Kaarien maalaukset esiin Aleksanterin kirkon ullakolla
Kauniita kuvioita voi jatkossa katsella myös Aleksanterin kirkon ullakolla, jonne valmistuu työtilaa esimerkiksi kirjauksia, sähköposteja ja pienryhmäkeskusteluja varten.
– Tässä yhteydessä on mahdollisuus tuoda esiin kirkkosalin vanhojen holvikaarien säilyneitä koristemaalauksia, huomauttaa pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Mikko Suominen.
Ullakko on ollut pitkään varastotilana, ja jossain vaiheessa siellä on pidetty myös lasten päiväkerhoa. Ajatukset aputilasta ovat heränneet, koska krypta on aika varattu ja sakastissa on vähän tilaa, Suominen kertoo.
Hänen lisäkseen suunnittelussa on ollut mukana arkkitehti Susanna Elmnäinen. Päätoteuttaja on Tampereen seurakunnat.
– Käytämme tarvittaessa eri urakoitsijoita, lisää työpäällikkö Taisto Eronen seurakuntien kiinteistöpalveluista.
Suunnittelun lähtökohtia ovat säilyttäminen ja tehtävien muutosten helppo poistettavuus.
– On ihan olennaista, että alkuperäinen väritys, kokonaisuus ja pinnat säilyvät mahdollisimman ehjinä, varjellaan koristemaalattua kattoa ja tehdään hyvin vähän uusia kiinteitä asennuksia, Suominen sanoo.
Tunnelmaa luovat jatkossa pilarivalaisimet, ja kalustaminen tapahtuu lähinnä irtokalustein. Rippisalin puolelle johtava kulkuaukko on pelastusviranomaisten vaatima hätätie.
Yläkerran lattia on valettu betonista, jonka päälle asennetaan betonin värinen ääntä vaimentava tekstiilimatto.
Tyylisuunnat näkyvät
Seurakunnilla on säilynyt alkuperäisiä vesivärilaveerauksia, joiden pohjalta ei aikoinaan pelkästään suunniteltu, vaan myös rakennettiin.
– Arkkitehti on siihen aikaan ollut toisenlaisessa roolissa, usein myös rakennuttajana, Suominen huomauttaa.
Myös käsityötaidon merkitys on tuolloin ollut suuri varsinkin isompien paikkakuntien kirkkoja tehtäessä.
Kun Aleksanterin kirkko valmistui vuonna 1881, kirkkosali oli maalattu arkkitehti Theodor Deckerin suunnitelmien mukaisesti rauhallisilla, vaaleankeltaisilla sävyillä.
– Sitten väritys todettiin liian vaatimattomiksi, ja vuonna 1896 sisämaalaukset uusittiin koristeellisiksi August Krookin ja Lambert Pettersonin suunnitelmien pohjalta ajankohdan vallitsevan uusgoottilaisen tyylin mukaan, Suominen kertaa.
– Koristelussa on uusgotiikalle tyypillisiä ornamentteja, kasvi- ja köynnösaiheita. Ne on tehty sapluunalla ja reunat vahvistettu jälkeen päin: mikä iso työ!
Yllätyksiä tulee vastaan
Alun perin alttarin päädystä on loistanut luonnonvalo. Vuonna 1937 oli alettu toteuttaa muutoksia Bertel Strömmerin suunnitelman mukaan: kirkkosali umpeutui, kun sakastin päälle tehtiin rippisali sekä varastotila. Urkuparvea laskettiin toista metriä.
– Alkuperäiset kantavat puurakenteet ovat edelleen näkyvillä katossa, mutta rakenteiden väliin lisättiin puukuitulevyjä lämmöneristyksen parantamiseksi, jolloin katon panelointi peittyi.
Väritys vaihtui funktionalistisen vaaleaan, yksinkertaisen suuntaan.
– Kun vuoden 37 remontti oli valmistumassa, syttyi tulipalo, jossa tuhoutui aika paljon pintoja varsinkin kirkkosalin etuosassa, Suominen kertoo.
Palaneista lattialankuista tehtiin sen jälkeen Isosaaren leirikeskuksen kaksikerroksisen pirttirakennuksen seinät.
Palon jälkeen kunnostussuunnitelmat toteutettiin uudelleen. Samalla tehtiin muitakin muutoksia, kuten tilattiin uudet urut Kangasalan urkutehtaasta, uusittiin risti ja vaihdettiin mustaksi maalattu teräskatto kuparikatteeksi.
– Seuraava isompi muutos oli kryptan rakentaminen vuonna 2008. Kun yksi salin vanhoista wc-tiloista muutettiin siivouskomeroksi, löytyi seinälevytyksen alta vanhaa koristemaalausta.
Urkuparven jälkeenpäin lisättyjä rakenteita purkaessa tuli vastaan myös Strömmerin suunnitelman mukaan vuonna 1945 rakennettu kuorokoroke. Sen perusteella urkuparvi ja kuorokoroke palautettiin Strömmerin suunnitelmien mukaiseen asuun nelisen vuotta sitten.
– Yksi suola arvorakennusten korjaamisessa on, että päälle lisättyjä rakenteita purettaessa tulee jokin yllätys vastaan. Rakennushistorialle on myös tyypillistä, että eri sukupolvet arvottavat eri rakennusvaiheet eri tavalla. Esimerkiksi 1960-luvun modernismi pyrki säilyttämisen sijaan uudistamaan tilojen ilmeen ajan hengen mukaan.
Yhteistyöllä edeten
Museovirasto teki vuonna 1979 väritutkimuksen, jonka perusteella kirkkosaliin palautettiin alkuperäiset värisävyt. Sisäänkäynnin päästä löytyi palolta säästyneitä varhaisia värikerrostumia: kirkkosalin nykyiset sävyt ovat lähellä alkuperäistä, vaikka modernin maalipinnan kiiltoaste on voimakkaampi kuin vanhoilla öljymaaleilla, Suominen mainitsee.
Rakennus on suojeltu kirkkolailla, joten korjaukset on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä Museoviraston kanssa.
– Museoviraston ja muiden viranomaisten kanssa keskustellaan, miksi tehdään ja miten, ja minkä tyyppisin ratkaisuin on hyvä edetä, sanoo Suominen ja toteaa näkevänsä viranomaiset yhteistyökumppaneina.
– Rakennushistorian selvittäminen suunnittelutyön pohjaksi on keskeistä. Museovirasto on myös mukana, kun pyritään hahmottamaan, miksi kirkosta on tullut tällainen ja selvittämään rakennuksen keskeiset muutosvaiheet. Rakennushistoriallinen kokonaisuus muodostuu muustakin kuin rakennusosista, esimerkiksi värityksestä, värihistoriasta ja materiaaleista.
Konservaattorit Satu Pirinen ja Niina Mäntylä kunnostavat kuvioita elokuussa. Myös peltikattoa korjataan, sillä sulavan ja jäätyvän veden voima on iskenyt jiireihin. Koko urakan on tarkoitus valmistua syyskuussa.
Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy on suunnitellut useiden kirkkojen korjauksia sekä Tampereella että ympäristökunnissa.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Leena Kälve
