Kolumnit 2017

1.3.2017 15.24

Ihminen ihmiselle

Laura Karhola

Tiedän tarttuvani tällä tekstillä arkaan aiheeseen. Aiheeseen, josta toisten mielestä on puhuttu jo enemmän kuin tarpeeksi.

Osan mielestä keskustelu on vasta pääsemässä alkuun ja on auttamattoman myöhässä. Yhtä mieltä ei tunnuta olevan edes siitä, pitäisikö asiasta puhua lainkaan.

Kun tämä lehti ilmestyy, avioliittolain muutos eli niin sanottu tasa-arvoinen avioliittolaki on astunut voimaan. Pelon sekaisin tuntein olen jo pitkään odottanut, mitä tapahtuu kirkolle. Mitä tapahtuu papeille, jotka päättävät vihkiä? Mitä tapahtuu joskus myöhemmin papeille, jotka päättävät olla vihkimättä? Luopuuko kirkko vihkimisestä kokonaan? Miten tämä kaikki vaikuttaa jäsenmäärään?

Kaikista tärkeimpään kysymykseen havahduin kuitenkin vasta luettuani arkkipiispa Kari Mäkisen piispankokouksen avajaispuheen. Se oli äärettömän kaunis puhe. Sen myötä muistin sen kaikista olennaisimman kysymyksen. Mitä tapahtuu ihmiselle? Ihmiselle, joka on löytänyt vierelleen elämänsä rakkauden. Ihmiselle, joka haluaa liitolleen Jumalan siunauksen.

Liikuttuneena luin tuota puhetta. Muistin, mikä tässä kaikessa on tärkeintä. Ihminen, lähimmäinen ja kunnioitus.

Kun puhutaan avioliittolain muutoksesta, puhutaan tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta. Siitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla. Aina tähän ei päästä, mutta aina siihen tulisi pyrkiä. On täysin eri asia sanoa hyväksyvänsä kaikki kuin tosiasiassa kohdella kaikkia samalla tavalla. Teot merkitsevät paljon enemmän kuin sanat.

Työni puolesta saan suorittaa siviilivihkimisiä tämän vuoden lokakuun loppuun asti. Toivon, että pääsen tänä aikana vihkimään mahdollisimman monta paria. Ihmistä, joka on löytänyt toisen ihmisen. Ennen kaikkea kuitenkin toivon, että he kaikki halutessaan saisivat liitolleen myös Jumalan siunauksen.

En edes yritä lähteä avaamaan tästä aiheesta teologista keskustelua. En yksinkertaisesti tunne Raamattua läheskään tarpeeksi hyvin siihen leikkiin ryhtyäkseni. Sen kuitenkin tiedän, että minulle kristinusko on ennen kaikkea lähimmäisrakkautta. Heikkojen ja syrjittyjen puolella olemista. Kaikkien hyväksymistä, kaikkien kohtelemista yhdenvertaisesti. Huolimatta siitä, kehen he rakastuvat, mistä he ovat kotoisin tai mitä mieltä he ovat.

Usko on erilaisuuden hyväksymistä. Tämä tarkoittaa ehdottomasti myös erilaisten mielipiteiden hyväksymistä – niin nyt kuin myöhemminkin.

Uskon, että kirkko muuttuu kyllä. Muutos on jo alkanut. Toivon, että tämän muutoksen keskellä muistetaan kunnioittaa toista ihmistä ja hänen näkemyksiään.

Minun Jeesukseni sanoo ”tulkaa kaikki”. Sellaiseen Jumalaan minä uskon.


 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja