Minun Namibiani

Suomalaisen lähetystyön pioneerien sinnikkyyttä saattoi vain ihailla: yölennon sijasta heillä kului jo menomatkaan viikkoja, ensin laivalla ja sen jälkeen vielä härkävankkureilla. Miten Martti Rautanen, Selma Rainio ja muut lähetystyöntekijät selvisivät ilman Internetiä, navigaattoria, tekoälyä ja käännössovelluksia? Kuinka paljon he tiesivät etukäteen olosuhteista, joissa tulisivat elämään? Olisivatko he uskaltaneet seurata kutsumustaan, jos olisivat tienneet enemmän?

Afrikan vaativissa olosuhteissa lähetystyöntekijöiden työ kantoi hedelmää usein vasta vuosien ponnistelujen jälkeen. Paikalliset arvostivat saamaansa apua ja ilmaisivat sen antamalla lapsilleen suomalaisia etunimiä. Saarijärvellä vuonna 1873 syntynyt Selma Rainio oli Ambomaalla ensimmäinen naislääkäri. Hänen työnsä merkittävyyttä kuvastaa se, että Onandjokwessa edelleen sijaitsevan sairaalan nimi on Selma Rainio Medical Centre.

Vierailumme himbakylässä auttoi ymmärtämään, millaisissa olosuhteissa lähetystyöntekijät ennen työskentelivät. Otin muistoksi valokuvia, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, miten lapset ja paljasrintaiset himbanaiset sisimmässään kokevat kuvattavana olemisen. Himbat saavat matkailijoiden vierailuja vastaan tarvitsemiaan elintarvikkeita, mutta ”oikeuttaako” se heidän kuvaamisensa?

Oli yllättävää nähdä, että yhä edelleen himbanaiset rakentavat suojakseen savimajoja, kantavat vedet matkojen takaa, valmistavat ruuat ja hoitavat lapset alkeellisissa oloissa. Ovatko he onnellisia yhteisössään, vai onko kyse perinteiden kunnioittamiseen kuuluvasta naisen osaan tyytymisestä? Onko heillä edes vaihtoehtoja? Osasiko tapaamani nuori himbanainen lukea ja laskea? Oliko hän saanut kuulla evankeliumin?

Namibian matka on nostanut mieleen monenlaisia kysymyksiä, mutta myös halun tutustua lähetystyöntekijöiden elämään paremmin. Lukulistallani onkin nyt kolme kirjaa: Elina Heikkilän Minä voin mennä! – Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873–1939, Aapeli Saarisalon Etelänristin mies Martti Rautanen ja Tuulikki Jantusen Pähkinäsydän.  Lähde sinäkin kirjojen siivin matkalle Afrikkaan!

Sanna Ora-Tuominen on seurakuntalainen, joka ilokseen sai oppia lukemaan jo neljävuotiaana.