Vuosien paini eheytystä vastaan

Ihmettelen, kuinka selvisin. Jälkikäteen sana trauma nousee mieleen. Luulen, että sieluani olisi hoitanut enemmän, jos olisin voinut heittäytyä uskon kannateltavaksi pelkäämättä niin kutsuttua eheyttämistä. Protestiksi erosin kirkosta täytettyäni 18 vuotta.

Vuonna 1995 pääsin siviilipalvelukseen Valamon luostariin. Opin, että uskossa voi elää kauniisti. Samalla matkalla rakastuin, ja mikä ihmeellisintä, tunne oli vastavuoroista. Viisas sulhaseni ymmärsi, että minun tuli voittaa riivaajani kyetäkseni olemaan suhteessa. Minun piti hyväksyä itseni.

Vuonna 2014 ryhdyin Seksuaalinen tasavertaisuus -järjestön (Seta) aktivistiksi. Jos kirkko ei kuunnellut, niin ainakin terveydenhuolto piti saada irti eheyttämisestä.

Pyysin sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (Valvira) lausunnon eheytyksen kieltämisestä. Vetosin syrjintäperusteisiin. Valvira ei nähnyt eheyttämisessä ongelmaa tiettyjen ehtojen täyttyessä. Lähes sama vastaus tuli aluehallintovirastosta. Menetin luottamukseni viranomaisiin.

Onneksi tunsin yksittäisiä psykiatreja, jotka uskalsivat haastaa järjestelmää — olla ihmisen puolella. Se lohdutti.

Viimein vuonna 2025 käräjäoikeus tuomitsi kaksi eheyttäjää pahoinpitelystä sakkorangaistukseen, ja eduskunta hyväksyi aloitteen eheytyskiellosta.

Lain tulisi suojella ihmisiä.

Harha siitä, että heteromiehiä ja -naisia voisi manipuloida itsestään pois, on turha. Ketään ei voi ”käännyttää” joksikin, jota hän ei ole, vaikka hän itse haluaisi. Siksi yritys eheyttää on kiellettävä ihmistä vahingoittavana.

Maailman terveysjärjestö (WHO) viettää 17. toukokuuta homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää. Ihanaa, että tänä keväänä Tampereen seurakuntayhtymä haki Sinuiksi-yhdistyksen Pride-kumppaniksi. Se on aitoa lähimmäisenrakkautta ja korjaava kokemus.