6.10.2021

Avoimuus lisääntyy myös urheilumaailmassa

– On alettu ymmärtää, että urheilu ei ole erillinen saareke: se ei ole irrallaan ihmisoikeuksista, pyrkimyksistä yhdenvertaisuuteen tai muista yhteiskunnallisista asioista. Näin pohtii Pirkkalan seurakunnan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth, joka on seurannut huippu-urheilua aitiopaikalta Suomen paralympiajoukkueen kisapappina jo 17 vuotta.

Mies kumartuneena naisen vierelle, pitäen kättä tämän olkapäällä. Molemmat hymyilevät kameralle.
Heikkinen (vas.) ja Silfverhuth Tokiossa. Kuvaaja ei tiedossa.

Urheilumaailma on muuttunut yhä avoimemmaksi viime vuosina. Uusi ilmiö on, että monet huippu-urheilijat puhuvat rohkeasti julkisuudessa ihmisoikeuksista, yhdenvertaisuudesta, mielenterveysongelmista ja seksuaalisesta häirinnästä. Myös monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat urheilijat ovat viime aikoina kertoneet avoimesti omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.  

– Jonkinlainen murros on selvästi meneillään. Sellaisia räikeyksiä, joita joidenkin kisojen myöntämisessä on tullut, ei enää samassa määrin tule, uskoo Silfverhuth.

Hän viittaa muun muassa jääkiekon maailmanmestaruuskisoihin. Kevään MM-kisoja ei pelattu Valko-Venäjällä epävarman poliittisen tilanteen ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi. Asiasta päätti Kansainvälinen jääkiekkoliitto.

Ihmisoikeuskeskustelua on käyty viime kuukausina myös jalkapalloilijoiden parissa. Muun muassa Suomen jalkapallojoukkueen kapteeni Timo Sparv on ottanut kantaa Qatarin MM-kisojen stadioneja rakentavien rakennustyöntekijöiden olosuhteisiin. Epäinhimilliset ja turvattomat työolot ovat tiettävästi aiheuttaneet jo useita kuolemia. Kisat on tarkoitus järjestää marras–joulukuussa 2022.

– Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja monille huippu-urheilijoille. Heillä on myös rohkeutta puhua epäkohdista, ja samalla he rohkaisevat muitakin ottamaan kantaa.   

Silfverhuth ei kuitenkaan usko, että Suomen jalkapallomaajoukkue päättää boikotoida kisoja.

– Päivänselvää kuitenkin on, että Qatarin kaltaiset epäkohdat tulevat esiin. Näitä asioita ei voi lakaista maton alle koko ajan avoimemmaksi muuttuvassa maailmassa.

Ennen jalkapallokisoja maailman kriittiset katseet kääntyvät kohti Pekingiä, jossa järjestetään talviolympialaiset helmikuussa 2022. Ihmisoikeudet eivät toteudu toivotulla tavalla Kiinassakaan.  

– Toisaalta nämä ovat vaikeita asioita urheilijoille. Urheilu-ura on tietyn pituinen, ja olympialaiset järjestetään neljän vuoden välein. On ymmärrettävää, että urheilijoiden on vain mentävä sinne, missä kisat pidetään, huokaa Silfverhuth.

Neljä ihmistä urheiluhallin käytävällä, kolme heistä kävelee ja yksi liikkuu pyörätuolilla.
Kesäkisat Tokiossa olivat jo kahdeksannet paralympialaiset kisapappi Olli-Pekka Silfverhuthille (vas.). Joukkueen ensimmäisen mitalin toi keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen, joka otti Suomelle pronssia. Mitalistia saattamassa olivat myös urheilupsykologi Tatja Holm ja fysioterapeutti Jukka Kesälä. Kuva: Leena Kummu

Uusi avaus on mielenterveys

Myös urheilijoiden mielenterveysongelmien esiintuominen julkisuudessa on lisääntynyt viime vuosina.

– On kuitenkin vaikea sanoa, ovatko itse ongelmat lisääntyneet. Sen voi ainakin todeta, että urheilijoiden paineet eivät ainakaan ole vähentyneet. Kilpailu on koventunut kaikessa elämässä, ja erityisesti huippu-urheilussa.

Koskettava esimerkki urheilijan henkisen tasapainon horjumisesta nähtiin esimerkiksi heinäkuussa Tokion olympialaisissa. Yhdysvaltoja edustava voimistelija Simone Biles jäi pois useista loppukilpailuista ja kommentoi medialle:

”Mielestäni mielenterveys on entistä tärkeämpää urheilussa juuri nyt... meidän täytyy suojella mieliämme ja kehojamme, eikä vain suoritettava muiden odotusten mukaisesti. Emme ole vain urheilijoita, vaan ennen kaikkea ihmisiä. Joskus sitä vain täytyy ottaa askel taakse.”  (Ilta-Sanomat 27.7.2021)

Yksi urheilumaailman puheenaiheista on ollut seksuaalinen hyväksikäyttö, sillä Biles on yksi hyväksikäytön uhreiksi joutuneista Yhdysvaltain huippuvoimistelijoista. Hän ja sadat muut urheilijat joutuivat voimistelumaajoukkueen entisen lääkärin Larry Nassarin uhreiksi.

Vuonna 2015 paljastunut rikos nousi uudelleen esiin tänä syksynä, sillä Yhdysvaltojen senaatti tutkii Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n roolia tapauksessa. (Helsingin Sanomat 16.9.2021)

Urheilu-ura vaatii valintoja

Olli-Pekka Silfverhuthin mukaan paineet ovat lisääntyneet myös paralympiaurheilijoiden keskuudessa. Huipulle pääseminen edellyttää päätoimista harjoittelua. Myös valmentaja, joka haluaa laittaa itsensä likoon urheilijan vuoksi, joutuu koville.

 – Päästäkseen huipulle joutuu tekemään isoja elämänvalintoja ja -ratkaisuja, ja panostamaan entistä enemmän. Moni joutuu esimerkiksi harjoittelun takia olemaan erossa perheestä, ja siirtämään opiskelua tai työuraa. Väistämättä nämä asiat lisäävät paineita. 

Kisapappi on urheilijoita, valmentajia ja muuta henkilökuntaa varten. Työtehtävät ovat moninaisia: käytännön auttamista, sielunhoitokeskusteluja ja myös perinteisiä hartauksia.

– Ennen kaikkea pappi elää, hengittää ja kulkee joukkueen vierellä ja matkassa. Tehtävään ei ole valmista formaattia. Tärkeintä on aistia sitä, missä mennään, ja olla läsnä, miettii Silfverhuth, jolla on takanaan viidet kesäkisat ja kolmet talvikisat.

Työ perustuu luottamukseen, joka on syntynyt vuosien varrella. Kisapappi kulkee joukkueen rinnalla myös kilpailujen ulkopuolella ja pitää yhteyttä sen jäseniin tarvittaessa.

– Usein koen riittämättömyyttä, koska aika on rajallista, miettii Silfverhuth ja kiittää samalla Pirkkalan seurakuntayhteisön joustavuutta. Ilman sen tukea kirkkoherra ei voisi välillä olla urheilijoiden palveluksessa ja kirkkohallituksen palkkalistoilla.

Hän tuntee, että on löytänyt oman paikkansa yhteisössä.

– Se innostaa ja kiehtoo. Ajatukseni pappina elämisestä ja toimimisesta on, että viihdyn epätyypillisissä oloissa ja ihmisten arjessa. Tässä on paljon samaa kuin työskennellessäni Hampurin merimieskirkossa.  

Suomalaisten kisapappien mukanaolo huippu-urheilussa on miltei ainutlaatuista maailmassa. Ainoastaan Saksassa on vastaava järjestely.

Suomen ensimmäinen kisapappi oli Göran Hellberg, joka oli suomalaisten purjehtijoiden tukena Münchenin olympialaisissa vuonna 1972. Kilpailupaikkana oli Kiel. Vuodesta 2004 saakka olympiajoukkueen kisapapin työtä on tehnyt Leena Huovinen, ja samana vuonna Olli-Pekka Silfverhuth aloitti paralympiajoukkueen kisapappina Ateenan kisoissa.

Lähikuva sinipaitaisesta miehestä, jolla päässään lippalakki. Mies seisoo puunrungon vieressä.
Silfverhuth kertoo, että meillä on ollut menestyksekkäitä urheilijoita, jotka ovat tuoneet hienolla tavalla vammaishuippu-urheilua esille. Kuva: Harri Kapustamäki

Yhdenvertaisuus lisääntyy

Olli-Pekka Silfverhuthin mukaan paralympialaiset ovat merkittävästi edistäneet vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta urheilumaailmassa.

– Meillä on ollut menestyksekkäitä urheilijoita, jotka ovat tuoneet hienolla tavalla vammaishuippu-urheilua esille. Se on lisännyt median ja ihmisten kiinnostusta. Kun tavallinen penkkiurheilija tietää, montako mitalia paralympialaisista on tullut, se kertoo, että kisoja on seurattu ja niitä arvostetaan. 

Kisapapin mukaan iso lasikatto räsähti rikki, kun pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti valittiin Vuoden parhaaksi urheilijaksi vuonna 2017.

Teksti: Kirsi Airikka


Palaa otsikoihin