Soittamisen ilo kuuluu kauas
Finlaysonin kirkossa soi kesällä elävä musiikki, kun nuoret kesäsoittajat esiintyvät vierailijoille. Veikko Vuorio, 16, tulee iloisesti vastaan Finlaysonin kirkossa vetopasuuna kädessään. Finlaysonin kirkko toimii Lasten katedraalina ja Suomen ainoana lasten omana tiekirkkona, joten siellä käy erityisen paljon myös pieniä vieraita.
Työ tuo iloa sekä soittajalle että kuulijoille.
– Kiva saada ihmiset innostumaan soittamalla heille. Moni kiittelee lämpimästi, ja siitä tulee tosi hyödyllinen olo.
Soittaminen on Vuoriolle tapa kehittyä ja ilmaista itseään.
– Musiikkia soittaessa vaihtoehtoja on lukemattomia. Voit aina vaan sukeltaa syvemmälle erilaisiin musiikkityyleihin ja teoksiin, hän kuvailee.
Musiikki on ollut osa Veikko Vuorion elämää jo varhain. Hän innostui pianosta isoveljensä jalanjäljissä viisivuotiaana, ja koronan alkaessa hän päätti opetella pasuunan soiton.
– Pasuunaa soittaessa pitää olla tosi tarkkana vireen kanssa. Jos pasuunan veto on vähänkään väärässä kohdassa, se voi kuulostaa jo riitelevältä.
Vuorio opiskelee Hatanpään lukion musiikki- ja musiikkiteatterilinjalla, soittaa orkesterissa Pirkanmaan musiikkiopistossa ja esiintyy mielellään Messukylän seurakunnan nuorten illoissa. Hän odottaa innokkaasti Jatkis-leiriä, jossa pääsee soittamaan bändissä isolle yleisölle.
– Siellä on vähän sellanen festarimeininki.
Kesäsoittajan työ vaatii nopeaa reagointia ja monipuolista osaamista. Vuorio on lähiaikoina harjaantunut erityisesti prima vista -soittoon eli nuottien lukemiseen ensisilmäykseltä.
– Se on taito, josta on tässä työssä hyötyä, sillä ihmiset saattavat pyytää mitä tahansa kappaletta.
Vuorio haaveilee urasta musiikin parissa ja suhtautuu siihen toiveikkaasti.
– Työkseen soittaminen tuntuu ihan mahdolliselta, kunhan tekee monipuolisesti asioita. Kyllä mä tykkäisin, että voisin soittaa aina – ja saada siitä rahaakin.
Nuoresta miehestä näkyy elämänilo ja intohimo musiikkia kohtaan.
– Tavallisesti kuuntelen ihan nykymusiikkia, mutta joskus klassisellekin musiikille varaan erillisiä kuunteluhetkiä. Klassinen musiikki on kuin esitys, jota pitää seurata ja johon kannattaa perehtyä, että mitä kaikkea siellä oikein tapahtuu.
Musiikin tuottaman ilon lisäksi soittamisessa korostuu kuitenkin pitkäjänteinen harjoittelu, jossa oikotietä onneen ei ole.
– Mullakin on niitä päiviä, että en mä nyt jaksaisi harjoitella, mutta loppujen lopuksi se taito karttuu vaan sillä, kun tekee vaan toistoja ja toistoja. Se on se karu totuus.
Hän haluaa korostaa, että mitään ikärajaa soittamisen aloittamiselle ei kuitenkaan ole.
– Musiikkia voi ihan kuka vaan soittaa, ja kaikista taustoista voi aloittaa. Aina voi löytää itsestään uusia kykyjä.
Lopuksi Vuorio säestää lempivirttään Kosketa minua henki pianolla yhdessä viulistikollegansa kanssa. Virren sanoissa mainitut elämän suunta ja tarkoitus vaikuttavat hänelle musiikin kautta löytyneen.
Teksti: Hilla Vuorinen
Kuva: Rami Marjamäki