Kolumnit 2015

2.12.2015 10.00

Nuoret ja vanhat ensin

Heikki Syrjämäki

Tehokkuus ja talous ovat päivän sanoja. Kaikkea tunnutaan mittaavan niiden kautta. Niidenkin, joiden tehtävä olisi miettiä aivan muita näkökulmia, joutuvat puhumaan ja ajattelemaan kuin taloustieteilijät.

Kaikkea ei voi mitata taloudellisuudella; muitakin arvoja on. Ajattele vaikka ikäihmisiä. Me kaikki, jos elämme riittävän vanhoiksi, tarvitsemme jossain vaiheessa apua ja hoitoa. Se on aina rahaa ja ihmisten työaikaa sitovaa, ja niin pitää ollakin.


Vanhusten hyvään hoitoon meillä on oltava varaa kaikissa tilanteissa. Ikäihmiset ovat ansainneet kaiken sen avun, mitä he tarvitsevat. He ovat tehneet oman osuutensa maailman ja Suomen rakentamisessa. Saakoot he sen, minkä tarvitsevat.


Toimittaja Minna Lindgren on kirjoittanut kolme vanhainkotimaailmaan sijoittuvaa romaania. Niistä ensimmäinen oli dekkari, jossa hän kirjoittaa päähenkilön, vanhainkodissa asuvan Siirin päähän monia herkullisia ajatuksia. Mitä vanhemmaksi Siiri tulee, sitä huolitellumman näköinen hän haluaa olla. Luopuminen on välttämätöntä, mutta ei luovuttaminen, päättelee Siiri. Tässä on esimerkkejä arvokkaasta vanhuudesta!


Myös lasten ja nuorten asioita on ajateltava muusta kuin välittömien kulujen näkökulmasta. Näin on tehtävä niin seurakunnissa, kouluissa, yhteiskunnassa laajemminkin, sekä tietenkin perheissä. Kohtaamista ilman tehokkuusajattelua, panostamista ilman välitöntä taloudellista hyötyä, niitä lapset tarvitsevat. Psykologi Keijo Tahkokallio on tiivistänyt asian yhteen lauseeseen: ”Kaikki alkaa vanhemman omasta epämukavuuden sietämisestä”.


Lapsia syntyy Suomessa aiempaa vähemmän. Viime vuonna syntyi 57 000 lasta, se on 4000 vähemmän kuin vuonna 2010. Syntyvien lasten määrä yhtä naista kohti on viidessä vuodessa laskenut 1,9:stä 1,65:een. Aiempaa korkeampi ensisynnyttäjien ikä vaikuttaa tähän, mutta myös työttömyyden pelko ja taloudellinen epävarmuus. Tämän päivän maailma ei ole lapsiperheille helppo, mutta yhteinen tulevaisuutemme on heidän varassaan.


Onneksi on myös toisenlaisia uutisia. Se, että Tampereen kaupunki päätti marraskuussa olla rajoittamatta subjektiivista päivähoito-oikeutta, oli lasten ja lapsiperheiden kannalta erinomainen uutinen. Tingitään muualta, että eniten apua tarvitsevien ei tarvitse tinkiä niin paljon.


Lasten ja vanhusten kohtelu kertoo siitä, millaisia me oikeastaan olemme. Yhteiskunta, joka ei huolehdi vanhuksistaan, on kadottanut sydämensä. Yhteiskunta, joka ei huolehdi lapsistaan, on kadottanut toivonsa. Heikoimmat on uskallettava asettaa erityisasemaan, vaikka se merkitsisi meille muille omasta hyvästä luopumista. Niin kauan kuin ihmiset sietävät epämukavuutta auttaakseen toisia, meillä on toivoa!


 




Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja