Joulun ja pääsiäisen hunajainen palmu

Juudean autiomaan luolista on kaivauksissa löytynyt palmunsiemeniä neljänneltä vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua, tietää kirja Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja (SLS 1996). Kuolleen meren rannikkoseudulla oli parituhatta vuotta sitten laajoja taatelipalmuviljelyksiä. Jeriko ja muut palmukaupungit olivat kuuluisia ja rikkaita.
Palestiinan eteläosassa kasvaneita taateleita pidettiin niin herkullisina, että palmusta tuli Juudean symboli. Taatelipalmun heprealainen nimi Tamar oli myös suosittu naisen nimi.

”Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalamme esipihoilla. Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat, kertovat Herran oikeamielisyydestä.”
(Ps. 92:13–15)

Taateli on kaksikotinen eli emi- ja hedekukat ovat eri yksilössä. Pääjuuri kaivautuu syvälle, pintajuuristo leveälle. Näin palmu pystyy kuivien seutujen keitailla hyödyntämään suhteellisen korkealle nousevaa pohjavettä. Puun juuret ovat vedessä, latvus taivaan tulessa, tietävät beduiinit.
Varrellista vispilää muistuttavat kukat ovat kellertäviä ja viuhkamaisia. Luonnossa tuuli kuljettaa siitepölyä kukasta toiseen, mutta palmuviljelyksillä tarvitaan ihmisen apua. Perinteinen tapa on ollut kiivetä puuhun ja tupruttaa siitepölyä käsin. Nykyisin käytetään hydraulista hissiä, josta emikukat ”puuteroidaan”. Pölytykseen saatetaan käyttää myös lentokonetta.
Aitotaateli kasvaa 20–30-metriseksi. Tätä korkeampien hujoppien hoitaminen, lehtien karsiminen, pölyttäminen ja hedelmien korjuu on vaikeaa.
Pitkät, sulkamaiset lehdet kasvavat ruusukkeena suoran rungon latvassa, uudet puhkeavat ruusukkeen keskelle. Vanhat, kuivuneet ulommaiset lehdet karsitaan, mutta niiden tyvet jäävät koristamaan runkoa.
Pitkulainen, mehevä taateli on erittäin sokeripitoinen. Puu alkaa tuottaa hedelmiä noin viisivuotiaana. Suurimmillaan tuotto on 30–100-vuotiaana, mutta vielä 200-vuotiaat palmut saattavat antaa satoa.
Taatelipalmua lisätään nuorten puiden tyviversoista. Kasvi lisääntyy myös siemenestä, mutta silloin hedelmät ovat huonoja.
Tärkeimpiä tuottajamaita ovat Egypti, Iran, Saudi-Arabia, Algeria, Irak ja Pakistan (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön tilasto, 2012). Hedelmät ovat paikallisille asukkaille tärkeää ravintoa, mutta ne ovat myös arvokas vientituote.

”Kaikki pyhäkön seinät niin temppelisalissa kuin eteishallissa Salomo koristi kerubeja, palmunlehviä ja kukkia esittävin leikkauksin ja kaiverruksin.” (1. Kun. 6:29)

Monipuolista taatelipalmua on verrattu jopa elämänpuuhun Edenin paratiisissa. Kautta aikojen autiomaiden keitaiden asukkaat ovat osanneet hyödyntää kasvin kaikkia osia, sekä ravinnoksi että muihin tarkoituksiin.
Taateleita on syöty tuoreena ja kuivattuna, niistä on puristettu hunajaa ja valmistettu juomaa. Lehviä on käytetty uskonnollisissa juhlissa, lehden eri osista on syntynyt koreja, kasseja ja mattoja, huonekaluja, lintuhäkkejä ja hedelmien tai vihannesten säilytyslaatikoita. Palmun kuidut soveltuvat köysien punomiseen ja säkkeihin. Hedelmäperistä on sidottu luutia ja vispilöitä, siemenistä jauhettu kameleille ruokaa, runkoja käytetty rakennusaineena.
Lehtimajajuhla, sukkot, on saanut nimensä palmumajoista, joissa heprealaiset erämaavaelluksella asuivat. Vaikka kansa myöhemmin asettui paikoilleen viljelemään maata, joka vuosi ennen sadekauden alkua kuuluu palauttaa mieleen Egyptistä pakenemisen aika, pystyttää lehtimaja ja viettää ilojuhlaa. Tooran käskyn mukaan lehtimaja rakennetaan neljästä kasvilajista. Palmun, myrtin, pajun ja sukaattisitruunan oksat pitää vielä sitoa yhteen tietyllä tavalla.
Sukkotin aikana juutalaiset aterioivat, oleskelevat ja jopa nukkuvat lehtimajoissaan.
Palmu, jonka alla Vanhan testamentin naisprofeetta Debora istui israelilaisia tuomitessaan (Tuom. 4:5), oli pyhä puu, Salomon temppelissä palmu oli yleinen koristeaihe (1. Kun. 6:29–35).

”Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas.”
(Joh. 12:12–13)

Kristillisessä vuodenkierrossa palmu liittyy sekä jouluun että pääsiäiseen.
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kirkoissa kaikuu virsikirjan ensimmäinen virsi, tuttu Hoosianna-hymni. Virsi numero 3 alkaa puolestaan näin:
”Hoosianna! huudetaan,
kuningas nyt saapuu tänne.
Tulkaa tietä raivaamaan
palmun lehvät käsissänne.”
Uuden kirkkovuoden ja Vapahtajan syntymäjuhlaan valmistautumisen aloittavana pyhänä evankeliumiteksteissä kerrotaan jo palmusunnuntain tapahtumista. Jeesus valmistautuu kuolemaansa ja ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Ihmiset levittävät tielle palmunlehtiä.
Yleensä palmunoksia heiluteltiin kuninkaille, ja samalla tavalla kansa osoitti nyt kunnioitustaan Jeesukselle. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys korostuu alusta asti. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Hiljaisen viikon alussa lehvät huiskuvat yhä, me riemuitsemme pajunkissoilla.
Suomen murteissa ja vanhassa kirjallisuudessa palmu on joskus tarkoittanut myös pajua. Merkityksen muutokselle on perin käytännönläheinen syy. Katolisella keskiajalla palmusunnuntain juhlaan tarvittiin tuoreita oksia, mutta mistä aitoja palmunlehviä olisi Pohjolan oloissa saanut? Piti turvautua kotimaisiin korvikkeisiin, ja niin pajusta tuli ’palmu’. Valintaa selittää ja puoltaa se, että pajunoksat virkoavat elämään jo varhain keväällä.
Mikael Agricolan 1500-luvun uskonnollisissa teksteissä palmu mainitaan sekä arvokkaana hyötykasvina että juhlissa käytettynä koristeena. Jos palmukasvia ajatellaan ravinnon lähteenä, silloin tarkoitetaan lähes aina taatelipalmua. Esimerkiksi profeetta Joelin kirjan nykysuomennoksessa Agricolan aikainen palmupuu on täsmentynyt taatelipalmuksi: ”Viiniköynnös kuihtuu, viikunapuu lakastuu. Lakastuu granaattiomenapuu, omenapuu ja taatelipalmu.” (Joel 1:12)
Jo ensimmäisten vuosisatojen kristillisessä taiteessa palmut viittasivat marttyyreihin, uskonsa puolesta henkensä antaneisiin. Vaikka moni taiteilija ei itse ollut koskaan nähnyt palmua, hän osasi kuvata sitä teoksissaan.
Palmu esitetään yleensä oksana, lehvänä. Antiikissa kasvi oli mielletty ennen kaikkea sotilaallisen voiton symboliksi, mutta kristillisessä perinteessä se sai uuden sisällön ja merkityksen. Nyt palmu kuvasi voittoa pahasta ja kuolemasta, ja sitä kautta siitä tuli ikuisuuden ja uudestisyntymisen vertauskuva.
Vielä taivaassakin kasvaa palmuja, tietää Raamatussa Johanneksen ilmestys:
”He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa.” (Ilm. 7:9)


Pirjo Silveri




Kirjallisuutta:


Huttunen, Huikuri, Kokkonen, Muikku, Nykänen: Raamatun kasvit. Botanian tietolaari 6. Joensuun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 1996
Häkkinen, Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Teos 2011
Lempiäinen: Kuvien kieli. WSOY 2002
Suomela, Louhivuori, Järvinen: Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja. SLS 1996
Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011
Väisänen: Mitä symbolit kertovat. Taidetta pintaa syvemmältä. Kirjapaja 2015