Ismaila Sané kannustaa uskontojen vuoropuheluun
Tamperelainen Ismaila Sané laulaa, soittaa ja säveltää maailmanmusiikkia ja opettaa afrikkalaista tanssia. Uskontojen rinnakkaiseloon hän tottui jo kotikylässään Senegalissa.
Lyömäsoittajana Sané on erityisesti djemben ja bougaraboun ekspertti. Niitä hän on soittanut lukuisissa yhtyeissä ja monissa maissa, kuten Suomessa, joka on vuosia ollut hänen toinen kotimaansa.
Suomeen Sané muutti Dakarin ja Teneriffan kautta 25 vuotta sitten. Nykyään kansainvälisen uran tehnyt senegalilaissyntyinen perkussionisti asuu taiteilijatalo Jallukassa Tampereen Kalevassa.
Kun leveästi hymyilevä Sané avaa oven, tulvahtaa rappukäytävään afrofuusio. Kyseinen tyylilaji on melkoinen sekoitus. Siinä afrobeat ja latinorytmit sekoittuvat länsiafrikkalaisen musiikin perinteeseen ja rokkiin, funkiin ja jazziin.
Sané on säveltänyt muun muassa Saïsba-yhtyeelleen, jonka kanssa keikkailu jatkuu, vaikka 70-vuotispäivä on lähellä. Musiikki menee vaivatta jalankin alle.
– Kukaan ei usko ikääni, koska tanssin ja hypin ja teen, mitä ikinä haluan, nauraa taiteilijaeläkkeellä oleva Ismaila Sané.
Kutsuttuna Suomeen
90-luvun puoliväliin asti Sanén koti ja perhe ovat Espanjassa. Työ senegalilaisen balettiryhmän soolotanssijana ja lyömäsoittajana vie perheenisää Pohjois-Amerikkaan saakka.
– Baletti toi minut ensin Eurooppaan. Sopimukseen kuuluivat Ranskan ja Espanjan kiertueet. Päädyin asumaan Teneriffalle, Sané kertoo.
Koko senhetkinen muuttuu suomalaisen bändin takia. Samassa kaupungissa asuu nimittäin maailmanmusiikkiyhtye Piirpaukkeen perustaja Sakari Kukko. Kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rokkia soittava yhtye on kovassa nosteessa ja esiintyy maailman turuilla. Kukko on kuullut Sanésta yhteiseltä kitaristiystävältä Badu Njaylta, ja pyytää hänet bändiinsä. On vuosi 1989.
– Soitin Piirpaukkeen kanssa Teneriffalla ja sitten Sakari kutsui minut Suomen kiertueelle.
Sané jatkaa baletissa sekä soittamista eri bändeissä.
– Balettiryhmä pyysi minut takaisin. Vastasin, että vain, jos en ole kiertueella. En kuitenkaan voinut yhdistää molempia, enkä ollut enää sama ihminen, joka halusi omistautua baletille. Olin bändeissä ja halusin tehdä taidettani. Tajusin, että minun on pakko lopettaa jotain. Minun oli tehtävä päätös.
Piirpaukkeen rumpalina Sané on lopulta yli 30 vuotta. Yhteisillä alkumetreillä Sakari Kukko, laulaja Cinta Hermo ja Sané äänittävät kansanlaulun Tuku, tuku. Sinkkua kuvaillaan yhtyeen afrikkalaisvaikutteisimmaksi.
Pitää uskoa iloisesti
Piirpauke tekee yli 10 levyä ja kiertää maailmaa. Aluksi Sané kulkee myös Espanjan ja Suomen väliä, mutta tapaa sitten toisen vaimonsa. Perhe Suomessa kasvaa.
– Lasteni äidit ovat kristittyjä. Lapseni on kastettu muslimeiksi, mutta myös he kunnioittavat kaikkia muita uskontoja, Sané toteaa.
Kotikylässä uskontojen rinnakkaiselo on jo ollut tuttua Sanélle.
– Coubalanissa islaminuskoisten ja kristittyjen ja välillä on dialogi. Olemme kaikki yhdessä samaa perhettä, Sané tähdentää.
Suomessa on toisinaan ollut toisin.
– Täällä ihmiset uskovat kristittyihin. Jotkut eivät usko minuun. Ehkä he eivät ymmärrä minua, Sané sanoo.
Antti Kylliäisen ja Wille Riekkisen kirjassa Uskon kintereillä todetaan, että suvaitsevaisuuden sijaan pitäisi hyväksyä uskonnolliset vakaumukset objektiivisesti yhtä tosina ja pitää iloisesti kiinni omasta subjektiivisesta uskosta. Tämä on kristallinkirkasta Sanélle. Hän on nähnyt, miten erilaisista taustoista tulevat voivat toimia hyvin yhdessä.
– Minun ei muslimina tarvitse vihata muita uskontoja, Ismaila Sané huomauttaa.
Onnellinen usko
Maailman suurimmat uskontokunnat islam ja kristinusko ovat levinneet melkein kaikkialle. Kristittyjä on reilut kaksi miljardia ja muslimeja lähes saman verran. Kristinusko, islam ja niitä vanhempi juutalaisuus ovat lähisukua. Sukulaisuus perustuu yhteen Jumalaan, mutta myös samoihin syntyseutuihin ja moniin samankaltaisiin katsomuksiin.
Sané on humpsahtanut syvälle 80-lukulaiseen nojatuoliin kerratessaan elämäänsä. Hän siemaisee teetä ja etsii paperikasojen alta television kaukosäätimen. On elokuun puoliväli ja käynnissä muslimien uhrijuhla Id al-Adha. Tuhannet ja tuhannet ympäri maailmaa kokoontuvat Mekkaan ja moskeijoiden pihoille.
Sané vaihtaa arabiankieliseltä kanavalta toiselle. Kuuntelemme rukousta, jossa lauletaan autuaallisuudesta, Sané suomentaa. Hymisemme mukana.
– Jumala on kaikkialla, hän huudahtaa ja levittää kätensä.
Punaisen paidan suurista hihoista muodostuu viitta. Sané näyttää maagiselta. Nyt kädessä ei tosin ole puusauvaa, jota ilman hän ei esiinny.
– En tiedä, mitä voimaa se antaa, mutta se suojelee minua, Sané sanoo.
Saan luvan nostaa toteemikepin lattialta. Se on koko ajan nojannut vieressäni sohvaan.
– Siihen saa koskea. Se on hyvin myönteinen, sanoo Sané.
Kepin hän on saanut veljenpojaltaan. Se on kulunut sileäksi. Maali on osittain lähtenyt, mutta Sané ei ole halunnut maalata keppiä uudestaan.
– Ensimmäinen uskontoni on animismi. Tässä on leijona, Sané esittelee.
Animismin eli sielu-uskon mukaan luonnonesineet voivat olla henkien asuinsijoja.
Erikoisia matkoja
On 1960-luku. Tuhannen asukkaan Coubalanin kylän koulun pihalla lapset odottavat rivissä, että rehtori valitsee tulevat koululaiset. Po umboa, Sanén isää harmittaa enemmän kuin poikaa. Seuraavana päivänä he matkustavat viisi tuntia bussilla kaupunkiin.
– Olin iloinen, koska menimme isän veljen luokse. En tiennyt, mitä on tapahtumassa. Nukuimme matolla, koska meille ei ollut sänkyä. Nukuin kiinni isässäni. Olimme läheisiä, seurasin häntä kaikkialle. Seuraavana aamuna en nähnyt isää.
– Illalla setä sanoi, että isä meni jo kotiin. Lähdin juoksemaan, huusin ja itkin, mutta minut tuotiin takaisin ja lähetettiin leikkimään lasten kanssa. Seuraavanakaan päivänä isä ei palannut, vaikka niin luvattiin. Lopulta kyllästyin kysymään, milloin isä tulee.
Tapahtunut saa Sanén huokaamaan.
Sedän luona kuluu kolme vuotta. Sen aikana Sané käy yksityistä katolista koulua, jossa oppii kristillisiä lauluja. Isää hän ei näe kahteen vuoteen.
– Kiitän silti isääni paljosta. Hän näytti minulle maailman.
10-vuotiaana Sané lähetetään isoveljen luo Dakariin, jossa hän jatkaa koulunkäyntiä. Viiden vuoden päästä veli vie hänet kotikylään, jonne pitääkin jäädä maanviljelystöihin. Onnekseen Sané pääsee myös teatteriryhmään, jossa saa soittaa ja tanssia.
Toinen isoveli kirjoittaa isälle, että Sanélle on työ Dakarissa. Paikka on kuitenkin ehditty täyttää, mutta Sané pääsee toiseen työhön. Hän kävelee töihin tehtaalle tuntikausia päivästä.
– Se oli kauheaa.
Ei mene vuottakaan, kun veli esittelee hänet Ballets Bougaraboun johtajalle. Villin koetanssin jälkeen kaikki muuttuu.
– Sitten tanssin, lauloin ja soitin monia vuosia!
Hyvä kertautuu
Ismaila Sané on jatkanut hyvän tekemistä. Viiden viime vuoden ajan hän on toimittanut Senegalin nuorille Suomesta saamiaan ja ostamiaan soittimia.
– Minulta kysytään koko ajan ”tuo sitä, tuo tätä”, ja milloin voin tuoda rumpukapuloita. He voivat soittaa nyt tapahtumissa sekä musiikkifestivaalilla, jota järjestän. Siellä on hyvin lahjakkaita ihmisiä, mutta heillä ei ole äänentoistolaitteita, kitaroita tai muuta. Haluaisin festivaalille suomalaisiakin muusikoita esiintymään.
Parhaillaan Dakariin on matkalla kontti, jonne on pakattu esimerkiksi rumpusetti, mikkejä ja ylimääräiseksi käyneitä studio- ja äänentoistolaitteita Tampereen seurakuntayhtymästä. Senegalissa ne otetaan takuuvarmasti vastaan ilolla, kuten rikkinäiset rumpukapulatkin.
Muunlaisinkin tavoin Sané haluaa jakaa ja vaalia kulttuuria, huolehtia nuoremmasta polvesta.
– Haluan perustaa museon, jossa on afrikkalaisia esineitä ja kulttuuriperintöä, ja siellä voidaan opettaa lapsia. Haluaisin voida tehdä enemmänkin.
Tuorein hyvä teko kuullaan Eteläisen seurakunnan uudella kristillisestä Jumalasta kertovalla levyllä. Sanén laulettavaksi pääsi Antti Mäkisen psalmiin 27 säveltämä Parantava rakkaus, Jumala on iloni.
Kertosäkeen Sané laulaa Senegalin puhutuimmalla kielellä, wolofilla. Laulaminen kristillisen Herran avusta on Sanélle täysin ok.
– Senegalissakin kaikki laulavat yhdessä Jumalan äärellä.
Selvästikin ekumenia on rakkautta.
– Meillä on sama Jumala. Jumala on luonut maailmankaikkeuden. Hän on pyramidi, pyramidin huippu, Sané pohtii.
Usko on osa Sanén jokapäiväistä elämää. Olennaista hänelle on musiikinkin voima.
– Musiikki voi parantaa ja lohduttaa. Musiikki voi ratkaista sodan ongelmat, tuoda viholliset yhteen. Musiikki voi tehdä kaikkea, kaikkea myönteistä! Kun kuuntelet musiikkia, voi sydämesi inspiroitua ja kielteisyys voi muuttua myönteiseksi, hän innostuu.
– Musiikkia pitää olla elämässämme ihan pienestä lapsesta saakka, Sané kehottaa.
Omia lapsia hänellä on seitsemän. Sané mutisee ääneen nimiä ja laskee sormilla viisi poikaa ja kaksi tyttöä. Lapsenlapsia on kuusi.
Teksti: Elisa af Hällström
Juttua on muokattu 2.10.2025 lasten uskontojen osalta.
Ismaila Sané Badiane
- Lyömäsoittaja, laulaja, tanssija, koreografi ja pedagogi
- Isä seitsemälle aikuiselle lapselle, isoisä kuudelle lapselle
- Valtion taiteilijaeläkkeellä vuodesta 2017
- Kalevala Korun Kulttuurisäätiön tunnustuspalkinto muusikko Outi Niemisen kanssa 2005, Risteys-palkinto 2023
- Piirpaukkeessa 1989–2020, muita yhtyeitä Saïsba Intercontinental Septet, Galaxy, Baba Djembé, Senfi, Buddha Surfers ja Pekko Käpin bändi
- Soololevy Ñamandu 1999
- Säveltänyt musiikkia elokuvaan Muros ja tv-sarjaan Amin kanssa
- Ennen päätoimista muusikon uraa useassa afrikkalaisen baletin ryhmässä tanssijana ja soittajana noin 20 vuotta
Risteys-palkinnon saaja on henkilö, ryhmä, yhteisö tai taho, joka toiminnallaan edistää kulttuurien kohtaamista ja oikeutta omaan musiikkiin. Palkinnon myöntää Maailman musiikin keskus / Global Music Centre.
Juttu Parantava rakkaus -levystä