Varpunen jouluaamuna – mitä jää huomaamatta?

Toisin kuin lapsuudessani maalla varpusparvet lensivät pihapiirissä, ja nuo pienet sirkuttajat täyttivät pensaat. Suomessa varpunen on nykyään uhanalainen. Se, joka ennen oli jokaisen pihapiirin tuttu vieras, on kadonnut monilta kotikulmilta.

Miksi näin on käynyt? Varpunen ei ole vaatinut paljoa – vain murusen pöydältä, suojan ja rauhan. Mutta kun ympäristö muuttuu, kun kiire ja tehokkuus valtaavat tilan, pienet ja hiljaiset kärsivät ensimmäisinä.

Sama tapahtuu joulussamme. Markkinajoulu, mainosten ja ostoslistojen virta, peittää alleen sen, mikä on pientä ja arvokasta: hiljaisuuden, lähimmäisen, kiitollisuuden.

Laulussa varpunen tuo viestin taivaan kodista. Ehkä tänään tuo viesti kuuluu näin: katso ympärillesi, älä unohda pieniä. Niitä, jotka eivät huuda ääneen, mutta tarvitsevat huomiota – niin luonnossa kuin ihmisissä. Varpusen suojelu on enemmän kuin lintujen pelastamista; se on kutsu elää toisin. Kutsu nähdä se, mikä ei kilpaile huomiosta, mutta kantaa todellista elämää.

Jeesus sanoo:
”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä ne leikkaa, eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon enemmän kuin ne?” (Matt. 6:26)

Joulun sanoma ei ole suurissa valoissa eikä täydellisissä paketeissa. Se on seimessä, hiljaisessa rakkaudessa, joka syntyy keskellä tavallisuutta. Kun suojelemme varpusta, suojelemme samalla kykyämme nähdä Jumalan lahjat siellä, missä ne ovat pienimmillään.

Kaiken keskellä saamme huokaista.
Herra, avaa silmämme näkemään se, mikä on pientä ja arvokasta. Anna meille rohkeutta hidastaa ja antaa tilaa rakkaudelle. Opeta meitä varjelemaan luomakuntaasi ja lähimmäisiämme, ettei kukaan jää huomaamatta. Aamen.

Kirjoittaja on Eteläisen seurakunnan kirkkoherra.