Kolumnit 2016

2.11.2016 10.07

Työtätekevä eläkeläinen

Simo Lahtinen

Kun vuorineuvos Uolevi Raade – Neste Oy:n perustaja ja pääjohtaja – jäi vuonna 1979 eläkkeelle, kuulin hänen lähtöhaastattelunsa radiosta. Toimittaja kysyi, mitä vuorineuvos aikoo eläkeläisenä tehdä. 
Hän vastasi: Eiköhän idänkaupan osaamisellani ole vielä kysyntää. Vuoden päästä sama toimittaja teki uuden haastattelun kysyen miten eläkevuosi on sujunut. Onko osaamiselle ollut kysyntää? Vuorineuvoksen vastaus tyrmistytti: Ei ainuttakaan toimeksiantoa!

Silloin ajattelin: Mikä yhteiskunnallinen hukkainvestointi! Kouluttaa mies kohtalaisin kustannuksin yhteiskunnan johtotehtäviin, joissa vuosikymmenten aikana kertynyt ammattiosaaminen jää kertaheitolla käyttämättömäksi.

Toisenlaisen eläkeläistarinan koin keväällä 2004. Kiersin kolme viikkoa Etelä-Afrikkaa kehitysyhteistyöhanketta valmistellen. Ystäväni, teologian tohtori Risto Lehtonen oli jo eläkkeellä Kirkon Ulkomaanavun johtajan toimesta. 
Kaikkialla Etelä-Afrikassa, sen eri kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä, korkeakouluissa ja ministeriöissä Risto otettiin vastaan ystävänä ja asiantuntijana, apartheidin vastustamisen vuoksi maahanpääsykiellossa olleena aktivistina.

Iltapuhteilla ihmettelin Riston intoa, osaamista ja edelleen toimivia verkostojaan. Vastauksen muistan aina: Virka loppui, kutsumus ei! Eläke on minulle stipendi ilman raportointivelvollisuutta. Risto oli tuolloin lähes 80-vuotias.

Itse jäin eläkkeelle 2009 mielessäni sekä Uolevi Raade että Risto Lehtonen. Eläkepommin osaa en kokenut omakseni. Halusin pitää Riston ajattelua ohjenuoranani. Siksi olen jatkanut toimiani Kansanvalistusseurassa, Tuomasmessussa, Naisten Pankissa, Mummon Kammarissa ja tamperelaisissa setlementeissä.

Yhteistyö eräissä innovaatiohankkeissa nuorten ’propellipäiden’ mentorina on pitänyt aivoni iskukykyisenä. Ehkä oppiminenkin on ollut molemminpuolista.

Kehitysyhteistyöhankkeissa Namibiassa ja Gambiassa olen päässyt käyttämään parasta osaamistani ja oppimaan viljalti uusia asioita. Afrikassa liikkuminen on palkitsevaa, koska siellä osataan vielä kunnioittaa vanhuksia!
 
Kolumnivuoroni tässä lehdessä otin vastaan kiitollisena: Tampereen seurakunnissa arvostetaan ikää ja kokemusta.

Elämäntilanteeni summaa hyvin esimieheni, tuomiorovasti Voitto Silfverhuthin ja vaimonsa Maijan lähettämän viestin runo, Aino Kytölän kirjoittama:


Toiselta toiselle jatkuu matka
aivoissa ajatus: jatka, jatka,
vielä on edessä taistelun tietä,
vielä et rauhaisaa ehtoota vietä.
Jumala pylväältä pylväälle vie,
siksi on siunattu kulkijan tie.



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja