Aluekeskusrekisteriin siirtyminen on sujunut kivuttomasti
Tampereen aluekeskusrekisteriin liittyi vuoden alusta neljä seurakuntaa, ja ensi vuoden alusta on tulossa 11 lisää. Muutos on rekisteripäällikkö Kari Salosen mukaan sujunut suorastaan yllättävän hyvin.
– Mukaan liittyvien seurakuntien toimistosihteerit ja
kirkkoherrat ovat olleet uuteen järjestelyyn tyytyväisiä. Merkittävä osa
kirkkoherranvirastojen työstä on siirtynyt Tampereelle. Myöskään
seurakuntalaisilta ei ole tullut kritiikkiä.

Tampereen seurakuntien keskusrekisterillä on 50 vuoden historia. Alueellisena toimijana se kuitenkin aloitti vasta tämän vuoden alussa, jolloin Tampereella alettiin hoitaa kirkonkirjojenpidon tehtäviä myös neljän muun seurakunnan eli Hämeenkyrön, Jämsän, Mänttä-Vilppulan ja Ruoveden puolesta.
Kirkonkirjojenpitoon sisältyvät muun muassa sukuselvitysten ja muiden virkatodistusten laatiminen, avioliiton esteiden tutkinta sekä kasteiden, avioliittojen, kirkkoon liittymisten ja kirkosta eroamisten rekisteröiminen.
– Tamperelaisten osalta aluekeskusrekisteriin siirtyminen ei ole aiheuttanut suuria muutoksia. Pienten seurakuntien jäsenten osalta on saattanut aluksi tulla pientä hämmennystä siitä, että joku asia hoidetaankin Tampereella eikä tutussa kirkkoherranvirastossa, kertoo Salonen.
– Toisaalta palvelu on parantunut siinä, että aluekeskusrekisteri palvelee joka arkipäivä, kun taas pienten seurakuntien kirkkoherranvirastoissa aukioloaika on tyypillisesti vain joinakin päivinä viikossa.
Sukuselvitysten teko muuttuu joustavammaksi
– Seurakuntalaisen kannalta aluekeskusrekisteriin siirtymisessä on muun muassa se etu, että kun perunkirjoitusta varten tarvitaan sukuselvitys, aluekeskusrekisteri voi sisällyttää samalle todistukselle vainajan muuttohistorian kaikkien siihen kuuluvien seurakuntien osalta, jolloin jokaisesta seurakunnasta ei tarvitse pyytää sukuselvitystä erikseen.
Viimeistään vuonna 2022 on mahdollista saada yhdelle todistukselle vainajan koko muuttohistoria valtakunnallisesti koko Suomen osalta. Tällainen KirDi-järjestelmä on Tampereella jo tällä hetkellä pienimuotoisessa koekäytössä.
Vuoden 2020 alusta mukaan tulevat Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna-Vanaja, Ikaalinen, Janakkala, Kalvola, Loppi, Pälkäne, Tammela ja Ypäjä.
Aluekeskusrekisteriin kuuluvissa seurakunnissa on noin 270 000 jäsentä. Työmäärän kasvaessa tarvitaan myös lisää työntekijöitä. Ensi vuonna aluekeskusrekisterissä on johtajan ja lähiesimiehenä toimivan rekisterisihteerin lisäksi 14 toimistosihteeriä.
– Kirkkohallitus on linjannut, että kaikkien seurakuntien on kuuluttava johonkin aluekeskusrekisteriin vuonna 2022. Niinpä on hyvin todennäköistä, että aluekeskusrekisteri laajenee edelleen tulevan kahden vuoden aikana, Salonen arvioi.
Tampereen hiippakunnassa on vielä 20 seurakuntaa, jotka eivät ensi vuoden alussa kuulu aluekeskusrekisteriin. Merkittävä osa niistä on jo tehnyt periaatepäätöksen liittymisestään.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
