Kohti valoisampaa tulevaisuutta Voimavararyhmässä
Voimavararyhmä on Tampereen seurakuntien tuottamaa kuntouttavaa työtoimintaa niille, jotka syystä tai toisesta ovat työkyvyttömiä.

Ohjaajat ovat seurakuntien työntekijöitä, joilla on
sosiaalialan koulutus.
– Työ on pitkäkestoista, mitään ei tapahdu hetkessä.
Hiljaa hyvää tulee, muistuttaa Kelokaski.
Eräässä Voimavararyhmässä vertaistuki koettiin niin tulokselliseksi, että ryhmäläiset ideoivat ryhmäpäivän lisäksi tutustumisen työhön. He lupautuivat itse ”koekaniineiksi”. Syntyi TET-ryhmä, jonka seurakunta toteutti pilottina.
Harjoittelupaikat löytyivät Tampereen seurakuntien yksiköistä. Töissä oltiin pareittain yhtenä päivänä viikossa eri toimipisteissä, muun muassa Ruokapankissa, Marhabanissa sekä Vanhassa kirkossa.
Ryhmäläisten kokemus ”tettimisestä” oli niin antoisa, että kokeilua jatkettiin ja toteutettiin TET-2, jossa työpäiviä oli kaksi.
Matkoja Voimavararyhmässä
Osallistujilla on erilaisia taustoja: surua, uupumusta, loppuun palamista, sosiaalisten tilanteiden pelkoja ja ahdistusta, fyysisiä sairauksia ja muita työkyvyttömyyden syitä.
Janne Nippalalla ja Sirpalla oli pitkään sosiaalista ahdistuneisuutta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kaupassa käyminen oli vaikeaa puhumattakaan liikkumisesta bussilla. Molemmilla ahdistus on alkanut kiusaamisesta ja eristämisestä.
Nippalan syrjiminen ja ulkopuolelle jättäminen kestivät
peruskoulun ajan.
– Olin kiltti, hiljainen ja sisäänpäin vetäytynyt,
koulussa halusin kuunnella ja oppia. Ilmeisesti tästä syystä erotuin muista.
Lukiossa kiusaaminen loppui, mutta vuosia kestänyt eristäminen oli jo jättänyt
jälkensä.
– Lukion jälkeen menin armeijaan, mutta jouduin keskeyttämään ahdistuksen vuoksi. Siirryin siviilipalvelukseen, josta sain vapautuksen. Tämän kokemuksen jälkeen kävin töissä.
Eräässä työpaikassa Nippala sai epäasiallista kohtelua,
ja päin naamaa huutaminen laukaisi pelkotilan.
– Korona-aika maskeineen pahensi ahdistuneisuutta
entisestään. Ihmisten vihamielinen tuijottaminen, kun en pystynyt pitämään
maskia, lisäsi vieraiden ihmisten välttelyä.

Valtatie sosiaalisuuteen avautui
Sirpalla epämukavat kokemukset ihmisistä alkoivat jo
lapsena. Myös hän oli hiljainen, eikä kavereita ollut. Hän pukeutui omalla
tyylillään, toisin kuin muut.
– Vasta nyt olen ymmärtänyt, että syrjintä alkoi jo
eskarissa ja jatkui kouluajan. Oli nimittelyä ja eristämistä, en kuulunut
joukkoon. Kuvittelin sen olevan jotenkin normaalia.
Ammatilliset opinnot hevosalalla sujuivat hyvin, ja
valmistumisen jälkeen sujui myös työ. Työ päättyi ikävästi. Palkka jäi saamatta,
ja asiasta joutui taistelemaan.
– Sain jälleen huonon kokemuksen, mikä nakersi
luottamusta ja turvallisuuden tunnetta työelämän suhteen.
Epämukavia tilanteita ihmisten kanssa sattui myös muilla tavoin. Toistuvat kielteiset kohtaamiset laukaisivat sosiaalisten tilanteiden pelon ja ahdistuneisuushäiriön.
Sekä Nippalalla että Sirpalla ahdistus johti ihmisten kartteluun.
– Korona-aikaan kävin kaupassa yöllä, kun muita ihmisiä
ei ollut juurikaan läsnä, Sirpa muistelee.
Tuolloin voimavararyhmiin osallistuttiin Teamsin avulla. Sirpa
aloitti nuorten ryhmässä.
– Alkuun en uskaltanut sanoa mitään tietokoneella
istuessani. Sitten uskalsin kirjoittaa chattiin ja lopuksi jo puhuakin.
Valtatie sosiaalisuuteen avautui sopivassa aikuisten ryhmässä, jonka jäsen Janne Nippala jo oli. Ryhmän aikana molemmat ovat edenneet huimin askelin kohti pelosta vapautumista. He ovat päässeet ulos piilottelun vankilasta. Aluksi hitaasti, jatkoryhmien, etenkin TET-ryhmän myötä jopa harppauksin.
Ammattitaitoiset ohjaajat ja vertaistuki ovat lisänneet rohkeutta. Myönteiset kokemukset ja rutiini ovat luoneet uskoa omaan jaksamiseen ja pärjäämiseen.
Tällä hetkellä he toimivat nuorten vertaistukiohjaajina osana TET-harjoittelua ja saavat kokemusta opintojen pariin hakeutumista varten.
Suunnitelmissa on opiskelu sosiaalialalla. Voimavararyhmä
on ollut molemmille portti tulevaisuuteen, jossa he voivat elää ilman
pelkotiloja.
– Tapaamme ryhmämme jäseniä myös ryhmäpäivien
ulkopuolella. Huumorit kohtaavat, ja nauru raikaa. Ensimmäistä kertaa kuulun
todellakin joukkoon, Sirpa iloitsee.
– Opiskelua en olisi jokin aika sitten uskaltanut edes ajatella, ja nyt ollaan tässä, Nippala nauraa.
Tyttären kuolema romahdutti
Juhanin sydämessä asuu musta aukko, suru, joka tuntuu välillä nielaisevan kaiken. Tyttären kuoleman vuosipäivä lähenee jälleen. Menetys ja muistot nousevat voimalla pintaan.
Juhani etsi itsetuhoiselle lapselleen apua lastensuojelun kautta vuosia. Täysi-ikäisenä lastensuojelun piiriin kuuluminen päättyi, ja tytär muutti omaan asuntoonsa. Päivittäinen viestittely lisäsi uskoa siihen, että tytär on toipumisen tiellä. Kaiken piti olla hyvin.
Kun Juhani ei saanut viestiinsä vastausta, hän meni
käymään tyttärensä luona ja löysi tämän menehtyneenä pilleripurkkien keskeltä. Päiväkirjasta
kävi ilmi, että tytär oli hakenut itselleen apua, turhaan. Hän päätyi
ratkaisuun, josta ei enää ollut paluuta.
– Se oli murskaavaa. Hautajaisten järjestämiseen, tyttären
asunnon tyhjentämiseen ja perunkirjoitukseen ei olisi ollut voimia.
Voimavararyhmässä Juhanin elämään löytyi valoakin.
– Vaikka alkuun ihmisten tapaaminen oli raskasta,
ryhmässä käyminen oli hyvä syy poistua kotoa.
Lämminhenkisessä luottamuksen
ilmapiirissä pystyin vähitellen avautumaan. Tulin kuulluksi ja ymmärretyksi ilman
vähättelyä. Olin pitkään yksin ajatusteni kanssa, ja vähitellen ryhmässä aloin
saada henkistä voimavaraa.
Juhani kävi Voimavararyhmissä jo aiemmin etsimässä tukea
jaksamiselleen. Surun keskellä tuki oli vielä tärkeämpää.
– Aiempi ryhmä oli sururyhmä. En pystynyt itkemättä
puhumaan. Tämän Voimavararyhmän koin iloryhmäksi. Vaikka alkuun oli vaikeaa
tottua ääniin ja naurunremakoihin, se oli kuitenkin hyvä asia.
– Huumori ja nauru alkoivat tarttua, ilokin nostaa päätään. Se kantoi. Koen, että ryhmässä minusta välitetään aidosti. Yksi haaveenikin toteutui, kun jaksoin paremmin pyrkiä sitä kohti.
TET-harjoittelu on hyödyttänyt Juhania.
– Mielekkään, omaan tahtiin tekemisen myötä voi irtaantua
hetkeksi menetyksestä ja saa muuta ajateltavaa.
– Ei surusta koskaan kunnolla toivu, mutta mennään päivä kerrallaan, Juhani toteaa.
Toivo paremmasta elää ja siinäkin on voimaa.
Terveys kantona kaskessa
Pertti Huotarilla on nuoruudesta jatkuneita merkittäviä
terveysongelmia, mikä on vaikeuttanut opiskelua ja aiheuttanut pitkäaikaistyöttömyyttä.
– Matka
työelämässä on ollut epämääräistä. Tavoitteita minulla on, mutta kun ei ole
oikein tarjolla sopivia vaihtoehtoja tai lokeroa mihin sovin, missä kelpaan tai
missä jaksan.
Hän valmistui yliopistosta humanististen tieteiden kandidaatiksi. Opinnot etenivät hitaasti terveydentilan vuoksi.
Huotari
kokee voimavararyhmän auttaneen, kun jaksamisen kanssa on joutunut painimaan.
– Voimavararyhmissä
on saanut tilaa toipumiselle ja arjen rakentamiselle. Kovin varmaa ja tasaista
elämä ei ole, terveyden kanssa on ollut välillä huonompiakin kausia.
Huotarin
mukaan parasta ovat olleet rentous ja inhimillisyys, hienot vetäjät, hyvä
porukka ja turhan puristamisen välttäminen. On saanut totutella uuteen
varovasti.
– Ryhmä
on ollut hyvä haasteena ja askeleena kohti rutiininomaisempaa arkea. Vielä
mennään vähän kerrallaan.
Huotari
on tyytyväinen työharjoitteluun ja sen tutkimiseen, voisiko hän opiskella ja
työllistyä logistiikka-alalle, jos jaksaminen kehittyy parempaan suuntaan.
– Merkityksellistä
ovat uudet kaverit, joiden kanssa on ollut kiva viettää aikaa myös ryhmän
ulkopuolella. Voimavararyhmämatka on ollut antoisa. Raskaskin välillä ja
haastava, siltäkään ei voi kai välttyä. Suosittelen ryhmää sellaiselle, jolla
on raskas elämänvaihe.
Toimiva konsepti
Hanna Kelokaski näkee Voimavararyhmän toimivana
konseptina etenkin uupuneille tai mielenterveysongelmista kärsiville.
– Uutta selkää emme voi rakentaa, mutta muuten voimme
auttaa.
Itseään rakkauden ammattilaiseksi kutsuva Kelokaski
nauttii siitä, että saa luvan kanssa välittää ihmisistä työajalla. Hän
kiteyttää Voimavararyhmien ytimen:
– Tavoitteena ei ole määrä, vaan laatu. Tähtiajatus on,
että kun tehdään, tehdään kunnolla.
Teksti ja kuvat: Satu Kankaanpää
(Sirpan sukunimi poistettu, Juhanin nimi muutettu)
Voimavararyhmät
- Ensimmäinen Voimavararyhmä alkoi Messukylän seurakunnassa vuonna 2017.
- Ryhmiä on 8–10 vuodessa.
-
Voimavararyhmiin hakeudutaan
Pirkanmaan hyvinvointialueen omavalmentajan kautta.