Rauhan, ravinnon ja valon oliivi

Oliiveja käytetään muun muassa kreikkalaisessa salaatissa ja Nizzan-salaatissa, italialaisessa focaccio-leivässä ja espanjalaisella tapas-lautasella.

Oliivi esiintyy Raamatussa useasti, sekä monipuolisena hyötykasvina että vertauskuvallisesti. Se oli myös yksi seitsemästä siunauksesta, jotka Vanhan testamentin mukaan odottivat israelilaisia luvatussa maassa (5. Moos. 8:8).

Kun isossa kirjassa puhutaan öljystä, tarkoitetaan yleensä juuri oliiviöljyä. Ensimmäisen kerran oliivi mainitaan jo Raamatun alkulehdillä. Vedenpaisumuskertomuksessa kyyhkynen tuo nokassaan Nooalle tuoreen oliivipuun lehden merkiksi tulvavesien laskemisesta – Jumala on siis tehnyt rauhan ihmiskunnan kanssa.

”Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä.” (1. Moos. 8:11)

Maailmankartan ympärille kaartuva oliivinoksa on rauhan symbolina myös YK:n lipussa.
Uutta testamenttia suomentaessaan Mikael Agricola käytti sanaa oljupuu tai öljypuu, ja viittasi näin hedelmistä saatavaan tärkeään tuotteeseen. Nimitys on nykysuomessa yhä käytössä, vaikkakaan ei kasvitieteellisenä nimenä.

Jeesuksen aikalaisia?

Jerusalemissa matkailija saa ihailla muhkuraisia puuvanhuksia Getsemanessa. Tuntuu hurjalta ajatella, että muutamat niistä saattoivat olla pieniä taimia silloin, kun Jeesus pääsiäisaterian jälkeen vetäytyi puutarhaan rukoilemaan. Juuri sinne Juudas opasti mestarinsa pidättäjät.

Getsemane sijaitsee Öljymäellä, joka on saanut nimensä rinteillään kasvavista oliivi- eli öljypuista.

Viinitarha viheriöi -kirjassa (Suomela, Louhivuori, Järvinen: Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja, SLS 1996) kuvataan dramaattisia tapahtumia – ja oliivia – näin:
”Vapahtajan kärsimystie alkoi kiirastorstain yönä valtavassa rukoustaistelussa, joka on ihmisen sielulle yhtä totaalisesti murskaava kuin päällevyöryvä kivi oliivinmarjalle. Mutta juuri tämän katkeran kalkin Jumala tahtoi Messiaan juovan. Oliivi, jota ei ole murskattu, on hyödytön.”

Valoa kansoille

Oliivipuusta (Olea europaea) saatu öljy oli jo vuosituhansia sitten niin arvostettua, että sillä voideltiin pappeja ja kuninkaita, ja sitä uhrattiin jumalille.

Oliivi on ollut myös tärkeä valon lähde. Samaista öljyä käytettiin jo antiikin olympialaisten ikuisessa tulessa. Jerusalemin temppeliä valaisivat seitsenhaaraisen lampunjalan, menoran, liekit. Kun roomalaiset hävittivät temppelin 70 jKr, he veivät menoran mennessään voitonmerkkinä. Jos menet Roomaan, voit nähdä sen Tituksen riemukaareen ikuistettuna.

Monihaarainen kynttelikkö, juutalaisuuden symboli, on myös Israelin valtion vaakunassa, oliivinoksien ympäröimänä. Vaakunan lampuissa ei ole tulta, vaan ne odottavat enkelin selityksen toteutumista, kuinka Herran henki jälleen sytyttää ne (Sak. 4.)

Seimen lapsi ja muita herranterttuja

Jouluaattona kirkossa luetaan profetiaa Jesajan kirjasta. Teksti ennustaa Vapahtajan syntymää, ja taas viitataan juurivesoja tekevään öljykasviin: ”Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.” (Jes. 11:1)

Hoosean kirjassa Herra vertaa Israelin kansaa vanhaan oliivipuuhun. Lehvät voivat kyllä palaa ja tuhoutua, mutta juuresta versoo uutta elämää.

Vanhan testamentin profeetat nimesivät kaikkien kansojen tulevan pelastajan Messiaaksi, mikä tarkoittaa suomeksi voideltua. Hänet voidellaan Jumalan Hengellä, jonka vertauskuvana oli öljy.

Psalminkirjoittaja kuvaa lapsia oliivipuun versoina: ”Onnellinen se, joka pelkää Herraa…lapsia on pöytäsi ympärillä kuin oliivipuun juurella vesoja.” (Ps 128:1,3).
Paavali kirjoittaa Israelin kansasta Jumalan öljypuuna. (Room. 11:17–24), ja kehottaa kiitollisuuteen, varoittaa ylpeyden vaarasta ja muistuttaa, ettet sinä kanna juurta vaan juuri kannattaa sinua.

Oliivi on kasvikunnan lempilapsia sekä pyhissä teksteissä että muussa kirjallisuudessa. Se on erityisen tärkeä raamatullinen puu, mutta esiintyy myös Koraanissa ja Mormonin kirjassa. Siitä kirjoittaa Homeros Odysseiassaan ja Horatius runoissaan.

Kuin jättimäinen korvasieni

Oliivi on vehnän ja viinin ohella vanhimpia viljelykasveja. Välimeren alueella sillä on ollut suuri taloudellinen ja sosiaalinen merkitys ihmisten päivittäisessä elämässä. Kuten vuosituhansia sitten, tämä maataloustuote antaa edelleen elannon suurelle joukolle.

Ikivihreällä puulla on suipot, vastakkaiset, sinivihreät ja alapuoleltaan hopeanhohtoiset lehdet. Tämän vuoksi oliivilehto näyttää tuulessa ikään kuin lainehtivan.

Koviin olosuhteisiin tottunut hedelmäpuu kasvaa hitaasti ja elää ikivanhaksi. Yli satavuotiaana se tuottaa vielä hyvin satoa. Vanhetessaan oliivi työntää enemmän leveyttä kuin korkeutta, ja paksu, pahkurainen puu näyttää jättimäiseltä korvasieneltä.

Puuaines on lujaa, mutta kiemuraisen rungon takia oliivia ei voi käyttää rakennuksissa lautoina tai hirsinä, koristepuuna kylläkin. Raamattu mainitsee esimerkiksi kuningas Salomon teettäneen temppeliinsä kerubit oliivipuusta.

Raamatun ajan käytännölliset ihmiset tiesivät, että kun verson antaa kasvaa kunnon oksaksi ja vasta sitten irrottaa rungosta, saa erinomaisen paksunuppisen paimensauvan.

Paras puristuu ensin

Psalmit ylistävät: ”Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.” (Ps. 104:15).
Oliivipuun hedelmä on pyöreä tai munanmuotoinen luumarja, joka on kypsänä vihertävä, punertava, sinipunainen tai sinisenmusta. Hedelmämalto voi sisältää puolet öljyä, siemenet viitisentoista prosenttia.

Öljy puristetaan kypsistä hedelmistä. Käsittelyn periaate on iät ajat pysynyt samana, vaikka puristusmenetelmät ja laitteiden rakenteen yksityiskohdat ovat modernisoituneet. Samalla tavalla kuin ennen muinoin, ensimmäisestä hienovaraisesta puristamisesta syntyy laadukkain, kylmäpuristettu öljy. Se on terveellisempää kuin myöhemmässä vaiheessa koneellisesti kuumapuristettu oliiviöljy.

Suoraan puusta poimittuja oliiveja ei voi syödä, koska ne maistuvat hyvin kitkerältä. Marjat tarvitsevat ensin käsittelyn potaska- ja suolaliuoksessa, jossa tapahtuu maitohappokäyminen.

Raamatun aikaan paras öljy kuului temppelille. Sitä tarvittiin lamppuun, pappien, kuninkaiden ja pyhien esineiden voitelemiseen tai uhreihin.

Suuhun ja iholle

Vilja, öljy ja viini muodostivat aikoinaan israelilaisten ruuan perustan. Nämä perustekijät ravitsevat monipuolisesti ihmistä: viljasta saa hiilihydraatteja, öljystä rasvaa, viinirypäleistä vitamiineja. Leipä ja viini olivat aterian olennaiset osat, ja samat peruselementit Jeesus siunasi viimeisellä pääsiäisateriallaan.

Oliivia on osattu ravinnon lisäksi hyödyntää esimerkiksi ihonhoidossa. Hyväntuoksuisia kasviuutteita sekoitettiin öljyyn ja käytettiin voiteina, etenkin juhliin valmistauduttaessa. Lääkinnässä sillä on lievitetty haavakipua.

Sairaiden voiteleminen öljyllä on vanha raamatullinen tapa, jonka alkuseurakunta otti käyttöön. ”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan.” (Jaak. 5:14)

Perinne elää yhä muun muassa tilanteissa, joissa seurakunnan jäsen ei enää kykene ottamaan vastaan pyhää ehtoollista. Tapaa on elvytetty muuallakin, esimerkiksi Tuomasmessussa alttarilla voi saada siunauksen ja öljyllä voitelun.

Pirjo Silveri

Kirjallisuutta:
• Huttunen, Huikuri, Kokkonen, Muikku, Nykänen: Raamatun kasvit. Botanian tietolaari 6. Joensuun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 1996
• Häkkinen, Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Teos 2011
• Jurvelin: Raamatun ajan keittokirja. Arthouse 2009
• Lempiäinen: Kuvien kieli. WSOY 2002
• Suomela, Louhivuori, Järvinen: Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja. SLS 1996
• Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011