Kolumnit 2016

7.9.2016 12.13

Keltanokkia ja konkareita

Simo Lahtinen

Keltanokka on ’uuteen paikkaan saapuva uusi henkilö’, konkari puolestaan ’jollakin elämän alalla kokenut ihminen’. Synonyymeinä tutut mestari ja kisälli, noviisikin.


Mentoroinnin käsite tulee Kreikan mytologiasta. Lähtiessään sotaretkilleen Ithakan kuningas Odysseus pyysi kokeneen ystävänsä Mentorin ohjaamaan poikansa kasvua ja kehitystä.

Rippikoululeirit ovat merkittävä sosiaalinen innovaatio, joka vuosienkin jälkeen elää ja voi hyvin. Se hyödyntää aiempien riparilaisten, isosten osaamista. Isoja ihmeitä on tuore isostoiminnan linjaus 2016, jossa tätä arvokasta työtapaa edelleen kehitetään.


Nuorten keskinäisen vertaismentoroinnin hyödyt ovat ilmeisiä ja tukemisen arvoisia.


Olisiko rippikoulujen isos-innovaatiolla enemmänkin käyttöä, myös muun yhteiskunnan puolella? Vertaismentorointia toki jo tapahtuu spontaanisti kouluissa, kun isoskonkarit opastavat omia riparilaisiaan, keltanokkia näiden toisen asteen koulutuksen alkaessa.


Olisiko mahdollista kehittää koulujen työelämään tutustumisjaksoista (TET) luontevia, tiedollisesti ja taidollisesti hyödyllisiä, nuoren valintoihin oikeasti vaikuttavia oppimiskokemuksia?


Saataisiinko työelämässä olevia ihmisiä kehittämään ammatillisempaa mentoriverkostoa? Tampereella 300 vapaaehtoista aikuista mentoria pystyisi ohjaamaan koko 1800 nuoren ikäluokkaa kaksiviikkoisten TET-jaksojen aikana ja muulloinkin.


Entä voitaisiinko jokaiselle ysiluokkansa päättävälle nuorelle taata kahden viikon palkkiollinen Kesä-TET -jakso, joka samalla valmentaisi toisen asteen opintoihin? Parhaassa tapauksessa keltanokka tutustuu tulevaan ammattiinsa oman mentorinsa ohjauksessa.


Tietysti tähän tarvitaan rahoitus. Sen kustannus- ja hyötyvaikutukset voidaan arvioida siitäkin, jos elämän tärkeissä nivelvaiheissa nuori on vaarassa joutua syrjäytymiskierteeseen. Sen kustannukset yhteiskunnalle voivat olla miljoonaluokkaa.


Osallistumalla nuorten työharjoitteluun ja ohjaamiseen yritykset varmistavat osaavan työvoiman saannin.


Lisäksi tarvitaan kaikille nuorille yhteinen ja räätälöity, nuorten itsensä muotoilema palveluympäristö tietoteknisine ratkaisuineen erillisten, irrallisten, hankekohtaisten ja -kestoisten portaalien sijaan.


Palveluympäristöllä on jo nimikin: Gen-Z, toisin sanoen Z-sukupolven palveluympäristö. Hienointa tässä ideassa on se, että sen taustalla ovat tamperelaisen nuoren Daniel Koivusen omat TET-, ripari- ja isoskokemukset.


Niitä hän on yhdessä isänsä Juhan kanssa lähtenyt jalostamaan oman sukupolvensa, 2000-luvulla syntyneiden nuorten omaksi palveluympäristöksi.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja