Katsokaa taivaan lintuja

Katsokaa taivaan lintuja -blogissa tehdään löytöretkiä Raamatun lintuihin. Isossa kirjassa on satoja viitteitä lintuihin ja tunnistettavia lajeja kymmeniä. Ne liihottelevat sekä omina itsenään että vertauskuvallisessa merkityksessä. Vuorisaarnassa kehoitetaan: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” (Matt. 6:26)
4.10.2017 13.08

Vähäinen, vaatimaton varpunen

Pirjo Silveri

Varpunen on väritykseltään ja elinympäristönsä vaatimuksilta vaatimaton. Tuttu tirskuttaja pärjää sekä maaseudulla että kaupungissa. Se on pulun ja harakan ohella parhaiten ihmisen kumppaniksi sopeutunut lintulajimme.

Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Matt 10: 29–31)

varpunen1
Koirasvarpunen. Kuva: Kim Kuntze

Jeesus käytti varpusta vertauskuvana puhuessaan Jumalan huolenpidosta, joka ulottuu vähäpätöisimpänä pidettyyn elämään.


Raamatun aikaan varpusia pyydystettiin syötäväksi. Tosin pienessä linnussa on niukasti raaka-ainetta ruokapöytään. Evankelista Matteuksen mukaan kolikolla sai kaksi varpusta, Luukkaan hinnoitteluperuste oli vielä alempi, kahdella kolikolla viisi.


Jeesuksen vertaus yhdessä linnun harmaahkon ulkonäön ja heikon laulutaidon kanssa ovat ruokkineet siivekkään mainetta köyhyyden sanansaattajana. Tässä ominaisuudessa varpunen on liitetty kerjäläismunkkeihin ja lintu nähty muun muassa Pyhän Dominicuksen (1170–1221) tunnuksena.

Dominikaaniveljeskunnan perustajalla on ollut muitakin attribuutteja, kuten lilja, tähti ja ruususeppele, mutta varpusta on käytetty ilmaisemassa hänen köyhyyden ihannettaan.
Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati.” (Ps 84:4)

Pyhiinvaeltajan laulussa psalminkirjoittaja tunnistaa oman pienuutensa, mutta samalla tuntee olonsa turvalliseksi Jumalan huomassa.


Tyrvään Pyhän Olavin kirkon alttariseinässä lentelee pääskysiä, ja kuorialueelle taiteilija Osmo Rauhala maalasi myös varpusen. Rauhalan kuvasarjassa paratiisin ja syntiinlankeemuskertomuksen teemoja seuraa pahan voittaminen hyvällä. Armo-teoksessa toisen lajin edustaja ruokkii toista, evoluutioteorian vastaisesti. Pieni varpunen antaa omastaan vielä pienemmälle kalalle.

Taloon kuuluva

Varpunen kuuluu runsaslukuisimpiin ja laajimmalle levinneisiin lintuihin maapallolla.
Alkuaan vanhan maailman laji on ihmisen mukana kulkenut Euraasiasta ja Pohjois-Afrikasta muille mantereille. Minne ihminen on asettunut asumaan, sinne hän on saanut seurakseen uteliaan tsiip-tsirp-sirputtajan. Siihen viittaa tieteellinen nimikin, Passer domesticus, mikä tarkoittaa taloon kuuluvaa varpusta tai kotivarpusta.

varpunen2
Naarasvarpunen. Kuva: Meri Öhman

Talvella varpunen vierailee mielellään ruokintapaikoilla. Se arvostaa, jos lähellä on tuuhea pensasaita suoja- ja oleskelupaikaksi. Lintulaudan antimista maittavat parhaiten auringonkukansiemenet, murskattu maapähkinä, kaura, hirssi tai rasvasiemenpötkylä. Varpusta on syytetty viljelysten tuhoajaksi, mutta sitä voi kehua myös kasvun edistäjäksi. Kotipuutarhuri kiittää, koska lintu napsii kesällä runsaasti vahinkohyönteisiä.


Uskollisuus on varpusen hyveitä. Parisuhde on elinikäinen, ja molemmat vanhemmat huolehtivat pesästä ja poikasista.


Varpusella on tukeva ruumis, suhteellisen suuri pää ja voimakas siemensyöjän nokka. Sitä voi luonnehtia uteliaaksi ja kekseliääksi, mutta ei järin ulkonäkökeskeiseksi pörhistelijäksi. Höyhenpuku on usein hoitamattoman ja suttuisen näköinen, ruskeansävyinen selkä mustaviiruinen.


Koiraalla on harmaa päälaki, musta kurkkulappu ja rinta. Syksyllä ja talvella musta väri on paljolti peitossa vaaleiden höyhenkärkien alla. Naaras ja nuori yksilö ovat pääosin harmaankirjavia, ei-minkään-värisiä, päältä hiukan tummemmankirjavia kuin vatsan puolelta.


Lintuharrastukseen vihkiytymätön saattaa sekoittaa varpusen pikkuvarpuseen (Passer montanus). Äkkivilkaisulla sukulaiset muistuttavat toisiaan, ja molemmat viihtyvät suojaa ja turvaa antavissa parvissa. Usein ne muodostavat sekaparvia.
Kyllä amatöörikin oppii lajit erottamaan. Paras tuntomerkki on pään väritys: pikkuvarpusella on suklaanruskea päälaki ja sen valkoisessa poskessa on musta kauneuspilkku.

Yhden tappio toisen voitto

Lyhyessä ajassa varpuset ovat rajusti vähentyneet Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa. Samaan aikaan pikkuvarpuskanta on kääntynyt jyrkkään nousuun.
Suomessa arvioidaan olevan 240 000 varpusparia, kun muutama vuosikymmen sitten niitä oli vielä noin 600 000. Suurinta kato on ollut maaseudulla, mutta Pirkanmaan linnusto -kirjan (Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys, 2016) mukaan ainakin Tampereella taantuma on havaittu myös taajamissa. Pirkanmaan alueella elää nykyisin 5 000–7 500 paria.


Kannan alamäen syitä ei tarkkaan tiedetä, ja todennäköisesti niitä on monia. Viljelysseudulla elinympäristö on muuttunut, ja kottaraisen tapaan varpunen on kärsinyt siitä, kun karja, laitumet, navetat ja tallit ovat vähentyneet. Maatalojen siistiytyneissä pihapiireissä on tarjolla aiempaa vähemmän ruokaa, ja rakennuskannan uudistaminen on hävittänyt sopivia pesäkoloja. Koska pikkuvarpunen on vastaavasti runsastunut, on esitetty sellainenkin arvio, että varpunen olisi lajienvälisen kilpailun häviäjä.

Reppana hottinen

Varpunen kuuluu Raamatun linnustoon, ja lajista on mainintoja muun muassa Kalevalassa. ”Tiainen on pieni lintu, varpunen vähävarainen”, kuvailee Suomen kansalliseepos.


Usein kun lintu esiintyy kirjallisuudessa, runoissa tai lauluissa, sitä pidetään hieman reppanana, harmaanruskean ulkonäkönsä ja onnettoman laulutaitonsa vuoksi.
Myös Zacharias Topelius säälii lintua tunnetussa joululaulussaan Varpunen jouluaamuna. Runo on vuodelta 1859, ja tekstissä huokuu Topeliuksen oma suru pienen poikansa kuolemasta.


Kun Elias Lönnrot aikanaan kehitti suomenkielistä sanastoa, hän ehdotti sanoille erilaisia vaihtoehtoja. Usein jokin niistä vakiintui kielenkäyttöön. Varpuselle Lönnrot tarjosi nimiä hottinen, pensaspyöri, ölkyinen, rossi tai koturi.

Rakastuneille onnea

Suomalaisessa kansanperinteessä varpusen luonteenpiirteistä toistuvat köyhyys, nöyryys, avuliaisuus ja vaatimattomuus. Aina linnulle ei ole herunut pelkkää myötätuntoa ja ymmärrystä, vaan sitä on myös vainottu viljelysten tuhoajana.


Kansan suussa on kulkenut tarina, kuinka Luojan luodessa varpusta väriaineet olivat jo lopussa. Uskomuksissa moneen lintuun on suhtauduttu ristiriitaisesti, sama asia on voinut tarkoittaa yhdelle yhtä ja toiselle täysin päinvastaista.


”Jos varpunen tulee talon lähelle ja tekee pesiä, se tietää talon köyhtymistä.” (Koivisto, 1937)
”Jos varpunen laatii pesän talon räystään alle, talo rikastuu.” (Haapavesi, 1937)
”Kun varpuset häviävät talosta, niin häviää talokin. Jos ne hyvin lisääntyvät, se tietää talolle hyvää.” (Saarijärvi, 1937)
Rakastuneille samainen vähäpätöinen tirppa ennusti jo vuosituhansia sitten onnea. Antiikin Kreikassa varpunen oli rakkauden jumalattaren Afroditen lintu.

Pirjo Silveri

Kirjallisuutta:

http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/varpunen
Järvinen (toim.): Pieni lintukirja. Suomalaista kansanperinnettä. SKS 2005
Kosonen, Rintamäki, Seppälä, Geiger: Pirkanmaan linnusto, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys 2016
Lasse J. Laine: Suomalainen lintuopas, WSOY 1991
Lempiäinen: Katsokaa taivaan lintuja, Kirjapaja 1982
Stott: Linnut opettajamme, Uusi tie 2007
Väisänen: Mitä symbolit kertovat, Kirjapaja 2015
Väisänen: Kristilliset symbolit, Kirjapaja 2011


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja