Sattumuksia kirkon kulmilta
Uutta kohti
No, eikös se vaan ole Aleksanterin kirkko.
Senhän nyt tuntevat kaikki
– joka pertti ja joka pirkko!
Kuvassa
tonttuja kulkee pitkin puistokäytävää,
reippahin askelin kohti maamerkkiä
näyttävää.
On hankea ja nietosta, niin kuin jouluna saisikin olla,
ja kivaa
kirpeää pakkasta, eli lämpötila sopivasti alle nollan.

Ehkä
vuoden tonttuilut ovat jo takanapäin,
ja nyt voi kulkea käsikkäin
kohti kirkkoa
uutta
ja loppuvuoden tärkeää juhlatilaisuutta.
Varmaan tontutkin haluavat
hiljentymään,
hengittämään syvään, joulutouhuiluista elpymään.
Niin
kuin kortista näkyy, on Aleksanterin kirkkokin
siis joskus ollut
tamperelaisille uusi,
vaikka nythän se on kaikille tuttu;
vanha, hyvä,
perinteinen juttu
– niin kuin jouluna joulukuusi,
tai arkena kalapuikot ja
perunamuusi.
Kirkko
ei alun perin,
vuonna tuhatkahdeksansataakahdeksankymmentäyksi,
saanutkaan
nimeä Aleksanterin,
eli tullut tsaarin mukaan nimetyksi,
vaan tuli Uutena tai
vain Tampereen kirkkona tunnetuksi, tiedetyksi.
Ja kun se oli kerran uutena
kirkkona lähtenyt kansan suussa kulkemaan,
oli enää vaikea vaihtaa nimeä, jolla
se oli opittu tuntemaan.
Vasta
kun kirkko Johanneksen alkoi nousta peruskivestä,
joutui Aleksanterin kirkko
luopumaan nimestä:
eihän se silloin enää ollut ollut uusin Tampereella,
vaan
sen paikan oli ottanut kirkko Juhannuskylän mäen harjanteella.

Koska
tuleva tuomiokirkko vihittiin vuonna tuhatyhdeksänsataaseitsemän,
on kortilla
ikää ainakin satakaksikymmentäviisi vuotta, ehkä enemmän.
Joskus silloin se
siis on postiin laitettu,
tai jos ei lähetetty, niin vähintäänkin painettu.
Vaikea sanoa varmaksi, määritellä ihan tarkasti!
Sen
jälkeen ovat vuodet vierineet,
mikä näkyy vaikkapa puiston puista,
kortissa
nykyisten jättiläisten paikalla
kun on vain puuta pikkuruista.
Vaan mikä on tuo
talo, joka näkyy kirkon takaa?
Se ei ole aiemmin osunut silmiini todellakaan.
Eikä osu nytkään, kun ajan valokuvia selailen,
tihrustan, suurennan ja eestaas
kelailen.
Ja koska se tuskin on mielikuvitusta, satua,
on se varmaan sijainnut
toisella puolella Pirkankatua.
Mutta
se siitä: ensi vuonna taas lisää
kirkkojen kulmien sattumuksia,
saapa nähdä, mitä historiallisia hassutuksia
luettavaksenne keksinkään.
Se selviää kun alan
etsiä kuvituksia,
ja pari ideaa onkin jo, joitakin ajatuksia,
mutta en voi
vielä kertoa enempää!
Hyvää
joulua siis tontuille ja muille tallustelijoille
– kaikille Sillan lukijoille!
Ollaan kilttejä toisillemme, eikö vaan,
tehdään tekoja kivoja, tai ainakin
koetetaan.
Ajatellaan mukavia, ja vältellään tuumia tukalia.
Myötä
tämän kuvan toivotan
myös hyvää juhlaa vuoden vaihtuvan, talven taittuvan.
Nyt
saa ottaa rennosti, minä annan luvan!
Voidaan tonttujen tavoin toimia ja
keräillä voimia,
eli vetää lonkkaa koko konkkaronkka.
Vähän toki saa
lahjapapereita aukoa
ja joulun hyvää henkeä haukkoa,
mutta muuten – eiköhän
pidetä taukoa!
Lähteet: Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 1 (SKS, 2013).