Pääkirjoitus
Taide hoitaa ihmistä
Viime vuodet ovat olleet erityisen raskaita suomalaisille. Maailman poliittinen tilanne on hyvin epävakaa, ja lisäksi oman maamme taloudellinen asema on huono velkaantumisen ja taantuman takia.
Erityisen paljon säästötoimet ja talousarvion leikkaukset ovat kurittaneet esimerkiksi taiteilijoita ja muita kulttuurialan työntekijöitä, joiden elanto oli vaarassa jo koronarajoitusten aikana.
Tämän vuoden budjetissa taiteen ja kulttuurin määrärahoihin on tehty 17,4 miljoonan euron leikkaus aiempaan verrattuna. Tuleville vuosille kaavaillaan vielä isompia leikkauksia. Syyskuussa lisäleikkauksia ehdotettiin vielä Suomen elokuvasäätiön budjettiin. Ilmeisesti suunnitelma kuitenkin perutaan, ja opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista etsitään korvaavia säästökohteita. (HS 20.9.2025)
Leikkauksilla on iso vaikutus maamme kulttuurielämään, ja jopa ihmisten kansalliseen identiteettiin.
”Suomalaisia tarinoita eivät kerro muut kuin me. Itsenäinen kulttuurimme on arvo. Arvo, jota kannattaa puolustaa, viimeiseen asti”, kommentoi elokuvaohjaaja Aku Louhimies kuultuaan kaavailluista leikkauksista. (Pop Media 12.9.2025)
Kulttuuri ja taide ovat taiteilijoille tapa ilmaista itseään. Katsojalle taide synnyttää elämyksiä ja jopa muistijälkiä, joiden avulla voi hahmottaa maailmaa ja ihmisyyttä sekä tuntea myötätuntoa lähimmäisiään kohtaan. Tutkitusti taide tekee hyvää ihmisen henkiselle hyvinvoinnille.
Säästökurimuksen synkkien pilvien takaa näkyy kuitenkin ilahduttavia valonpilkahduksia, vieläpä omassa kotikaupungissamme tänä syksynä.
Tampereen Teatterin mittava remontti saatiin onneksi rahoitettua, ja upeasti uudistettu 112-vuotias päänäyttämö on nyt avattu yleisölle reilun vuoden kestäneen peruskorjauksen jälkeen. Vanhaa kunnioittava tyylikäs entisöinti ja huipputekniikalla varustettu näyttämö palvelevat taas pitkään teatterin ystäviä.
Kaamosaikaan tuo valoa myös Tampereen seurakuntien ja lukuisten yhteistyökumppaneiden Kuolevainen-hanke, jonka kulttuuritapahtumien kokonaisuus levittäytyy ympäri kaupunkia loka–marraskuussa. Ohjelmistossa on taidenäyttelyitä, konsertteja, elokuvia, näytelmiä, tanssitaidetta, luentoja ja keskusteluja, sekä myös tilaisuuksia surua ja menetyksiä kokeneille.
Erityisen ilahduttavaa on, että suurin osa tapahtumista on osallistujille maksuttomia.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi