Ikivihreä oksa henkii rakkautta

Ikivihreä, hyväntuoksuinen myrtti (Myrtus communis) haarautuu tyvestä, kasvaa leveäksi ja tuuheaksi, joskus viisimetriseksi pensaaksi. Se on yleinen ja luonnonvarainen esimerkiksi Betlehemin ympäristössä, Hebronin laaksossa, Golanilla, Karmelin ja Taaborin vuorten tienoilla ja Jordanin yläjuoksun varrella. Puistoissa ja pihoilla sitä näkee paljon istutettuna koristekasvina.

Myrttiä kasvatetaan myös uskonnolliseen käyttöön, onhan se yksi lehtimajanjuhlan aineksista. Vankeudesta palannut Israelin kansa sai kehotuksen: ”Kootkaa ensimmäisenä päivänä hedelmäpuiden parhaita hedelmiä, palmunlehviä ja puiden lehteviä oksia sekä pajuja purojen varsilta ja viettäkää iloista juhlaa seitsemän päivän ajan Herran, Jumalanne edessä. ”(3. Moos. 23:40). Juutalaiset oppineet ovat tulkinneet tuuhean myrtin olevan Raamatun tarkoittama lehtevä kasvi.

Keskiajalla Vanhan testamentin hyveellinen kuningatar Ester – jonka nimi merkitsee myrttiä – sai aikaan tulkinnan valkokukkaisesta myrtistä neitsyyden symbolina. Hänessä nähtiin myös esikuva Neitsyt Mariasta.

Suomessa myyttinen myrtti oli ensimmäisiä huonekasveja, joita alkoi ilmestyä säätyläiskoteihin 1800-luvun alkupuolella. Nyt se on taas arvostettu ja trendikäs. Bonsai-harrastajat ovat muotoilleet myrtistä pienoispuita.

Silvian ja Victorian perinne

Mikael Agricola käytti latinankielistä nimitystä mirtus. Sanavalinta paljastaa, että 1500-luvulla laji oli meillä eksoottinen, eikä sillä vielä ollut vakiintunutta, yleisesti tunnettua nimeä. Tuon ajan Suomessa elävien kasvien tuominen asuinhuoneistoihin oli täysin vieras ajatus.

Näin Agricola kirjoitti: ”Hongat pitää orjentappuroin edestä kasvaman ja mirtus orjantappuran pensaan edestä.” Nykyisessä raamatunkäännöksessä hongat ovat vaihtuneet sypresseiksi, osa orjantappuroista piikkipensaaksi, mutta myrtti on paikallaan: ”Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi.” (Jes. 55:13)

Kihlajais- tai hääseremonioissa myrttiin on liitetty monenlaisia uskomuksia. Rikkaan augsburgilaisen Fugger-suvun morsiamen kerrotaan ensimmäisenä kantaneen myrttikruunua hiuksillaan vuonna 1563.

Suomalaisäiditkin ovat kotinsa ikkunalla vaalineet myrttiä aivan tiettyä tarkoitusta eli oman tyttären hääpäivää varten. Usein he ovat saaneet pistokkaan omalta äidiltään. Morsiamen seppeleestä on otettu oksia, edelleen kasvatettavaksi. Tarina kertoo, että jos pistokkaat lähtivät hyvään kasvuun, se kuvasi rakkauden voimaa liitossa.

Pohjoismaista myrttiperinnettä ovat jatkaneet muun muassa Ruotsin kuninkaalliset. Niin Silvian, Victorian, Madeleinen kuin Kaarle Kustaan sisarten hiuksissa, hunnussa tai morsiuskimpussa on hääpäivänä vilahtanut vihreä myrtti.