Sielu on kaunis sana
Kirjailija, suomentaja ja sanataiteen opettaja Jyrki Vainonen on tarttunut isoon aiheeseen, sieluun. Vaikka monet ovat tottuneet liittämään sanan uskontoon, se ei ole hänen tuoreimman kirjansa lähtökohtana. Vainonen kuitenkin tunnustaa uskonsa sieluun ja ihmisen sielullisuuteen.
Rajankävijässä hän käy läpi historiaa ja käsityksiä sielusta.
– Materiaalia oli ylen määrin aika monelta vuosisadalta, jos ei -tuhannelta, joten kyllähän valitseminen hirvitti.
Haave esseiden tekemisestä aiheesta oli elänyt jo pitkään. Vainonen valitsi teeman käsittelyyn tyylin, jossa osin seikkaillaan monessa ajassa. Matkakumppaneina ovat milloin Aristoteles ja Platon, milloin Dante ja Descartes.
”Jossakin vaiheessa minulle tuli oudon ristiriitainen olo: mitä enemmän opin sielusta tietämään, sitä vähemmän tunsin tietäväni.”
Kirjan ei ole tarkoitus pyrkiä antamaan vastauksia, vaan ruokkia omaa ajattelua.
– Lähtökohta on merkityksellistäminen: ei kysytä, onko ilmiö olemassa tai todistettu, vaan miten merkityksellistä se on. Pystyykö kukaan edes kirjoittamaan sellaista kirjaa, jossa todistetaan, onko Jumala olemassa.
Rajankävijän aiheena olevan käsitteen juuret periytyvät aikaan ennen kristinuskoa.
– Jo varhaisessa Egyptissä ihmiset varustettiin sielunmatkalle.
”Käsitteenä sielu onkin pitkälti jumalan käsitteen kaltainen: kumpaankin voi uskoa tai kummankin voi kieltää.”
Suurin salaisuus
Ajatus sielusta liittyy voimakkaasti kuolemaan. Vainonen on pohtinut kuolemaa melko paljon myös omassa kaunokirjallisessa tuotannossaan.
– Haluaisimme tietää, päättyykö kaikki vai ei. Se on elämän suurin salaisuus.
Kuoleman rajalla käyneiden ihmisten kokemukset ovat samanlaisia kulttuurista, sukupuolesta tai iästä riippumatta.
– Uskovat selittävät sen sielun olemassaololla, aivotutkijat sillä, että ihmisten aivot tuottavat saman kokemuksen. Lukija saa päättää, kumpi on totta, vai molemmat.
Vainonen ihmettelee, miksi psykologiassa puhutaan mieluummin esimerkiksi psyykestä, vaikka sielu on jopa kauniimpi sana.
Hän arvioi sen liittyvän tieteen kehitysvaiheeseen, jolloin tieteen tekijät halusivat erottautua uskon puheenparresta, koska eivät halunneet leimautua uskovaisiksi. Esimerkiksi Sigmund Freud loi sielutieteen sanaston, mutta suhtautui kielteisesti uskontoihin.
– Mielestäni on lopulta vaikea erottaa, mikä keitoksesta on uskonnollista, psykologista ja mikä filosofista osuutta. Mitä sielusta ajatellaankaan, se ei ole menettänyt kiehtovuuttaan vuosituhansien kuluessa. Ajattelin tuoda oman osani sen mysteerin pohdintaan.
Vainonen tukeutuu Platonin käsitykseen, jossa tärkeää on tasapainon ajatus: jos kolme sielun osaa – himo, into ja järki – ovat keskenään tasapainossa, ihminen on tyytyväinen elämäänsä.
– Platonhan ajatteli, että järkisielun kautta olemme yhteydessä jumalallisiin voimiin.
”Sitten Platon sanoi: Vastaukseksi käyköön vertaus.”
Esseiden kirjoittaminen on ollut viisastuttava matka:
– Ymmärrän itseäni ja ihmisiä nyt paremmin. Ja toivon, että lukija kokisi saman lukiessaan kirjaani – vaikka joku voikin kokea kaunokirjalliset teokseni vähän omituisiksi.
”Ymmärsin, että jos en vaali sieluani, en voi olla onnellinen.”
Rajankävijä (Aviador 2025) on Vainosen kolmas esseekirja. Seuraavaksi tekeillä on novellikokoelma, jossa sielu on mukana tavalla tai toisella. Alunperin kirjojen pitikin tulla toisessa järjestyksessä.
Teksti: Asta Kettunen
- Lainaukset kirjasta