Kolumnit 2018

4.4.2018 10.00

Liivijengiläiset – jonottamisen ammattilaiset

Antti Malinen

Tampereella kulkiessaan voi usein törmätä hymyileviin ja hyvässä järjestyksessä marssiviin liivijengiläisiin – eli useimmiten puistoon tai retkelle matkaaviin päiväkotilapsiin.

Päiväkodissa lapset harjaantuvat ryhmässä liikkumisen lisäksi odottamiseen ja jonottamiseen. Ulos päästään vasta, kun kaikilla on vaatteet päällä, ja olo talvihaalareissa voi ajoittain käydä tukalaksi.

Koulussa jonottamisen opettelua jatketaan. Aikuisiällä kaupat, apteekit ja bussipysäkit tarjoavat mahdollisuuksia taitojen ylläpitämiseen ja hiomiseen.

Vuosia kestänyt opetus onkin totuttanut meidät tarkasti organisoituun jonottamiseen. Mikäli havaitsemme jonon, astumme yleensä mukisematta sen jatkoksi, tyynesti asiointivuoroamme odottaen.

Jos jonotuksen sääntöjä rikotaan, synnyttää se ainakin itsessäni ärtymystä ja sisäistä puhinaa. Etuilijat saavatkin yleensä vähintään pitkiä katseita osakseen, rohkeimmat saattavat kommentoida rikkomusta jopa ääneen.

Ulkomailla saatamme törmätä hyvin erilaisiinkin jonotuskulttuureihin. Ystäväni opiskeli ja viihtyi hyvin Sisilian Palermossa, kaupungin kesäisestä kuumuudesta huolimatta. Ainoastaan asiointi pankissa nostatti hänelle tuskanhien pintaan.

Vaikka aikaa kului, ei hän juurikaan edennyt jonossa. Paikalliset sujahtelivat hänen ohitseen niin oikealta kuin vasemmalta. Sikäläisessä jonotuskulttuurissa vapaaseen tilaan puikahtaminen oli sallittua, mutta kaveriltani uudenlaisen jonotustyylin omaksuminen ei oikein luonnistunut.

Jonottamisen muodot ja säännöt ovat paitsi paikallisia myös historiallisesti muuttuvia. Esimerkiksi 1940-luvun Suomessa julkaistiin tiuhaan tönimistä, etuilua ja kyynärpäätaktiikkaa kritisoivia mielipidekirjoituksia.

Sotavuosina julkisen liikenteen kalusto rapistui, ja usein matkaa jouduttiin taittamaan täpötäysissä junissa, busseissa ja rollikoissa. Tungos lisäsi myös matkustajien onnettomuuksia. Esimerkiksi vuonna 1943 Helsingissä raitiovaunuonnettomuuksissa kuoli 11 ihmistä ja 51 loukkaantui vakavasti.

Helmikuussa 1944 viranomaiset lanseerasivat Helsingissä uuden innovaation, suojakaiteet, jotka ohjasivat matkustajat selkeisiin jonoihin ja vähensivät etuilun mahdollisuuksia. Ruotsissa kehitettiin 1960-luvulla vuoronumerojärjestelmä, joka entisestään toi järjestystä ja turvaa jonottamiseen.

Nykyään jonottamiseen käytetty aika ei mene enää hukkaan – sen aikuiset ja nuoret voivat täyttää älypuhelimen selailulla. Liivijengiläisillä ei tätä mahdollisuutta ole, he joutuvat pulisemaan vierustoverien kanssa. Tämä tekee heistä jonottamisen, ja ennen kaikkea vuorovaikutuksen ammattilaisia.



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja