Tupakinmittainen tauko

Kuvan miehen ilme on vakava ja mietteliäs, mutta päätä ei näytä huimaavan. Hän taitaa miettiä jotain muuta kuin korkeutta, antaa vaan katseensa levätä maisemassa. Kyseessä on selvästi ammattihenkilö: huipulla ei olla huvikseen, ja tuskin ensimmäistä kertaa.

Korkeudesta ja kuvattavan rennosta olemuksesta tulee mieleen kuuluisa kuva rakennusmiehistä newyorkilaisen pilvenpiirtäjätyömaan lounastauolla. Niin, juuri se kuva, jossa rivi miehiä istuu teräspalkilla hirmuisessa korkeudessa, hymyssä suin, huolta vailla.

Tämä voisikin olla tuon otoksen suomalaiskansallinen – vai sanottaisiinko tamperelaiskirkollinen – versio. Kuvassa ollaan nimittäin Messukylän uuden kirkon tornin huipulla, ja meneillään on ristin lehtikultaus. Tai siis tupakkatauko kultauksen lomassa, jos ihan tarkkoja ollaan.

Aivan kuin kuuluisassa vastinparissaan, tässäkään kuvassa ei näy kypäriä, ei turvavaljaita – elleivät miehen varsin vaikuttavan oloiset henkselit sitten ole kiinni jossain. Puinen maalausteline sentään on, jotta ei tarvitse tyhjyyden päällä maalata.

Silmään pistää sekin, ettei miehellä ole yllä haalareita tai muuten työntekoon viittaavaa vaatepartta, vaan kepeä kesäpaita ja -housut. Kengätkin ovat komeat, ja tuskin ihan nykyisten turvasäädösten mukaiset. Melkein voisi luulla, että torniin ollaan poikettu matkalla tansseihin, eikä olla töissä ollenkaan.

Kuva on otettu Työväenmuseo Werstaan tietojen mukaan joskus 1920-luvulla. En tiedä, oliko kirkossa kuvaushetkellä meneillään laajempi remontti, vai tarvitsiko risti vain uuden pinnoituksen. Messukylän uutta kirkkoa on kyllä korjattu useaan otteeseen, esimerkiksi sisällissodassa syntyneiden vaurioiden vuoksi vuonna 1920.

Ajallisesti kuva voisikin olla tuon remontin yhteydessä otettu.

Eritoten kirkkoa korjattiin sen jälkeen, kun sen torni katkesi ja romahti helmikuisessa myrskyssä vuonna 1887, vain alle kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen. Kyllä, luitte oikein: katkesi ja romahti.

Katkeamisesta tekee ehkä ymmärrettävämpää se, että alkuperäisen tornin tiiliseiniä tuki vain puinen rakenne, mikä näin maallikon korvaan kuulostaa jokseenkin erikoiselta ratkaisulta. Mutta mitäpä minä tornien rakenteista tiedän, en ole alan asiantuntija.

Korjausten yhteydessä puun tilalle laitettiin rautaa ja tornia madallettiin, eli vanhasta tornista olisi saanut vieläkin vatsaakääntävämmän kuvan. Korjaukset kuitenkin epäilemättä helpottivat niin tulevan lehtikultaajan kuin hänestä kuvan ottaneenkin henkilön oloja.

Vai olisikohan maalari edes huomannut eroa? Ilmeestä päätellen kyseessä oli hänelle aivan tavallinen työpäivä aivan tavallisella työmaalla.

Lähteet:

Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 1 (SKS 2013)