Sattumuksia kirkon kulmilta
Uutta ja katoavaa Kyttälää
Ei ehkä heti arvaisi, mutta tämänkertaisessa Sattumus-kuvassa ollaan aivan Tampereen keskustassa, itse asiassa melkein Tuomiokirkon kulmalla.
Mäen päällä näkyvä kivikolossi on yksi Tampereen ”kadonneista kaunottarista” eli Luterilainen rukoushuone, joka pystytettiin Satakunnankadun varrelle vuonna 1894.
Kyseessä ei siis ole se kaikkein tutuin kaupungin kirkollisista rakennuksista, ja kuvan tulokulmakin on poikkeuksellinen: yleensä rukoushuone kuvattiin lännestä käsin, komeaa pääsisäänkäyntiä vangiten. Vastaani ei ole tullut toista sen koruttomampaan sivuprofiiliin keskittyvää kuvaa.
Otos ei myöskään ole kaunein mahdollinen, vaan tummasävyinen, synkkäkin. Kuvaaja ei selvästikään ole tavoitellut kiiltokuvamaista otosta, vaan pyrkinyt elämänmakuiseen lopputulokseen.
Tästä kertoo myös kuvan rajaus. Rukoushuoneen lisäksi mukana on Kyttälän kaupunginosan elämää ja puista rakennuskantaa, joka kuvaa otettaessa – eli joskus 1900-luvun taitteessa – alkoi väistyä rukoushuoneen, paloaseman ja Tuomiokirkon kaltaisten kivirakennusten tieltä.
Kuvasta löytyykin vaikka mitä, jos katsoo tarkkaan: puutalon pihalla on pyykkejä kuivumassa, mies ehkä halonhakkuuhommissa ja huivipäinen nainen näyttäisi juuri sulkeneen talon oven. Minneköhän hän on menossa?
Rukoushuoneesta on paljon kauniimpiakin kuvia, mutta tuskin muita tällaisia. Ja kuinkas ollakaan, kuvan on ottanut jo vuosi sitten tällä palstalla esiintynyt kuvaaja- ja kutomomestari William Lomax!
Pyydän siis anteeksi, että toistan itseäni. Juuri Lomaxin kuvan valitseminen ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni, vaan etenin kuvan kiinnostavuus edellä – ja näin tässä nyt vain kävi.
Elämän tuntua
Lomaxin otoksen valikoituminen kertookin jotain hänen erityisluonteestaan tuon ajan Tampereen kuvaajana. Kuvan poikkeukselliset piirteet olivat nimittäin Lomaxille tunnusomaisia: hän ei ollut kiinnostunut edustavuudesta, vaan kontrasteista, poikkeuksellisista rajauksista ja elämän tunnusta.
Hänelle tyypillinen metodi olikin pystyttää kameransa kadun reunalle ja odottaa otollista hetkeä – hetkeä, jolloin kuvattavat unohtivat kameran läsnäolon.
Näin Lomax lienee tehnyt tässäkin kuvassa. Kukaan kuvan ihmisistä ei katso kameraan tai välitä kuvaajasta. Ehkä Lomax oli ollut paikalla jo pitkään ja painoi laukaisijaa vasta, kun kukaan ei sitä enää huomannut. Näin hän sai kuvan kyttäläläisistä tekemässä sitä mitä tuon ajan kyttäläläiset tekivät, puuhailemassa puuhiaan.
Samalla Lomax tuli – tiedostaen tai tiedostamattaan – vanginneeksi uuden ja vanhan Tampereen välisen rajapinnan.
Kuvassa puutalojen elämänmeno edusti väistyvää aikaa ja rukoushuone tulevaisuutta, mutta lopulta ajan virta vei myös rukoushuoneen mukanaan. Se purettiin vuonna 1968 seurakuntien virastotalon tieltä.
Lähteet:
- Liuttunen, Antti: Kadonneet kaunottaret (Tampereen museot, 2018)
- Marjo-Riitta Saloniemi & Reetta Tervakangas (toim.): Savupiippuja ja puhdasta kuuraa. William Lomaxin Tampere (Tampereen museot, 2012).