen.

– Vapaaehtoisen käynti kerran viikossa on monelle vanhukselle viikon kohokohta, kun silloin pääsee käymään ulkona ja juodaan kahvit. Näin yksittäinen ihminen voi vaikuttaa vanhan ihmisen elämään, tuoda valoa ja toivoa, sanoo Saarela.

Haaveena päästä ulkoilemaan

Varsinkin kesän tullen vapaaehtoisten avusta tulee erityisen tärkeää – monen vanhuksen tekee mieli ulkoilla, mutta ilman saattajaa se voi olla hankalaa.

– Jatkuvasti kuulee viestiä siitä, kuinka vanhukset kertovat, että eivät ole useampaan kuukauteen käyneet ulkona, kertoo Sini Perkiö.

Ylävartalokuva kahdesta naisesta, joiden taustalla touhuaa paljon ihmisiä pöytien ääressä.
Maarit Saarela ja Sini Perkiö kertovat, että suosituimpia Mummon Kammarin tapahtumia ovat yhteislaulutilaisuudet ja kädentaitoryhmät. Myös erään vapaaehtoisen ehdottama penkkiurheiluryhmä on tullut suosituksi. Kuva: Kaarina Lehtisalo

Vapaaehtoisten lisäksi Mummon Kammari on järjestänyt ulkoiluun lisäapuja kesäksi. Tampereen seurakunnat on palkannut yhdeksän nuorta kausityöntekijää vanhusten ulkoilu- ja asiointiavuksi.

– Mummon Kammarin kausityöntekijät käyvät vanhusten kotona, mutta myös asumisyksiköissä on otettu ilolla vastaan meidän kausityöntekijät, kertoo Perkiö.

Mukana Rollaattorimarssilla

Mummon Kammari ja iso joukko vapaaehtoisia on mukana Rollaattorimarssilla, joka järjestetään perjantaina 9.5.2025 Tampereella. Tapahtumassa marssitaan hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta.

Rollaattorimarssin kokoontuminen on Tampereen Koskikadulla kello 14, jonka jälkeen marssitaan Hämeensillan yli Keskustorin kautta Laikun lavalle seuraamaan ohjelmaa. Painavan sanoman ohella luvassa on iloinen ja toiveikas tapahtuma.

– Olemme mukana marssilla, sillä sekä vapaaehtoiset että Mummon Kammari kantavat huolta vanhuksista, sanoo Maarit Saarela.

– Viestitämme vanhuksille: Hei, me ollaan teidän puolella!

Teksti: Kaarina Lehtisalo

Mummon Kammari


Palaa otsikoihin