Tiivis tarina petetyistä lupauksista

”Lapselle luvattiin, että häntä suojellaan, ja se lupaus petettiin.” Veera Tyhtilän kirjoittama nykydraama Ote melkein piti tarttuu lasten- ja nuortensuojelun epäkohtiin.

– Aiheen esitti minulle aikanaan nuorison sosiaalityöntekijä, Tyhtilä kertoo. 

Hän tarjosi näytelmää Siperialle, joka tarttui aiheeseen nopeasti. Tyhtilä pitää yhteistyötä kunniana.

– Teatterin koko historia on perustunut ajankohtaiseen, omaehtoiseen taiteeseen ja yhteiskunnallisten teemojen kommentoimiseen.

”Arvostan teatterin tapaa etsiä jokaisen teoksen ytimeksi sen merkitys ja sitten toteuttaa se taiteellisesti korkealla tasolla, siten että yleisölle tarjotaan sekä oivallus että elämys”, Veera Tyhtilä kehuu 20 vuotta täyttävää Teatteri Siperiaa. Kuva: Timo Ahonpää

Yhteistuotannosta Tampereen Työväen Teatterin kanssa sovittiin myös varhaisessa vaiheessa, ja kirjoittamista rahoitti Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto.

Jälkihuolto pettää

Toiveen esittäjä oli kantanut huolta lastensuojelun jälkihuollon ikärajasta eli siitä, millaista tukea sijaishuollon piirissä ollut lapsi ja nuori saa tullessaan täysi-ikäiseksi. Huostaan otetut nuoret joutuvat muuttamaan pois lastenkodista tai sijaisperheistä, kun he täyttävät 18 vuotta.

– Sosiaalityöntekijä koki raastavana sen, että juuri kun on saanut autettua nuoren aikuisuuden kynnykselle, loppuu lakisääteinen oikeus puuttua nuoren asioihin tai saada auttaa. Tähän viittaa näytelmän nimikin Ote melkein piti.

Lastensuojelun asiakkaana ollut nuori on usein haavoittuvassa asemassa, eikä turvaverkko ole samankaltainen kuin monilla muilla. Jos apu katkeaa liian varhain, on nuoren syrjäytymisriski suuri.

– Asiaan vaikuttaa myös tuttujen hoitosuhteiden säilyminen. Että on joku, joka tuntee sinut jo pitemmältä ajalta, eikä oman tarinansa kertomista tarvitse aloittaa aina alusta.

Näytelmässä sosiaalityöntekijä koettaa tuoda valoa Annin elämään. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Sosiaalikasvattaja oli myös pahoillaan lastensuojelun yksiköiden julkisessa keskustelussa saamasta kielteisestä leimasta.

– Työntekijän ja nuoren onnistumiseen vaikuttavat paljolti ne rakenteet, joita yhteiskunta luo ympärille.

Näytelmä tarjoaakin näkökulmia virkailijoiden epätoivoon, ja myös vilpittömään haluun auttaa. Viranomaisten kesken tieto ei kulje – oikeastaan ei saakaan kulkea salassapidon vuoksi.

Ei ihme, että työntekijätkin voivat välillä uupua. ”Mä en päätä näitä asioita, mä en voi vaikuttaa.”

Avunhuudot on kuultava

Kirjoitusvaiheessa Tyhtilä kuunteli ihmisiä, jotka olivat olleet tai olivat parhaillaan lastensuojelun sijaishuollon asiakkaita. Taustoista paljastui väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, käy esityksen tiivistetystä Annin tarinasta ilmi.

Annia ja sosiaalityöntekijää esittävät Milla Tissari ja Tuukka Huttunen. Intensiivisen ja ajatuksia herättävän näytelmän on ohjannut Tuomas Rinta-Panttila. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Mutta ”Kukaan ei auta sitä, joka jaksaa vaan.” Raamatussakin kirjoitettiin sankareista, näytelmän työntekijä huomioi.

– Monet tarinoista olivat raskaita kuulla, ja kannan mukanani myös niitä, jotka eivät näytelmään päätyneet.

Tyhtilä toivookin, että nuorta kuunneltaisiin kasvavana, hauraana ihmisenä, ei kulueränä tai asiakkaana.

– Toivon, että nuorten pahoinvointia ei nähdä ongelmana vaan avunhuutona, ja että ratkaisuksi ei etsitä rangaistuksia vaan tukea. Toivon, että nuorisokodeista ei rakenneta kilpailutettuja tuotantolaitoksia, joissa voittoa tuottava elementti on pahoinvoiva lapsi.

– Toivon, että vanhemmat myös kodeissa löytävät aikaa kuunnella lapsia ja toivon, että jokaisella on joku, jota ottaa kädestä kiinni, kun pelottaa.

Teksti: Asta Kettunen

Ote melkein piti - Teatteri Siperia

Taustatietoa lastensuojelusta

Palaa otsikoihin