Pieni, suuri, väkevä ja voimallinen sinappi

Se on myös raamatullinen kasvi. Vanha testamentti ei sitä mainitse, mutta Uudessa testamentissa Jeesus itse viittaa sinapinsiemenellä taivasten valtakuntaan ja uskoon (Matt. 13:31–32, Luuk. 17:6). Pienenpienestä voi kasvaa todella suurta.

Raamatun syntyaikaan sinapit olivat yleisiä rikkaruohoja teiden varsilla ja pelloilla. Niin ne ovat Pyhän maan seuduilla edelleen, ja peittävät maiseman keltaiseen kukkamereen samaan tapaan kuin meillä rypsipellot. Viljelyltään, kasvutavaltaan ja ominaisuuksiltaan sinappi muistuttaa paljon rypsiä ja rapsia.

Rohtona ja mausteena

Puhekielessä sinapista tulee ensimmäisenä mieleen tuttu elintarvike, joulukinkun, saunamakkaran ja hernekeiton kaveri. Maustetahnan raaka-aine on peräisin sinappikasveista, jotka kuuluvat joko kaalien (Brassica) tai sinappien (Sinapis) sukuihin.

Luonnonvaraisia ja viljeltyjä lajikkeita tunnetaan noin 40. Tunnetuimpia ovat mustasinappi (Brassica nigra), sareptansinappi (Brassica juncea) ja kelta- eli valkosinappi (Sinapis alba).

Samaan perheväkeen voi liittää vielä rikkasinapin (Sinapis arvensis), joka nimensä mukaisesti on ollut viljelymaitten ikävä rikkaruoho. Lehtien muoto erottaa rikkasinapin muista sinapeista, eikä tumman punaruskeilla siemenillä ole hyötykäyttöä. Siemenviljan puhdistaminen ja kemialliset torjunta-aineet ovat tehokkaasti hävittäneet rikkasinappia.

Rohtokasvina sinappi tunnettiin jo vuosituhansia sitten. Sillä on lääkitty monenlaisia vaivoja, sen on uskottu tai toivottu parantavan verenkiertoa ja ruoansulatusta, karkottavan pahoja henkiä, auttavan käärmeen pistoon, kirkastavan ääntä, lievittävän hammassärkyä.

Ruuanlaittoon käytettiin aluksi vain lehtiä, kunnes keksittiin musertaa siemeniä jauheeksi. Roomalaiset rupesivat sekoittamaan sinappikasviin viiniä ja yrttejä, ja seosta käytettiin muun muassa vartaassa paistetun lihan kanssa aterioilla. Muualle Eurooppaan sinappi levisi roomalaisten mukana.

Keskiajalla monissa Euroopan maissa kasvatettiin sinappia, vanhimmat siemenjäänteet löytyvät Itämeren alueelta 1300–1400-luvuilta. Pitkään se oli pohjoista Eurooppaa hallitsevan aateliston ylellisyysmauste. Herrojen herkkua viljeltiin keisarillisissa kartanoissa ja luostareissa. Siemenjäännelöydötkin ovat keskittyneet keskiajan tärkeisiin kauppa- ja luostarikaupunkeihin.

Kotitarhuri voi kokeilla

Sinapit ovat ristikukkaisiin kuuluvia yksivuotisia ruohoja, joita viljellään ennen muuta siementen vuoksi. Niitä jauhetaan ja sitten jalostetaan erilaisiksi maustetahnoiksi ja -kastikkeiksi. Sinapinsiemenet sopivat muuhunkin ruoanlaittoon ja säilöntään, esimerkiksi suolakurkkujen valmistukseen. Sinappi antaa sekä makua että parantaa säilyvyyttä.

Öljypitoiset sinappikasvit ovat olleet myös karjan rehua. Suomessa tuotanto on suhteellisen vähäistä, lajeista yleisin on keltasinappi. Sitä on kylvetty enemmän viljelykiertokasviksi peltojen maanparannukseen ja tuholaistorjuntaan kuin laajassa mitassa elintarviketeollisuuden käyttöön.

Kotitarhuri voi kokeilla kasvatusta vaikka ikkunalaudallaan tai omassa puutarhassaan. Sinapin latvoja ja nuoria lehtiä voi syödä raakana salaatissa tai keitettynä.

Voimakkain syntyykin kaaleista

Suomalaiseen makuun sopiva sinappi – siis se putkiloon tai purkkiin pakattava tuote – syntyy pääasiassa keltaisista siemenistä, joita metkasti myös valkoisiksi kutsutaan.

Sen sijaan esimerkiksi Ranskassa sinappeihin käytetään vahvoja ruskeita siemeniä, ja vielä niitäkin tulisempia ja pistävämpiä mustia.

Joka siemenlajikkeella on ominainen makunsa ja tuoksunsa. Kun siemeniä sekoitetaan sopivassa suhteessa, saadaan voimakkuudeltaan juuri halutunlaista tahnaa, mietoa, väkevää tai siltä väliltä. Jauhettujen siementen joukkoon lisätään vettä, mehua tai jotakin muuta nestettä, sokeria, suolaa ja mausteita sekä esimerkiksi etikkaa, kananmunaa, kermaa tai ruokaöljyä. Valitusta sinappikasvista ja muista ainesosista riippuen syntyy erilaisia sinappeja. Maailmankuulu ranskalainen Dijon-sinappi on makeuttamatonta, suomalainen haluaa suuhunsa makeampaa.

Väkevimmät sinapit syntyvät, paradoksaalista kyllä, kaalien sukuun kuuluvista mustasinapin ja sareptansinapin siemenistä, ei siis sinapin suvun lajeista!

Suomessa syötävän sinapin pääraaka-aine kasvaa enimmäkseen Kanadassa, jonkin verran myös Etelä-Euroopassa. Kanada on maailman suurin sinapinsiementen viejä, lähes 80 prosentin osuudellaan. Intia, Venäjä ja Unkari ovat niin ikään tärkeitä tuottajamaita.

Mustasinappi kasvun ihme

Keltasinappi on 30–60 senttiä korkea ruoho. Sitä viljellään etenkin Välimeren seuduilla. Mietoja, kauniin keltaisia siemeniä jauhetaan sinapin ainesosaksi tai puristetaan sinappiöljyksi. Niitä suositaan myös kokonaisina etikkasäilykkeissä ja muissa tuotteissa. Mietoutensa vuoksi keltasinappi sopii hyvin salaattikasviksi.

Voimakasmakuinen mustasinappi kasvaa tavallisesti 40–80-senttiseksi. Viljely on työlästä, koska sato pitää korjata käsin. Siksi se sopii huonosti tehotuotantoon. Mustasinappia kasvatetaan paljon Pohjois-Amerikassa, Argentiinassa ja Chilessä.

Teollisuus on yhä enemmän siirtynyt ruskeaan sinappiin eli sareptansinappiin, joka maistuu mustaa kaimaansa miedommalta, ja jonka siemenet pystytään korjaamaan koneellisesti. Sitä viljellään esimerkiksi Intiassa.

Uudessa testamentissa esiintyvän sinapin on arveltu tarkoittavan mustasinappia, joka venyy sinappilajeista korkeimmalle. Suotuisissa oloissa se näyttää hurjan kasvun voiman, sillä millin siemen varttuu parhaassa tapauksessa jopa kaksimetriseksi puuksi.

Varsi on pysty ja haaroittuva, alalehdet suuria ja liuskaisia, kukkalatva tiheä ja haaroittunut, pikkuiset kukat kirkkaan keltaisia. Muiden ruohokasvien tapaan oksat ovat hentoja.

Näin Matteuksen evankeliumi kuvaa: ”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.” (Matt. 13:31–32) Edellisessä eli vuoden 1933 raamatunkäännöksessä sama kohta kirjoitettiin näin: ”Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille.”

”Siirdä sinus tästä sinne”

Suomen kieleen sinappi lainattiin vanhasta ruotsin sanasta, ja se on säilynyt meillä ainoana vakiintuneena nimityksenä. Elias Lönnrot tarjosi 1860-luvulla nimeksi valkeasiemennarskua, mutta ehdotus ei mennyt läpi. Lönnrot ja muut kirjakielemme kehittäjät vieroksuivat lainasanoja ja olisivat halunneet korvata ne kielen omista aineksista muodostetuilla uudissanoilla.

Raamattua suomentaessaan Mikael Agricola tunsi sinapinsiemenen, mutta käytti siitä nimitystä jyvä.

Näin Agricola 1500-luvulla: ”Totisesta sanon minä teille: Jos teillä olis usko niin kuin sinapin jyvä, niin te mahdaisit sanoo tälle vuorelle ”Siirdä sinus tästä sinne”, niin se siirtäis.” Ison kirjan nykysuomennoksessa vastaava kohta kuuluu: ”Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ”Siirry täältä tuonne”, ja se siirtyisi” (Matt 17:20)

Sinapinsiemen kuuluu kristilliseen sanastoon. Se antoi suoraan nimen myös 1979 perustetulle Taizè-henkiselle, ekumeenisesti suuntautuneelle yhdistykselle, jonka toiminta-ajatuksena on ollut rohkaista etsimään Raamattuun pohjautuvaa yksinkertaista elämäntapaa, jossa on tilaa rukoukselle, vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyydessä toteutuvalle lähimmäisenrakkaudelle.

Sinapinsiemen ry:n perustajiin ja kantaviin voimiin kuului kirjailija, virsirunoilija Anna-Maija Raittila.

Pirjo Silveri