Kolumnit 2025
Edesmenneen muistelu kannattelee yhteisöä
Silloin kun suomalaisten perheet ja tuttavat asuivat kaikki samalla seudulla, kuolemakin tapahtui yhteisön keskellä. Suuretkin hautajaiset järjestyivät nopeasti, ehkä harvaan asuttujen seutujen rospuuttokautta lukuun ottamatta.
Nyt puhutaan paljon kuoleman ja hautaamisen väliin jäävistä pitkistä odotusajoista. Näkökulmat tuntuvat välillä tönivän toisiaan, mutta sekä perinteisten rituaalien vaalimisessa että ehdotuksissa käytäntöjen muuttamiseen lähdetään molemmissa vainajan kunnioittamisen ajatuksesta.
Vainajan omaa ajattelutapaa, uskoa tai uskonnottomuutta halutaan ja pitää kunnioittaa. Kristityille hautaan siunaamisen rituaali on ohittamaton.
Hautajaisten odottaminen on kuitenkin usein paitsi käytännön järjestelyistä johtuvaa jonottamista, myös osallistuvan seurakunnan eli hajallaan elävien omaisten ja ystävien kokoamista. Tämä tuntuu raskaalta, koska rituaalin viivästyminen on välitila, johon jäävät myös surevat.
Kulttuurit muuttuvat, joten ehkä voisi uudestaan muistaa sen, että vaikka hautaan siunaaminen, maahan laskeminen tai tuhkaaminen tehtäisiin nopeasti vain pienen seurueen osallistuessa, yhteisöllisyyttä, traditiota ja suruprosessia kannattelevia tilaisuuksia voi olla senkin jälkeen. Surevat voisivat kokoontua muistelemaan edesmennyttä uurnaa laskettaessa, hautakiveä pystytettäessä tai jopa kuoleman vuosipäivänä.
Suurempi kokoontuminen jo hautaan siunatun vainajan muiston kunnioittamiseksi voitaisiin järjestää vaikka jumalanpalveluksen jälkeen.
Se voisi olla myös vainajan muistokonsertti tai jotakin muuta, kunkin ajattelumaailman mukaisesti. Eivätkö ne, jotka osallistuvat vainajan kristilliseen hautaan siunaamiseen, edusta rituaalissa joka tapauksessa määräänsä suurempaa seurakuntaa, oli heitä vähän tai monta?