Lapsena opittu iltarukous kantaa läpi elämän

Kuusjoen hautausmaalla lepäsi Mamman edesmenneitä naapureita, tuttavia ja sukulaisia, joista Mamma kertoi meille tarinoita. Kävimme Papan haudalla kastelemassa kukkia, ja laskimme sankarivainajien hautakivet. Hautausmaakierroksen päätteeksi istahdimme penkille syömään keksejä ja juomaan mehua.

Hautausmaalla käyminen ei koskaan pelottanut minua, vaikka olinkin pieni lapsi. Mamman lempeä läsnäolo ja hyväksyvä suhtautuminen maallisen elämän päättymiseen rauhoittivat mieltäni. En oikeastaan tullut edes ajatelleeksi, että hautausmaata tai kuolemista olisi syytä pelätä.

Jouduimme hyvästelemään Mamman muutama vuosi sitten. Kuolinvuoteellaan hän pyysi nähdä kuvan sodassa kaatuneesta isästään, jonka oli nähnyt viimeksi pienenä tyttönä. Mamma tiesi lopulta pääsevänsä Taivaan kotiin edesmenneiden rakkaidensa luo. Hänelle kuolema ei merkinnyt kaiken loppua, vaan ikuista elämää ja rauhaa, jälleennäkemistä rakkaiden kanssa.

Käyn Kuusjoen hautausmaalla edelleen silloin tällöin. Enää mukana ei ole Mammaa, enkä pysähdy syömään eväitä penkille. Sankarivainajien hautakiviäkään en ole laskenut vuosiin. Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana: rauha. Kun käyn hautausmaalla, Mamman kertomukset ja hänen lempeä ja hyväksyvä suhtautumisensa maallisen elämän päättymiseen palaavat mieleeni.

Kun löydän itseni pohtimasta oman elämäni päätepistettä, ja pelko ja epävarmuus valtaavat mieleni, yritän palauttaa tämän rauhan mieleeni. Yritän tavoittaa uudelleen Mamman lempeän läsnäolon, jonka ympäröimänä me lapsenlapset saimme hautausmaalla kulkea ja ihmetellä.

Kannan monia Mamman opeista mukanani. Tärkein niistä on kuitenkin tämä: lapsena opittu iltarukous kantaa läpi elämän. Siihen kiteytyvät rauha ja usko, joiden varaan Mamma laski elämänsä. Niistä tahdon itsekin löytää eväitä elämääni ja matkani pään pohtimiseen.

”Sijaltain jos en nousisi, Taivaaseen ota tykösi. Aamen.”

Aino Koli toimi Tampereen seurakuntien viestintäharjoittelijana kesällä 2025