Sattumuksia kirkon kulmilta
Metrilakusta monumentaaliteokseksi
Valinta sarjan aloittavaksi kuvaksi on oikeastaan aika rohkea avaus, koska siinä ei esiinny sen paremmin kirkkoa kuin varsinaista sattumustakaan. Mutta mielenkiintoinen se on.

Vuonna 1905 otetussa kuvassa esiintyvä viiksimies saattaa näyttää tutulta, ja kyllä – se on Hugo Simberg, Tampereen tuomiokirkon freskotaiteilija. Arvatenkin meneillään on siis jokin silloiseen Johanneksen kirkkoon liittyvä suunnittelutyö. Mutta minkä parissa Simberg noin keskittyneesti ahertaa?
Tarkkaan tihrustaen paljastuu, että Simbergin kädessä on vahasta muovailtu ukkeli tai akkeli, jota hän asettaa jonkinlaista levyä vasten. Pöydältä myös löytyy lisää vahahahmoja eri asennoissa ja pätkä vahaletkua, kuin metrilakua. Mitä kummaa?
Etuvasemmalla kaksi ukkelia selvästikin kantaa vahapötköä käsillään ja kainalossaan – ahaa! Simberg sommittelee lehterin kaidetta koristavaa Köynnöksenkantajat-teosta. Vahaukkoleikki muuttuu järkeenkäyväksi: tokihan kantajien sommittelua täytyi koetella ennen maalaustyötä, ja niiden muotoilu vahasta oli kekseliäs keino.
Entäs hyllyllä? Ihan kuin siellä olisi valokuvia Simbergistä kirkon katon koristelutöissä? Varsin mahdollista, koska Simberg aloitti urakan katosta, ja jälleen myös järkevää: tehdystä työstä kannatti epäilemättä ottaa muistijälkiä jatkosuunnittelun tueksi.
Kuvat saattoivat myös toimia rohkaisuna – ehkä ne muistuttivat, että vaikka kokonaisuus oli vielä kesken, jotain oli jo tullut valmiiksikin.

Keskeiseltä paikalta työpöydän vierestä erottuu vaivoin myös kuva piruhahmosta nainen selässään. Oikein selvittämällä selvitin, että se on yksityiskohta Luca Signorellin 1500-luvun taitteessa maalaamasta, Italian Orvieton tuomiokirkossa sijaitsevasta Viimeinen Tuomio -freskosta. Mitä se teki Simbergin seinällä?
En tiedä, mutta veikkaan, että kuva oli matkamuisto elämyksestä. Simberg oli nimittäin tehnyt edellisenä vuonna Italiaan laajan freskomaalauksen opintomatkan. Kenties hän oli piipahtanut myös Orvietossa ja vaikuttunut näkemästään? Piruthan tunnetusti kiehtoivat Simbergiä, ja hän maalasi niitä paljon.
Tuomiokirkkoon piruja ei tullut, ja se oli varmasti oikea päätös, aiheuttihan jo kirkon katon käärmekin melkoisen kohun. Vahaukot sen sijaan pääsivät mukaan. Niistä tuli yhtä lailla paheksuntaa herättänyt viisikymmentäkaksimetrinen monumentaalitaideteos, jota minä ainakaan en voi enää katsoa samoin silmin.
Köynnöstä vai? Metrilakuahan se on!
_-_WGA21224.jpg)

Lähteet:
- Kivinen, Paula: Tampereen tuomiokirkko (WSOY 1986)
- Naukkarinen, Ossi: Hugo Simberg pirujen isäntänä. (Piru, kuolema ja enkeli ateljeessa [Ateneum 2000])
- Ruuska, Helena: Hugo Simberg. Pirut ja enkelit (WSOY 2018)
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi