Suunta hukassa

Minkä verran yksilöllä on vapautta päättää toiminnastaan ja pysytellä halutessaan oravanpyörän ulkopuolella. Esimerkiksi tätä teemaa tuo esiin Hannaleena Kuhnan ohjaama Tukkateatterin Jumalallinen unohdus – inhimillinen erehdys.

Alien (Iisa Lehtinen) kertoo Jerelle (Aleksi Toivanen) totuuksia maailmankaikkeuden olemuksesta silloin, kun tämä ei ota lääkkeitään.

Asko Suomisen esikoisteokseen perustuvassa näytelmässä pakkolääkintä ja yksinäisyyden kokemukset pistävät miettimään yhteiskuntamme tilaa.

Ajankohtaiseksi näytelmän tekee esimerkiksi sen näyttämä taipumus jakaa lähimmäiset meihin ja heihin, menestyjiin ja häviäjiin. Pakkopaitaan joutunut nuorukainen (Aleksi Toivanen) ei saa ääntään kuulumaan, ja hänen olisi hoidettava itsensä yhteiskuntakelpoiseksi, mutta hän ei tunnu saavan siihen mahdollisuutta.

Nuoret seikkailevat aikuisuuden kynnyksellä, ilman suuntaa, elävät elämää ilman omaa elämää. On helpompi vetäytyä kuoreensa ja suojella siten itseään. Täytyy silti pysyä liikkeellä, jotta ei vain kiinny mihinkään.

”Me etsimme ehkä jotain pysyvää tästä absurdista todellisuudesta”, Hippi (Lili Vihavainen) toteaa. ”Jessekin oli hippi.”

Estradilla seikkailevat niin Jumala ja sielunvihollinen kuin antiikin filosofikin. Jumala ei kuulemma jaksa kuunnella itsesääliä, saatana taas ei ole mielissään epäitsekkäistä ajatuksista. Äiti Maa sentään pyrkii auttamaan: ”Muutu, jos henkesi on sinulle kallis”.

Jumalasta hahmot eivät halua kertoa enempää, koska muuten ihmiset eivät jaksaisi jahdata elämän tarkoitusta. Tulevaisuus on vain luulo, mutta sillä on merkitystä, miten maallisen vaelluksensa viettää.

Palaa otsikoihin