Kolumnit 2018

7.3.2018 17.04

Silta ihmisten luo

Petra Heikkilä-Perkiö

Kerroin miehelleni, että minusta tulee Silta-lehden kolumnisti.
– Hyvä ettei Iltalehden, vitsaili mies.

Sillan kolumnisti asuu tietenkin Siltakadulla. Vitsit sikseen. Kotikadulta saan kuitenkin hyvän aasinsillan tämän kerran aiheeseeni.

Kun etsimme kymmenisen vuotta sitten kotia, miehelläni ja minulla oli nippu ehtoja. Halusimme kolmion keskustasta vanhasta talosta huimilla näköaloilla kohtuulliseen hintaan.

Ihastuimme 100-vuotiaaseen rivitaloon. Olimme iloisia, vaikka niitä maisemia ei ikkunasta avautunutkaan.

Mutta kuten kaikissa asuntokaupoissa, meitä odotti yllätys. Sitä ei todellakaan lukenut kauppakirjassa. Ensimmäinen merkki tuli jo muuttoviikolla. Seinänaapurin pikkutyttö avasi meille portin ja antoi maalaamansa taulun, hymyilevän naaman.

Olimme hämmentyneitä, mutta lisää oli luvassa. Pihaan hankittiin talonväen yhteinen pihapöytä. Yhtäkkiä ymmärsimme, että meillä oli neljäskin huone, piha. Ja siellä huonetovereita, naapureita.

Nämä naapurit eivät paina katsetta maahan ohi kulkiessaan. He tulevat lainaamaan juustokuminaa kesken ruuanlaiton, tuovat pieneksi jääneet lastenvaatteet ovellemme, tarjoavat autokyydin, lastenhoitoapua ja olkapään. Naapurit ovat opettaneet, mitä hygge tarkoittaa.

Pihasaunassa saunottuaan naapuri saattaa kysyä, haluammeko mennä valmiisiin löylyihin. Talon lapset leikkivät yhdessä hippaa ja hyppivät narua kuin vuosisata sitten. Yhteiset grillihetket ovat kiireettömiä. Samalla saa kuulla ja kertoa ilot ja surut. Joskus pihapöydässä saa nauttia elävästä kitaramusiikista. Etäisyyttäkin saa ottaa, kukaan ei tunkeile.

Naapurit ovat tehneet minusta sosiaalisemman olennon. On ihanaa tehdä lämpimät leivät pihapöydän seurueelle illan hämärtyessä. Lapsiperhearjen keskellä on arvokasta, että kaupungin paras terassi on kotona.

Kesäkaudella piha on kuin Richard Scarryn touhukas maailma, mutta pakkasten tullessa kaikki vetäytyvät koloihinsa. Silti vaikkapa mattoja tampatessa voi vaihtaa kuulumiset. Tai voi kantaa kortensa kekoon tekemällä lumityöt.

Naapurit ovat ihmisiä, joihin en ehkä olisi muuten päässyt tutustumaan. Emme ajattele kaikesta samalla tavalla, eikä aina kaikki toki mene niin kuin Strömsössä, mutta samat asiat liikuttavat meitä ja maalaavat kasvomme hymyyn. Nyt ymmärrän, että olemme sittenkin saaneet sen, mistä kotia ostaessamme luulimme jääneemme paitsi. Näköaloja.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja