rss Silta-lehden artikkelit

5.4.2017 13.48

Pohjolan enkeli kiehtoo ranskalaisohjaajaa

Paareilla kannettava enkeli kurkistaa siteen alta Haavoittunut enkeli -maalauksessa. Ohjaaja Jean Michel Roux´ta maalaus kiehtoi niin paljon, että se osaltaan synnytti halun kuvata suomalaisuutta.

elokuvaus_netti_03
Kuvausryhmä tallensi tunnelmia Tampereen tuomiokirkossa maaliskuun alkupuolella. Kuvassa ovat Kaisa Kukkola (kääntäjä / tulkki), Joonas Pulkkanen (kuvaaja), Hans Barck (1. kamera-assistentti), takarivissä Jean Michel (ohjaaja) ja Minna Valjanen (tuotantopäällikkö / ohjaajan assistentti). Haastateltavana oli Olli Hallikainen (vas.). Elokuva on osa Suomen 100-vuotisjuhlaa.


Kuvausryhmä vietti päivän Tampereen tuomiokirkossa maaliskuun alkupuolella, ja haastatteli ihmisiä myös lähiseuduilla.


– Tämä ei ole historiallinen dokumentti maalauksesta, vaan maalaus on portti suomalaisen sielun löytämiseen, Roux määrittelee.


– Kauan sitten, kun olin Tampereen tuomiokirkossa, olin vaikuttunut. Maalaushan on erilainen kuin Ateneumissa, ja kirkon ilmapiiri on ihmeellinen.


Tiimi haastatteli myös tuomiorovasti Olli Hallikaista.


– Olin tavannut tämän avomielisen pastorin jo kauan sitten, ja minusta hänen haastattelemisensa on hyvä ajatus.


Tie on johtanut myös muusikko Pekka Simojoen luo.

– Lauloin pätkän laulua Särkyneiden majatalo. Se tuntui toimivan teemaan hyvin, Simojoki kertoo.

 

Ottaa aikaa

 

Roux aloitti aiheen työstämisen yli kaksi vuotta sitten syksyllä.


– Hyvän dokumentin tekeminen vie aikaa, ohjaaja painottaa.


Koneen Säätiön apurahan turvin hän pystyi kehittelemään ideaansa Mietoisissa, Saaren kartanon residenssissä. Elokuvantekijät eivät Roux´n mukaan tunne säätiötä vielä kovinkaan hyvin.


Elokuvan rahoitus näytti välillä toivottomalta, ja Roux matkusti kotimaahansa:

– Mutta kun esitin ajatuksen Ranskassa, ihmiset kysyivät, että ”Suomi, missä se on”. Kun kerroin, että elokuva käsittelisi suomalaista sielua, ihmiset vastaisivat: ”Oh please, no!”


–Minulle selvisi, että Ranskassa kukaan ei tiedä mitään Suomesta, eikä sitä mielletä edes osaksi Pohjoismaita.


Roux on kuvannut näkymättömästä maailmasta kertovan elokuvansa Enquête sur le monde invisible Islannissa.


– Silloin kiinnostuin pohjoisen kulttuurista. Huomasin suomalaisilla olevan aika paljon yhtäläisyyksiä islantilaisten kanssa. Ja vähitellen elämä työnsi minut kohti tuota maalausta.


Hän sai Turun yliopistolta apua ensimmäisen käsikirjoituksen tekemiseen. Sen avulla tuottajaksi löytyi Making Movies.


– Käsikirjoitus ei ollut vielä kovin hyvä, mutta se kelpasi.


Lopulta ranskalainen ohjaaja olikin plussaa. Ylen kanssa syntyi sopimus, ja Kirkon mediasäätiö myönsi hankkeelle tuotantotukea.


Tavoitteena on saada elokuva mukaan syksyn Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaaleille ja elokuvateattereihin vuoden lopulla. Yle esittää sen ensi vuonna.


Roux tutustui Suomeen alun perin juuri festivaalin kautta vuonna 1998.


– Sinä vuonna festivaaleilla näytettiin kaikki elokuvani. Olin tehnyt myös yhden pitkän elokuvan, joka sekin esitettiin.

 

Universaalia etsimässä

 

Uusi elokuva liittyy enkeleihinkin, mutta miten, siitä ohjaaja on vielä salaperäinen.


Työnimenä oli aluksi Suomalainen enkeli, mutta tutustuttuaan kielen vivahteisiin Roux vähitellen tajusi nimen kapeuden.


– Sana ”suomalainen” on liian suppea. Pohjola on isompi asia, joka paikassa on pohjoinen. Nimi voisi ehkä olla vieläkin parempi, ja se voi vielä vaihtua työskentelyn edetessä. Mutta tähän hätään en löytänyt parempaakaan.


Nimen täytyy joka tapauksessa olla käännettävissä monille kielille, sillä tavoitteena on kansainvälinen levitys.


Suomalaista sielua etsimällä löytyy ihmisen sielu.


– On selvää, että mitä enemmän asia on henkilökohtainen, sitä enemmän voi olla universaali. Ja jos asia on yleismaailmallinen, se voi koskettaa ihmisiä.


Elokuvaa varten on tehty noin 400 haastattelua, joissa suomalaiset kertovat suhteestaan sekä taideteokseen että elämään.


Kaikki haastattelut eivät mahdu elokuvaan, mutta niistä saa ajatuksia.


– Maalaus on aina haastattelun lähtökohta. Mutta sitten siirrytään ihmisten elämien muihin kohtiin.


– Filmi on tämän prosessin tulos, ja prosessi on kesken, joten en ihan vielä tiedä, millainen tästä tulee. Olemme tavanneet haastateltavat useita kertoja. Monilla on tähän maalaukseen intiimi suhde, ja ottaa aikansa löytää, mitä he ajattelevat.


Teksti: Asta Kettunen

Kuvat: Rami Marjamäki



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi