Katsokaa taivaan lintuja

Katsokaa taivaan lintuja -blogissa tehdään löytöretkiä Raamatun lintuihin. Isossa kirjassa on satoja viitteitä lintuihin ja tunnistettavia lajeja kymmeniä. Ne liihottelevat sekä omina itsenään että vertauskuvallisessa merkityksessä. Vuorisaarnassa kehoitetaan: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” (Matt. 6:26)
6.6.2018 11.05

Mustatakkinen, äänekäs saarnaaja

Pirjo Silveri

Naakka on ylivoimaisesti kirkollisin lintumme, vaikka sitä ei Raamatussa nimeltä mainita.

Mustapukuinen, harmaahuivinen siivekäs viihtyy vanhojen kivikirkkojen maisemissa, mistä juontavat sen aiemmat kansanomaiset nimet kirkhakkinen, kirkherra ja kirkkokaija.

Naakka 5 Kuva Pirjo Silveri
Kansan naakalle antamat nimet kirkhakkinen, kirkherra ja kirkkokaija kielivät, millaisissa maisemissa lintu viihtyy. (Kuva: Pirjo Silveri)


Naakat ovat vuosisatoja asuneet kulttuurihistoriallisissa kohteissa ja saarnanneet niiden liepeillä koko ilmatilan täydeltä. Lounais- ja Etelä-Suomesta laji on levittäytynyt laajalti muuallekin, Oulun korkeudelle asti.

Uudellemaalle ja Pirkanmaalle naakka levisi vasta 1600–1700-luvuilla. Vanhimpia tunnettuja, pirkanmaalaisia pesäpaikkoja ovat olleet esimerkiksi Sastamalan ja Pälkäneen vanhat kirkot.

”Sitten Pekka Naakka lensi pilveen saakka, ja se siellä se sitten lauloi kvaak, kvaak, kvaak” rallatetaan Kirsti Puhtilan sanoittamassa lastenlaulussa.

Suomessa kuten monissa muissa kielissä lajin nimi on johdettu nenäsointisesta kja-kja-äänestä. Ruotsiksi naakka on kaja, hollanniksi kauw, norjaksi kaie, ja tutun kajatuksen voi kuulla englanninkielisessä jackdaw-nimessäkin. Kirjallisuuden tunnetuin naakka lienee Franz Kafka, jonka sukunimi on peräisin tsekin naakkaa tarkoittavasta kavka-sanasta.

”Kirkon räystäitten alla oleskeli mustia lintuja, luultavasti naakkoja, jotka pitivät kovaa kirkunaa. Sanottiin että ne ovat syntisten sydämiä. ” (Keuruu 1938)

Yhden mielestä naakka (Corvus monedula) on sympaattinen kulttuurilintu, toinen inhoaa ja mieltää haittalinnuksi. Kansan uskomuksissa sitä on pidetty sekä kuoleman lähettiläänä että uuden tulokkaan ennustajana perheeseen.

Sosiaalinen, viisas, oppivainen ja nokkela varislintu muistuttaa silhuetiltaan enemmän kyyhkyä kuin varista. Se on Varsinais-Suomen maakuntalintu, ja ainakin Hämeenlinnassa, Muhoksella, Mynämäellä ja Ulvilassa kunnan nimikkolintu.

Lintumaailman älyköllä on hyvä muisti ja päättelykyky. Sen sanotaan osaavan laskea viiteen. Eli jos piilokojuun menee viisi henkilöä ja vain neljä tulee ulos, naakka karttelee kojua.

Moni on yrittänyt pelotella naakkoja pois tontiltaan tai tiluksiltaan, mutta huomannut tehtävän lähes toivottomaksi. Linnun älykkyys tekee siitä huonon peloteltavan!

Sauvon vaakunassa esiintyy naakka, perustellusta syystä. Hakkinen on nimittäin asustanut pitäjän vanhimman kirkon tornirakennelmissa noin seitsemän vuosisataa.

Vuonna 1628 muuan nuorukainen ampui suustaladattavalla pyssyllä Naantalin birgittalaisluostarin katolla ollutta naakkaa tuhoisin seurauksin. Kirkko syttyi palavasta panoksesta tuleen. Onnettomuutta pidettiin Pyhän Birgitan sallimana rangaistuksena tihutyöstä, koska luostarikirkon alueella kaikki elävät olennot olivat rauhoitettuja.

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan Pyhän Mikaelin kirkkonetti -sivustolla oppaana seikkailee Niilo Naakka eli Nipa. Eskarilaisille ja lapsille suunnatulla sivustolla on paljon tietoa myös aikuisille.


Tervetuloa tai tervemenoa

Toisissa seurakunnissa karsastetaan mekastavia mustatakkeja, ja niiden pesintä kirkkorakennusten vinteillä ja muureissa tahdottaisiin estää.

Toisissa taas naakkaparvia katsotaan suopein silmin, koska niiden ajatellaan kuuluvan kirkkomiljööseen. Kun kirkkorakennuksia peruskorjataan, lentävälle kirkkokansalle saatetaan väsätä väliaikaisia pesäkoppeja. Esimerkiksi Muhoksella seurakunta on puoltanut naakkojen ja ihmisten sopuisaa yhteiseloa. Kirkon torniin on rakennettu erillinen naakkahuone eli tasanne, jolla linnut saavat asustella rauhassa.

Samalla tapaa toimivat muuten entisajan kirkonrakentajat, jotka tekivät naakoille varta vasten lentoaukkoja ullakolle. Keskiajalla valmistuneissa kirkoissa oli tiivistämättömiä räystäiden alusia, seinien telinekoloja ja koristesyvennyksiä, jotka korkeuksissa tarjosivat luontaisia pesä- ja lepopaikkoja.

Perhe-elämässäänkin naakka on kekseliäs. Jos kirkon tai muun kivirakennuksen päätykolot on varattu ja seudun parhaat savupiiput vallattu, se kelpuuttaa kotiosoitteekseen vaikka suurjännitelinjojen pylväitä ja onttoja tukirakenteita, kerrostalojen savuhormeja ja rakennusten tuuletuskanavia. Kiviseinien ja -muurien kolojen lisäksi luonnonkolot esimerkiksi vanhoissa lehtipuissa kelpaavat.

Naakat pesivät usein yhdyskunnissa, joissa voi olla kymmeniä pareja. Suomen suurimmat naakkakoloniat on ynnätty Turun tuomiokirkossa, Mynämäen ja Lohjan kirkoissa, Lammilla, Rauman keskustassa, Porissa, Tampereella ja Lahdessa.

Naakka 4  kivikirkon aidalla Kuva Meri Öhman
Naakka kuuluu lintumaailman älyköihin. Sillä on hyvä muisti ja päättelykyky. (Kuva: Meri Öhman)

Parisuhteen mallioppilas

Ihminen on luonut naakalle monella tapaa lokoisat elinolosuhteet. Kaikkiruokaiselle linnulle on tarjolla helposti ravintoa, hyönteisiä, viljaa, kastematoja, ruoantähteitä. Hiljenevältä maaseudulta se löytää pesimiseen sopivia rakennuksia ja savupiippuja yllin kyllin, urbaaniin elämäänkin lintu on sopeutunut hyvin.

Sen luontaisia vihollisia ovat huuhkaja, kanahaukka, lehtopöllö, varpushaukka ja viirupöllö, kaupunkiympäristössä uhkana on lähinnä vain kanahaukka.

Seurallisen naakan touhuja on hauska seurata. Melko nopeasti tarkkailija huomaa, että linnulla on eläimelle harvinaisia käyttäytymistapoja, ja sillä voi tunnistaa inhimillisen oloisia piirteitä. Ei siis ihme, että erikoinen laji on kiinnostanut lintututkijoitakin. Tunnettu, itävaltalainen eläinten käyttäytymistieteilijä Konrad Lorenz sai 1970-luvulla Nobelin palkinnon paljolti juuri naakkatutkimuksistaan.

Naakkojen pari- ja parvikäyttäytyminen tunnetaan tarkkaan.

Siveellinen hakkinen edustaa parisuhteen mallioppilasta ja erittäin korkeaa moraalia, mikä luomakunnassa on harvinaista monille eliölajeille. Puolisot pitävät yhtä, kunnes kuolema erottaa. Kumppania ei hylätä tai jätetä, vaikka pesintä epäonnistuisi useana vuonna peräkkäin.

Pariutumista edeltäneet kosiomenot ovat hienovaraisia ja viehkeitä, omaa mielitiettyä kohtaan ollaan äärimmäisen huomaavaisia.

Pariskunta torkkuu ryhmissäkin kylki kyljessä. Kun naakat pyrähtävät lentoon esimerkiksi sähkölangoilta, ne lähtevät pareittain.

Naakkapari ”kihlautuu” jo noin kahdeksan kuukauden iässä, mutta sukukypsyyden laji saavuttaa vasta kaksivuotiaana. Naaras munii keväällä 4–7 sinivihreää, tummatäpläistä munaa, joita se hautoo parikymmentä vuorokautta. Emot ruokkivat poikasia pesässä kuukauden verran.


Missä yksi, siellä monta

Missä näet yhden naakan, voit olla varma, että lähistöllä on monta sen kaveria. Naakat elävät ympäri vuoden parvissa, joissa on satoja, jopa tuhansia yksilöitä. Parvessakin pariskunta pysyttelee toistensa läheisyydessä.

Hyödyt ovat samat kuin kaikilla parvilajeilla: joukko huomaa enemmän kuin yksi, olkoon kyse sitten ruoan löytämisestä tai vaaran välttämisestä.

Yhteisössä vallitsee tarkka hierarkia, jossa on myös mahdollisuus edetä korkeammalle. Kärkijoukko saa valita parhaat ruoka-apajat ja turvallisimmat pesäkolot. Arvonaakat saavat parvessa pysytellä suojaisimmassa kohdassa keskellä. Yhdyskunnan kaikki jäsenet tuntevat toisensa ja jokainen tietää oman paikkansa asetelmassa. Vihollista vastaan puolustaudutaan yhteisellä hyökkäyksellä.

Naaraan asema määräytyy usein sen mukaan, minkä arvoisen koiraan kanssa se pariutuu. Jos onnistuu kihlaamaan johtajakoiraan, naaras nousee hetkessä huipulle ja alkaa käyttäytyä hallitsijan elkein.

Kunnialla ja kunnioituksella on hintansa. Hollantilaistutkimus on osoittanut arvostetuimpien koiraiden saavan vähemmän ja huonokuntoisempia poikasia. Niiden puolisot ovat laihempia ja ne munivat pienempiä munia kuin muut. Näin käy etenkin kasvavissa yhdyskunnissa, joissa ykköskoiraat joutuvat jatkuvasti osoittamaan paikkaansa uudisasukkaille. Näin hyöty parhaista ateriamahdollisuuksista valuu tavallaan hukkaan, koska aikaa ja energiaa haaskaantuu muuhun kuin puolisolle ja poikasille.

”Naakan niin kuin ihmisenkin maailmassa äkäinen nousukas on ikänsä temperamenttinsa vanki”, kirjoittavat Pertti Koskimies ja Markus Varesvuo kirjassaan Tiesitkö tämän linnuista? (Tammi 2012).

”Kun kirkon naakka naaksutteli ja lenteli, tuli kuoleman sanomia siitä kylästä, mistä päin naakka lensi.” (Koivisto 1935)

Tehoton biojätteen lajittelu kodeissa takaa lokki- ja varislinnuille loputtomasti ruokaa. Suurten taajamissa kaatopaikkojen herkkupöytiin kokoontuu joka päivä valtavia parvia, joukossa myös naakat. Tampereellakin ne lentävät aamulla Tarastenjärvelle ”töihin”, ja alkuillasta palaavat ”kotiin” eli kaupungin keskustaan yöpymään. Koskipuiston ja tuomiokirkon tuntumassa lentosirkusta ei voi olla huomaamatta, sen verran meluisaa siivekkäiden suunsoitto on ennen kuin ne laskeutuvat puihin nukkumaan.

Päiväsajaksi naakat hajaantuvat pelloille, puistoihin, puutarhoihin, kaupunkien kaduille, toreille ja turuille etsimään jyviä ja siemeniä, hedelmiä, vihanneksia, ruoantähteitä. Pendelöintiin saattaa kulua päivässä tunti puolitoista, sillä moni lintu lentää kauas yöpymispaikaltaan.

Pesimäaikaan parvissa yöpyvät vain yksivuotiaat yksilöt, pesinnässä epäonnistuneet tai puolisonsa menettäneet naakat. Poikasten itsenäistyessä naakkayhdyskunta tietenkin kasvaa, suurimmillaan se on syyskesällä. Syksyllä parviin kirkoilla ja kaupungeissa liittyy myös yksittäispareina pesineitä lintuja ja pienempiä pesimäryhmiä maaseudulta.

Naakka on osittaismuuttaja. Osa talvehtii Suomessa, osa muuttaa Baltiaan tai Keski-Eurooppaan.

Naakat ovat viestinnän mestareita, niillä on hieno ääniin perustuva kommunikaatiojärjestelmä. Yökokoontumiset ovat naakoille eräänlaisia tiedonvaihtokeskuksia. Parveen nälkäisenä illalla palaavalle naakalle on arvokas tieto, mihin suuntaan kylläiset lajitoverit seuraavana aamuna lähtevät. Siellä on ruokaa, joten näitä kavereita kannattaa siis seurata!

”Kaikkialla Euroopassa näkee suuria naakkaparvia, jotka illansuussa kieppuvat kaupunkien, isojen kylien ja kivikirkkojen yllä. Ne pyrkivät ensin yhteen suuntaan, kääntyvät takaisin, ajelevat toisiaan ja syöksyilevät kuin piirrellen kirjaimia taivaalle. Ensimmäisen näytöksen jälkeen naakkaparvi palaa kirkon katolle tai rakennusten räystäille, heittäytyy taas humauksessa siivilleen ja kuin pitkän empimisen jälkeen laskeutuu lopuksi puistoon tai pikku metsikköön”, kuvailevat Koskimies ja Varesvuo.

Kirkon naakat Kuva Pirjo Silveri
Naakat elävät, parveilevat ja mekastavat mielellään kivikirkkojen liepeillä. Toisissa seurakunnissa mustatakkeja karsastetaan ja niiden pesintä kirkkorakennuksissa haluttaisiin estää, toisissa katsotaan suopein silmin, koska naakkojen ajatellaan kuuluvan miljööseen. (Kuva: Pirjo Silveri)

Lainsuojattomaksi`?

Pirkanmaalla arvioidaan olevan 10 000–16 000 naakkaparia, koko maassa 80 000–150 000.

Kanta on muutamassa vuosikymmenessä voimakkaasti kasvanut, eikä se ole sujunut aivan ongelmitta. Naakka ja ihminen ovat entistä useammin nokat vastakkain, sekä maalla että urbaanissa ympäristössä.

Maaseudulla suuret parvet aiheuttavat myös taloudellisia tappioita. Vahinkoilmoitusten, korvaushakemusten ja maksettujen avustusten käyrät sojottavat ylöspäin.

Miinusmerkkisten asioiden listalla ovat muun muassa hygieniahaitat, melu yöpymispaikoilla, savupiippupesinnät, kotieläinten häirintä, säilörehupaalien rikkominen ja viljelysvahingot.

Naakka on rauhoitettu lintu, mutta nyt maa- ja metsätalousministeriö purkaisi suojelun. Suunnitelma jakaa voimakkaasti mielipiteitä.

Esitysluonnoksen mukaan naakka siirrettäisiin luonnonsuojelulain piiristä metsästyslain alle. Pesimäaikainen rauhoitus säilyisi, kuten muillakin metsästyslinnuilla.

Lakiehdotus on ollut lausuntokierroksella, ja se on tulossa eduskunnan käsittelyyn vielä ennen kesän istuntotaukoa.


Kirjallisuutta:

Häkkinen: Linnun nimi, Teos 2011

Järvinen: Linnut liitävi sanoja, Otava 1991

Järvinen (toim.): Pieni lintukirja. Suomalaista kansanperinnettä. SKS 2005

Koskimies-Varesvuo: Tiesitkö tämän linnuista? Tammi 2012

Kosonen, Rintamäki, Seppälä, Geiger: Pirkanmaan linnusto, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys 2016

Laine: Suomalainen lintuopas, WSOY 1991

Lempiäinen: Katsokaa taivaan lintuja, Kirjapaja 1982

Stott: Linnut opettajamme, Uusi tie 2007

Väisänen: Mitä symbolit kertovat, Kirjapaja 2015

Väisänen: Kristilliset symbolit, Kirjapaja 2011



Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi