Pääkirjoitus
28.2.2017 15.22Keskustelu avioliitosta jatkuu
Sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan Suomessa tänään 1. maaliskuuta. Vaikka laki hyväksyttiin eduskunnassa jo joulukuussa 2014, keskustelu asiasta on vasta hiljattain alkanut evankelis-luterilaisessa kirkossa.
1.2.2017 9.39Kirkon osaamista perhetyössä arvostetaan
Tampereen seurakunnilla on vahva rooli tamperelaisten perheiden arjessa. Varhaiskasvatuksen, nuorisotyön ja perheneuvonnan työntekijät ovat toimineet perheiden parhaaksi jo reilut 70 vuotta. Uudempia työmuotoja on erityistä tukea tarvitsevien nuorten auttaminen.
11.1.2017 11.00Kohtaaminen lisää yhteisymmärrystä
Enemmistö suomalaisista kokee tämänhetkisen ilmapiirin ahdistavaksi. Kansalaisten keskinäinen luottamus on heikkoa. Suomalaista ilmapiiriä on koventanut muun muassa maahanmuuttokeskustelu. Noin puolet suomalaisista uskoo, että ääriliikkeet voimistuvat maassamme.
7.12.2016 12.28Yhdenvertaisuus voi toteutua jouluna
Lapsen oikeuksien sopimuksen tämän vuotinen teema on yhdenvertaisuus. Mitä yhdenvertaisuus sitten tarkoittaa, ja millainen on lapsiystävällinen yhteiskunta? On hyvä miettiä, miten voimme parhaiten tukea lasten ja nuorten kasvua sekä ehkäistä syrjäytymistä Tampereella ja koko maailmassa.
2.11.2016 9.44Näkökulmia surutyöhön
5.10.2016 10.01Voisitko olla vanhusten auttaja?
Tällä viikolla vietetään vanhusten viikkoa. Teemaviikosta vastaa Vanhustyön keskusliitto, jonka tarkoituksena on edistää ikääntyvien hyvinvointia sekä turvallisuutta.
7.9.2016 12.12Tampereesta tulee pyhiinvaelluskaupunki
Keskiajalla lähes jokainen kristitty osallistui ainakin kerran elämässään pyhiinvaellukselle. Matkaan on lähdetty monista eri syistä.
Tie kutsuu myös nykyihmistä. Alati kasvava joukko suomalaisia käy pyhiinvaelluksilla ulkomailla. Etenkin reitit Santiago de Compostelaan ovat suomalaisten vaeltajien suosiossa.
3.8.2016 9.30Eväitä jaksamiseen
”Toisen ihmisen läsnäolo ja kanssakulkijuus antavat meille voimia elämän vaikeuksissa, mutta tärkeää on myös myötätuntoinen ja hyväksyvä asenne itseen.” Näin toteaa Mirja Sinkkonen kirjassaan Mielen hoiva – myötätunto ja lohdutus voimavaraksi.
6.7.2016 12.00Kirkon työssä kannattaa olla mukana
1.6.2016 12.48Keskusteleva kirkko
Uusi kirkolliskokous aloitti työskentelynsä toukokuussa Turussa. Joillakin seurakuntalaisilla on varmasti paljon odotuksia tätä kirkon ylintä päättävää elintä kohtaan. Moni toivoo nyt raikkaita tuulia ja reippautta päätöksentekoon, sillä lähes puolet kirkolliskokouksen jäsenistä on uusia.
4.5.2016 12.26Tulevaisuus on nuorten
Suomessa on noin 116 000 alle 29-vuotiasta nuorta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Se tarkoittaa, että noin 17 prosenttia näistä nuorista yrittää pyrkiä töihin ilman minkäänlaista koulutusta.
6.4.2016 12.40Onneksi on musiikki!
Huhtikuun Silta on todellinen musiikin ja kulttuurin teemanumero, sillä musiikista puhutaan useassa tämän lehden artikkelissa. Tuttuun tapaan Silta esittelee seurakuntien tulevan kuukauden runsaan konserttitarjonnan.