Kolumnit 2015

6.5.2015 15.05

Soraa ja valtaa sorankylässä

Alexandra Salmela

Olet ruohikko ja minä inha musta sora. Tuo vanha biisi on soinut päässäni koko alkukevään.  Silloin Tampereella ruohikotkin olivat soraa.




Olen pohtinut pitkään, onko järkeä kirjoittaa jostain niin banaalista kuin sorasta vapun ja vaalien jälkeen, maailman rimpuillessa vakavissa globaaliongelmissa. Jopa tästä kaupungista löytyisi vaikka kuinka paljon epäkohtia petrattavaksi, ja kaupunki ei ole pelkkiä fyysisiä rakenteita.

On liikaa bisnestä ja liian vähän kulttuuria tai sitten päinvastoin. Jossain jokin jostain syystä näivettyy – oliko se keskusta vai julkiset palvelut? On työttömyyttä ja turvattomuutta ja keskustelua, kenelle kuuluu julkinen tila. Ratkaisutekoon puuttuu rahaa, tahtoa ja osaamista, moraalista puhumattakaan.

Jokaista kenkä hiertää vähän eri kohdasta, mutta sorassa kahlaamme kaikki, punkkarit yhtä syvällä kuin poliitikot. Jopa ne, jotka eivät käy ulkona, hengittävät pölyä korkealle nousevista pyörrepylväistä.


"Ikään kuin Tampereen kaupunki olisi lupautunut loppusijoittamaan kaduilleen kaiken tunnelista louhitun kivimurskeen."

 

Kuukausitolkulla sora lojuu kaikkialla, kerää itseensä roskia ja levittäytyy kuin syöpä: tukahduttaa nurmea, vyöryy rinteiltä, soluttautuu puskien sekaan, nakertaa viheralueita pala palaltaan, kunnes ne muuttuvat vähitellen kuolleiksi, kivikovaksi tampatuiksi kentiksi. Pölyä on silmissä, pölyä on suussa: se maistuu pahalle. Tänä keväänä ihmiset alkoivat käyttää hengityssuojia. Eräs tuttu huoahti: Ja me muutimme tänne Kiinasta saasteita pakoon.

 

Ihmisten valituksiin vastataan vakuuttavasti, kuinka kaupunki tekee voivansa, mutta se kestää, se kestää. Toivokaamme, että äiti luonto lähettää meille suopeasti muutaman pisaran sadetta.

Asenne vaikuttaa avuttomalta, ikään kuin vastoin suuria ponnistuksia mikään ei olisi muutettavissa, sillä jokavuotinen yltiöhiekoittaminen on kiveen hakattu käsky. Ikään kuin Tampereen kaupunki olisi lupautunut loppusijoittamaan kaduilleen kaiken tunnelista louhitun kivimurskeen. Huonosti toimivia ratkaisuja pitäisi osata muuttaa: kuinka naurettavia olivat neuvostoliittolaiset viisivuotissuunnitelmat.

 

Kyse on myös vallasta ja sen käytöstä: kenen asiaa kaupunki laitoksena ajaa, jos se asukkaittensa huolet ja raivon kuittaa olkapäitä kohauttamalla? Antaako se tällä vihjettä, että ihmiset eivät tiedä, mikä on niille hyvää ja turvallista.

Kaupunkibyrokratia ei ole itseisarvo, sen tulisi palvella kaupunkilaisten tarpeita. Vai hallitseeko meitä näkymätön koneisto, jonka pyörimiseen kukaan ei pysty vaikuttamaan?

 

Vuosi vuodelta tilanne pahenee. Ja vuosi vuodelta on kaupunki enemmän harmaanruskea ja vähemmän vihreä.  Kriittisin tilanne on tämän vuoden osalta ohi, mutta päätöksiä seuraavaa varten tehdään nyt.


 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja