Entä jos Eeva maistoikin granaattiomenaa?

Mielikuva elää vahvana, ja tällaisia kuvia olemme tottuneet uskonnollisessa taiteessa iät ajat katsomaan.

Mutta hetkinen. Mistä omenapuu ilmestyi syntiinlankeemuskertomukseen? Vanhassa testamentissa ei nimittäin sanota, minkä hedelmän ihmissuvun kantaäiti miehelleen antoi.

Suomessa viime joulun yksi leivonnaishitti oli rubiinikakku eli granaattiomenan siemenillä koristeltu taatelikakku. Kuva: Pirjo Silveri

Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. (1. Moos. 3:6)

Heprealaisessa alkutekstissä paratiisin houkutteleva hedelmä on – hedelmä. Myös Raamatun suomennoksissa on aina puhuttu hedelmästä.

Myytti Eevan omenasta lienee seurausta käännös- tai tulkintavirheestä, jonka taustalla on latinankielinen sana ´malum´. Se tarkoittaa sekä omenaa että pahaa tekoa. Jossakin vaiheessa syntiinlankeemusta ruvettiin taiteilijan vapaudella havainnollistamaan omenalla, joka oli hyvänmakuinen ja ihmisille tuttu. Tapa kuvata hyvän ja pahan tiedon puu juuri omenapuuna vakiintui keskiajalla. Aiemmin se oli esitetty melkein minä tahansa hedelmäpuuna, esimerkiksi viikunapuuna.

Agricola tunsi granatinpuun

Paratiisin kielletty hedelmä on saattanut olla myös granaattiomena (Punica granatum), joka ei nimestään huolimatta ole sukua omenalle. Omenan ja sipulin risteytystä etäisesti muistuttavan etelän hedelmän voi nykyisin poimia ostoskärryynsä myös suomalaisen ruokakaupan hevitiskiltä. Omaperäinen maku ja punaiset siemenet – kuin jalokivet – ovat tehneet granaattiomenasta joulun ajan ja sydäntalven trendikkään suosikin.

Kun Mikael Agricola suomensi Uutta testamenttia, hän puhui granatinpuusta, ilman omena-sanaa. Todennäköisesti granaattiomena oli melko tuntematon kasvi hänen aikansa Suomessa ja muuallakin Pohjolassa.

”Sillä että siemenet vielä makaavat laareis, ja eipä vielä mitäkään kanna eikä viinapuu, fiikunapuu, granatinpuu eikä oljupuu”, kirjoitti Agricola 1500-luvulla. Nykyisessä raamatunkäännöksessä mainitaan samat kasvit eli viiniköynnös, viikunapuu, granaattiomenapuu ja oliivipuu (Hagg. 2:19).

Yksi seitsemästä rikkaudesta

"Miksi te toitte meidät Egyptistä tähän kurjaan paikkaan? Eihän täällä kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenoita. Täällä ei ole edes vettä mitä juoda!" (4. Moos. 20:5).

Vanha testamentti kertoo, kuinka israelilaiset joutuivat erämaavaelluksellaan pärjäämään muun muassa ilman granaattiomenoita, ja se herätti napinaa. Luvatussa maassa kansaa sen sijaan odotti seitsemän siunattua antia, joista vain yksi ei ollut kasvi. Granaattiomena oli lueteltujen rikkauksien joukossa:
Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen hyvään maahan, jossa on puroja ja lähteitä ja jossa vedet kumpuavat maan uumenista laaksoissa ja vuorilla, vehnän, ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan, oliiviöljyn ja hunajan maahan. (5. Moos. 8:7–8)

Pensasmaisen, matalahkon ja piikkisen granaattiomenapuun hedelmässä on sitkeä, nahkamainen kuori. Monilokeroisen hedelmän joka osastossa on runsaasti marjamaisia siemeniä, joita ympäröi punertava, mehukas malto, ja nämä osat syödään. Sen sijaan hedelmälihan väliset paksut väliseinät sisältävät pahalta maistuvaa happoa.

Terveellinen ja korea granaattiomena sopii esimerkiksi salaatteihin, juomiin, jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Sitä kannattaa kokeilla myös jäätelön, jugurtin ja rahkan seuralaisena, itämaiset keittiöt käyttävät myös lihan kanssa.

Suomessa viime joulun yksi hitti oli rubiinikakku eli granaatinsiemenillä koristeltu taatelikakku. Moniin juomasekoituksiin värin antava sokerisiirappi, grenadiini, tehdään granaattiomenasta.

Ikivanhaa viljelykasvia on aina osattu hyödyntää monipuolisesti. Siemeniä on syöty sinällään ja niistä on puristettu juomaa. Runsaasti parkkiainetta sisältävää puun kuorta on käytetty nahkojen parkitsemiseen ja siitä on saatu musteen väriainetta.

Hedelmällisyyden vertauskuva

Jo Raamatun aikaan Välimeren alueella granaattiomenaa arvostettiin suuresti. Muotonsa ja värinsä takia sitä on kutsuttu Pyhän maan kauneimmaksi tai jaloimmaksi hedelmäksi.

Hedelmän pää on kruunumainen; kuivuneet heteet ja verhiö ovat kuin pikkuinen kruunu. Granaattiomena onkin kautta aikojen ollut suosittu koristeaihe muun muassa kankaissa, rakennuksissa ja kolikoissa.

Raamatussa ylipapin virkapuvun liepeeseen oli kirjottu kultatiukuja ja pieniä granaattiomenia, jotka muistuttivat Jumalan rakkaudesta. Salomon rakennuttaman temppelin sisäänkäynnin pylväitä kiersivät granaattiomenaköynnökset. Juutalaiset tekevät yhä usein toorarullan tankojen nupit granaattiomenan muotoisiksi.

"Sinun huulesi ovat kuin purppuranauha,
suloinen on sinun suusi.
Kauniisti, kuin granaattiomena,
kaartuu otsasi hunnun alla."
(Laul. 1. 4:3)

Taiteessa granaattiomena symboloi hedelmällisyyttä ja uutta elämää. Juutalaisessa traditiossa virheettömässä granaattiomenassa on 613 siementä; täsmälleen yhtä monta kuin toorassa on käskyjä ja kieltoja.

Puun hehkuvanpunaiset, kellomaiset kukat tuovat mieleen rakkauden ja heräävän kevään, punaiset hedelmät viittaavat rehevään kauneuteen ja runsauteen.
Granaattiomena on esitetty myös kirkon ja seurakunnan symbolina. Yhden sisällä on moninaisuus: hedelmä kätkee sisäänsä runsaasti siemeniä. Veren väri kuvaa uhria ja kärsimystä, siemenet toisaalta uuden elämän alkua.

Pirjo Silveri

Kirjallisuutta:
Huttunen, Huikuri, Kokkonen, Muikku, Nykänen: Raamatun kasvit. Botanian tietolaari 6. Joensuun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 1996

Häkkinen, Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Teos 2011

Jurvelin: Raamatun ajan keittokirja. Arthouse 2009

Lempiäinen: Kuvien kieli. WSOY 2002

Suomela, Louhivuori, Järvinen: Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja. SLS 1996

Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011

Väisänen: Mitä symbolit kertovat. Taidetta pintaa syvemmältä. Kirjapaja 2015