Sattumuksia kirkon kulmilta
Tuhkasta nousee luonnos
Taideasialla taas!
Ajattelin kirjoittavani tämän Sattumuksen Harjun seurakunnan kadonneesta koristuksesta, Pispalan kirkon alttaritaulusta.
Ihan en kuitenkaan aloittaessani arvannut, että jutusta tulisi tällainen.
Alttaritaulunahan toimi Väinö Hervon taiteilema Kristuksen ristiltä ottamista esittävä maalaus, joka Pispalan rukoushuoneyhdistyksen historiikin mukaan hankittiin vuonna 1939 ompeluseuran keräämillä rahoilla.
Ehdolla myös olleet E. Koposen ja A. Saarelan luonnokset olivat noin puolet halvempia, mutta silti Hervon ehdotus valittiin yksimielisesti.
Ilmeisesti työtä siis pidettiin tasokkaana, ja vaikken olen kilpailevia kandidaatteja nähnytkään, niin en ihmettele ratkaisua. Maalaus on hieno. Tai siis oli.
Projekti eteni ripeästi: taulun hankkimisesta päätettiin tammikuussa, maaliskuussa arvioitiin luonnokset, ja jo heinäkuun 4. päivänä taiteilija sekä asiasta päättävät elimet olivat koolla kirkolla, missä teos kiitellen hyväksyttiin.
Varsinainen paljastaminen tapahtui jumalanpalveluksessa 9. heinäkuuta, ja niin oli ”saatu päätökseen Pispalan kirkon kaunistuksen suuri tavoite”, kuten historiikin kirjoittaja Erkki Malkavaara asian runollisesti ilmaisee.
Mutta, kuten tiedetään, Hervon teokselle kävi huonosti. Se paloi kirkon mukana vuonna 1968, ehdittyään vasta vaille kolmenkymmenen vuoden ikään.
Mutta eipä sirotella tuhkaa päällemme. Taulun vaiheita selvitellessäni minulle nimittäin selvisi, että sen tarinassa on vähintään onnellisehko sivupolku.
Vaikka alttaritaulu on mennyttä, luonnos on säilynyt. Eikä sekään ole ollenkaan hullumpi – kuten kuvasta näkyy.
Törmäsin työhön taidehistorioitsija Henna Hietaisen Hurmioitunut-blogin kirjoituksessa, jossa esitellään vuonna 2015 Valamon luostarin Mestarin jäljillä -näyttelyssä esillä olleita teoksia.
Siellä, monien Raamatun kohtia esittävien luomusten joukossa, Hervon maalauskin komeilee. Se kulkee nimellä Ristiltä otto, ja on kuutisenkymmentä senttiä korkea ja nelisenkymmentä leveä. Eli selvästi pienempi kuin lopullinen alttaritaulu.
Luonnoksen löytäminen vaati työtä ja tuuriakin, koska se ei ole mikään taidenäyttelyjen vakiovetonaula.
Hietaisen mukaan teos on julkisuudesta poissa pysyttelevän yksityiskeräilijän kokoelmassa, eikä juurikaan esillä.
Eli harvinaista Hervoa.
Mutta vaikka työtä ei pääsisi näkemään, on lohdullista, että se on olemassa.
Liekit eivät nielleet kaikkea, vaan jotakin jäi.
Lähteet: Hietainen, Henna: Hurmioitunut: Mestareiden jälkiä dokumentoimassa (2015), Malkavaara, Erkki: Pispalan pyhäkkö (Pispalan rukoushuoneyhdistys 1997).