Kolumnit 2016

4.1.2016 14.10

TVA, YVA, SVA ja IVA

Simo Lahtinen

Lyhenteet tiivistävät keskustelua. Asiaan vihkiytymättömälle ne laskevat sumuverhon silmien eteen. Otsikon lyhenteet voidaan liittää hallituksen kaavaileman lainsäädännön arviointineuvoston työsarkaan. Ne on syytä kytkeä mihin tahansa päätöksentekoon, myös kirkon piirissä tapahtuvaan.


TVA – Taloudellisten vaikutusten arviointi on perinteisin tapa arvioida päätösten vaikutuksia yhteiskunnan, kunnan ja yrityksen tasolla. Numeerispohjaisena se on helpoin arviointi. Vaarana on mitata vain mitattavissa olevia, välittömiä vaikutuksia, oheis- ja pitemmän ajan seuraukset unohtaen.


YVA – Ympäristövaikutusten arvioinnit ovat olleet jo kauan käytäntöjä liki kaikilla päätöksenteon areenoilla. Ekosysteemit ovat usein taloudellisia mekanismeja monisyisempiä. Näin ympäristövaikutusten arvioinnin vaikeusasteet kasvavat. Ilmastonmuutos ihmiskunnan kohtalonkysymyksenä perustelee ympäristöarvioiden välttämättömyyttä.


SVA – Sosiaalisten vaikutusten arviointi on arviointiperheen uudempia tulokkaita, eikä säädöspohjaista YVA:n tapaan. Miten päätökset vaikuttavat kohteena oleviin sosiaalisiin ilmiöihin, yhteisöihin? Kuopion torin toiminta keskeytettiin sen alisten parkkiluolien rakentamisen ajaksi. Samalla keskeytettiin torin vuosikymmeninä, -satoinakin rakentunut sosiaalinen elämä. Sen elvyttäminen uudelleen avatulle torille ei sujunutkaan kuin keskeytystä ei olisi ollutkaan.


IVA –  Jo edellisvuosituhannella haikailin yhteiskunnallisissa kannanotoissani vaikutusarviointien vitjaan inhimillisten vaikutusten arviointia. Miten päätökset vaikuttavat yksittäisten ihmisten, perheiden elämään? Mitkä ovat yhteiskunnallisen päätöksenteon inhimilliset kustannukset?


Nyttemmin IVA tunnetaan ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointina. Se tekee tuloaan kunnalliseen päätöksentekoonkin. IVA:n alakäsitteitä ovat muun muassa terveysvaikutusten tai lapsivaikutusten arviointi.


Lyhenneketju TVA:sta IVA:an on tullut päätöksentekoon ajallisesti peräkkäisinä vaiheina. Tiukan talousajattelun mukaan niiden painoarvokin saattaa olla laskeva?


Mieleni tekisi – toisin-ajattelija Juudaksen tavoin (Joh. 12:1–8) – kuitenkin kääntää nämäkin asiat ylösalaisin. Nostaisin ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin keskeisimmäksi arviointilajiksi, ainakin seurakuntien päätöksenteossa ja organisaatiouudistuksissa.


Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnista taloudellisten vaikutusten arviointikin saa mittakaavaa ja perspektiiviä.


IVA:n paras arviointikriteeri on tuttu Kultainen sääntö: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Matt. 7:12

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja