Katsokaa taivaan lintuja
Ylväs, äänekäs taivaan auraaja
Kurki on suomalaisten parhaiten tuntemia lintulajeja. Entisajan ihminen pystyi ilman kiikaria tai kaukoputkea tunnistamaan suurikokoisen, ylvään ja äänekkään taivaan auraajan.
Kurjen tuttuudesta kielii myös rikas kansanperinne. Linnun ääntelyä jäljittelevä nimi on säilynyt samana vuosituhansia, kurki on Suomessa ja suomessa aina ollut kurki.
”Haikarakin taivaalla tietää aikansa; metsäkyyhkynen, pääskynen ja kurki pitävät vaarin tuloajastansa, mutta minun kansani ei tunne Herran oikeutta”, kirjoittaa Vanhan testamentin profeetta Jeremia (Jer. 8:7, vuoden 1933 raamatunkäännös).
Muuttolinnut tuntevat aikansa ja päämääränsä. Raamattu viestittää, kuinka ihmisen pitäisi ottaa luonnosta mallia: elämässä on oikea suunta ja päämäärä, kun kuuntelee ja kuulee, mitä Jumala on puhunut.
”Haikara taivasalla tietää hänen aikans, mettinen, kurki ja pääsky vaarinottavat palajamisens ajasta”, suomensi Mikael Agricola.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu on maailman sivu noteerattu juuri huimissa lentonäytöksissä. Kurjet tuovat kevään ja vievät kesän. Huhtikuun puolivälin paikkeilla tuhannet ja taas tuhannet kurjet purjehtivat ilmojen halki Suomeen. Syksyllä Etelä-Eurooppaan tai Afrikkaan palaava parvi on vielä isompi, koska poikaset ovat liittyneet matkantekoon. Kun perheet elokuun lopulla alkavat kokoontua pelloille, suvi on vääjäämättä jäämässä taakse.
Jos kurjet tulevat keväällä järjestyksessä, korkealla, tulee kaunis poutakesä. Jos ne tulevat epäjärjestyksessä alhaalla lentäen, ne ennustavat sateista suvea.” (Sanonta Nousiaisista)
Purjelentäjien tavoin kurjet suosivat lämpimiä, nousevia ilmavirtauksia. Ne välttelevät isojen vesialueiden ylittämistä, ja pääosa parvista kulkeekin Suomenlahden kapeimpien kohtien eli Hankoniemen tai Porkkalanniemen kautta.
Perinteisesti soitten kuninkaaksi mielletty pitkäkaula on nykyään sopeutunut uusiin elinympäristöihin. Kurjesta on tullut enenevästi merenlahdissa, rehevien lintujärvien ruovikoissa ja jopa lampien kosteikoissa pesivä lintu.
Vuosituhannen alussa Suomen kurkikannaksi arvioitiin 19 000 paria. Luonnontieteellisen keskusmuseon seuranta-aineistojen mukaan kurjella menee hyvin, sillä pesiviä pareja on nyt noin 40 000.
Kurki (Grus grus) on uljas ulkoisilta ulottuvuuksiltaan, pituus 110–120 senttiä ja siipien kärkiväli jopa 220 senttiä. Yleisväritykseltään harmaalla linnulla on kaulan sivuilla ja poskissa valkea juova, joka rajautuu jyrkkänä päälaen ja kurkun mustaan, päässä takana loistaa punainen laikku.
Joskus kurjen saattaa sekoittaa samankokoiseen ja -oloiseen harmaahaikaraan. Lennossa lajit on helppo erottaa siitä, että kurki pitää kaulaansa ja siipiään suorana. Maassa tunnusomaisin piirre on tuuhea pyrstöröyhelö, joka muodostuu pidentyneistä siipisulista. Hanhet ja joutsenet lentävät niin ikään aurassa, mutta niillä on lyhyet jalat. Lentävän kurjen riukumaiset koivet sojottavat sen sijaan taaksepäin ja ulottuvat pitkälle yli pyrstön.
Jälkeläisiään Suomen linnuston suurimpiin kuuluva kurki puolustaa niin kovahermoisesti, ettei edes kettu uskalla hipsiä pesän ja poikasten lähelle.
Siemenet, marjat, selkärangattomat eläimet, sammakot ja matelijat ovat kurjen tyypillistä ravintoa. Karpalo on englanniksi cranberry, siis kurkimarja. Sanonta ”kahtoo kuin kurki karpaloon” paljastaa, mikä on suuren linnun herkkua.
”Tulee hyvä ohravuosi, kun kurkia on paljon ja ne pitävät ison metelin. Samanlaista meteliä pitävät miehet syksyllä sahdista.” (Sananparsi Kiikoisista)
Kun Mikael Agricola vuonna 1551 suomensi Vanhan testamentin kertomusta kuningas Hiskian sairastamisesta ja kärsimisestä, hän kirjoitti: ”Niin kuin kurki ja pääskynen minä panin, ja kujersin niin kuin mettinen.” Vuoden 1933 raamatunkäännöksessä sama kohta kuului: ”Niinkuin pääskynen, niinkuin kurki minä kuikutan, minä kujerran kuin kyyhkynen; hiueten katsovat minun silmäni korkeuteen: Herra, minulla on ahdistus, puolusta minua.” (Jes. 38:14). Tässä tilanteessa ihminen tulkitsi linnun ääntelyn lähinnä valitukseksi.
”Kurki, tuo viisaasti, närkisti katseleva lintu, jonka jylhä kirkkuna kajahtelee ympäri Pohjan rämeitä”, kuvasi Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessä. Monissa uskomuksissa kurki ennustaa juuri äänellään erilaisia asioita, esimerkiksi varoittelee keväällä heikoista jäistä. ”Kun kuulet kurjen äänen, älä mene lammin jäälle”, uskottiin Uuraisilla.
Kurjen pitkä kaula eli käytännössä henkitorvi toimii urkupillin tavoin äänenvahvistimena. Näin se pystyy huutamaan niin, että ääni kantaa kilometrien päähän. Toitotus on yksinkertaista, mutta kuitenkin joka yksilöllä persoonallista. Ääni välittää muille linnuille monenlaista tietoa, muun muassa ääntelijän sukupuolesta, kunnosta, iästä, pariutumishalukkuudesta, vaarasta, aikeesta puolustaa reviiriä.
”Tasan yöt, tasan päivät, tasan mun kaksi jalkaistani, sanoo kurki, kun päiväntasauksen aikaan lähtee lentämään pohjoista kohti.” (Sanonta Vanajasta)
Lintujen järjestelmällisellä havainnoinnilla ja rengastuksella on saatu selville, että muuttajat löytävät talvehtimisalueilleen pääasiassa perinnöllisten suunnistustaitojensa avulla. Vain harvat lajit, kuten kurjet, hanhet ja joutsenet oppivat reitit, suotuisat välilaskupaikat ja määränpäät emoltaan.
Vanha kansa luuli, että pikkulinnut matkaavat kurkien selässä tai siipien alla talveksi etelään, koska syksyisin auroista kuului piipitystä. Todellisuudessa kurjet opastavat etelään vain omia poikasiaan, ja niiden pikkuisten vinkunaa sieltä taivaalta on kuultu!
Parvet lentävät tuttujen maamerkkien mukaan, suuntaa osoittavat järvet ja joet, rannikot ja saaristot, niemenkärjet ja peltoaukeat. Poikaset painavat tärkeät etapit mieleensä heti ensimmäisellä muuttokerralla, perintönä siirtyy myös tieto hyvistä ja turvallisista levähdys- ja ruokailupaikoista.
Erityisellä vain yksi nimi
Suomen historiassa Kurki on monien muiden luonnosta napattujen nimien tapaan ollut yleinen sukunimi. Keskiaikaisen hämäläisen aatelissuvun vaakunassa komeili kurjen kuva, ja Laukon kartanon herra Klaus Kurki oli suvun tunnetuimpia edustajia. Arvid Kurki puolestaan oli Suomen viimeinen katolinen piispa.
Symboliikassa kurki on liitetty oikeudenmukaisuuteen, valppauteen, tarkkaavaisuuteen ja vastuun kantamiseen. Yhdellä jalalla seisova lintu on symboloinut hengellistä valvomista. Ryhdikkään asentonsa takia kurjen on sanottu kannattelevan – ei enempää tai vähempää – kuin koko taivaankantta. Tästä juontaa rakennusten ison tukipuun nimitys: kurkihirsi kannattaa kattoa ja pitää taloa pystyssä.
Rakennuksilla ja satamalaitureilla seisoo nostokurkia. On helppo päätellä, mistä nimitys tulee.
Suomen kielessä kurki on linnun nimenä poikkeuksellinen, koska se on kautta aikojen yksiselitteisesti viitannut samaan lajiin, johon nykyäänkin. Suomen kielen professori Kaisa Häkkisen mukaan se on merkityshistorialtaan ongelmattomimpia. Pääsky pääsee lähelle, mutta pääskysen heimossa lajeja on useita. Siksi nimitys ei ole yhtä tarkka kuin kurjen, joka varmasti viittaa vain yhteen tiettyyn lajiin.
Ennen nykyaikaista lintutiedettä haikaroita pidettiin kurkien sukulaisina, ja siksi kattohaikara tunnettiin tuonenkurkena, harmaahaikaraa kutsuttiin nälkäkurjeksi.
Sanansaattaja, tiedottaja ja välittäjä
Kalevalan Sammon ryöstö -tarinassa kurjella on tiedottajan rooli. Kun Kalevan väki ryöstää Sampoa Pohjolasta, yksinäinen kurki suolla pelästyy ja töräytyksellään hälyttää Pohjolan väen ottamaan varkaita kiinni.
Kurki on ollut suomalaisille erityinen lintu, mutta myös muut kansat eri puolilla maailmaa ovat pitäneet sitä esimerkiksi jumalten sanansaattajana, taivaan ja maan välittäjälintuna tai sielujen kuljettajana.
Muinaisessa Egyptissä kurki oli auringon lintu, Kreikassa se symboloi älykkyyttä ja valppautta, keisarien Kiinassa vanhuutta ja viisautta. Japanilaiset liittävät kurjen pitkään ikään ja onneen. Yhä nykyisin hääparille tai syntymäpäiväsankarilla toivotetaan onnea paperista taitetulla kurjella.
Pirjo Silveri
Kirjallisuutta:
Häkkinen: Linnun nimi, Teos 2011
Järvinen: Linnut liitävi sanoja, Otava 1991
Järvinen (toim.): Pieni lintukirja. Suomalaista kansanperinnettä. SKS 2005
Koskimies-Varesvuo: Tiesitkö tämän linnuista? Tammi 2012
Kosonen, Rintamäki, Seppälä, Geiger: Pirkanmaan linnusto, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys 2016
Laine: Suomalainen lintuopas, WSOY 1991
Lempiäinen: Katsokaa taivaan lintuja, Kirjapaja 1982
Stott: Linnut opettajamme, Uusi tie 2007
Väisänen: Mitä symbolit kertovat, Kirjapaja 2015
Väisänen: Kristilliset symbolit, Kirjapaja 2011