rss Silta-lehden artikkelit

5.12.2018 12.50

Pehtoorit tekivät kulttuuriteon

Tampereen Lielahdessa metsikön reunalla sijaitsee pieni hautausmaa, jonka moni autoileva saattaa ohittaa huomaamattaan. Yksityiselle Nottbeckin hautausmaalle on haudattu Finlaysonin ja Lielahden kartanon omistaneen von Nottbeck -suvun jäseniä.

800x533 _Q6A1986-Edit
Marc Miralles, Jaakko Viitala, ja Pekka Laasanen hautausmaan komealla takorautaportilla.

Vuonna 1885 perustettu hauta-alue on nyt siisteimmillään aikoihin. Sopimusvuori-yhdistyksen pehtoorit ovat siistineet hautausmaata jo alkukesästä asti. Pehtoorit ovat Sopimusvuori ry:n Hiedanrannan työvalmennusyksikön kuntoutuvia työntekijöitä.

Sopimusvuori järjestää kuntouttavaa työtoimintaa syrjäytymisvaarassa oleville, joilla voi olla taustalla esimerkiksi työttömyyttä tai mielenterveysongelmia.

Nottbeck-suvun hautausmaalla työskennellet Jaakko Viitala, Marc Miralles ja Pekka Laasanen ovat siistimisurakkansa aikana muun muassa trimmanneet pusikoita ja haravoineet alueen lehdistä. Myös muutama puu on sahattu, kun sahaamiseen on saatu lupa.

– Aloitin Lielahden kartanolla helmikuussa, ja keväällä täällä hautausmaalla. Yleensä käymme täällä kaksi kertaa viikossa, tällä viikolla tosin olemme käyneet kolmesti, kertoo Marc Miralles.

Pehtoorit ovat työskennelleet parin tunnin rupeamissa keväästä syksyyn. Kuntouttava työtoiminta on tärkeä avain työelämään palaamiseen tai jatkokouluttautumiseen. Pihalla työskentelemisen tuntuminen mielekkäältä voi johtaa esimerkiksi kiinteistöalalle.

– Alueen siistimisen lisäksi siivosimme lähialueelle jätetyt pikaruokaroskat, kertoo elokuussa työnsä aloittanut Jaakko Viitala.

Kaikki paikalla olevat pehtoorit ovat nauttineet työstään luonnon parissa. Tekeminen on ollut mielekästä ja yhteishenki hyvää.

– Elämäni oli ennen tänne tuloa rikkinäistä. Tämä on auttanut minua niin, että voisin vielä joskus palata työelämään, kertoo Pekka Laasanen. 

Kolmikko on myös mielissään päästessään ihailemaan oman työnsä jälkeä. Ohjaaja Toni Tieahon mielestä pehtooreilla on ollut työssään pelisilmää ja he ovat tehneet todella hyvää jälkeä.

Yhteistyö syntyi, kun Sopimusvuoren kehitysjohtaja Katia Laakso kävi vierailemassa hautausmaalla avoimien ovien päivänä ja oivalsi hauta-alueen olevan täydellinen työurakka pehtooreille. Sopimusvuori tarjoutui siistimään hautausmaan, ja yhteistyö solmittiin Nottbeck-säätiön kanssa.

Pehtoorien tekemää siistimisurakkaa voidaan pitää varsinaisena kulttuuritekona, hautausmaan ollessa reilusti yli sata vuotta vanha aatelissuvun leposija. Von Nottbeckin suku on myös aikanaan vaikuttanut Tampereeseen paljon.

Wilhelm von Nottbeck toimi Finlaysonin puuvillatehtaan johtajana vuosina 1860–1890, jolloin tehdas työllisti enemmän ihmisiä kuin itse Finlaysonin aikana. Suku on jättänyt jälkiään myös Tampereen arkkitehtuuriin. Nottbeckit asuivat Kuninkaankadun varrella sijainneessa puupalatsissa, ja perheen metsästysmökin virkaa hoiti Lielahden kartano, jossa Sopimusvuoren Hiedanrannan yksikkö tänä päivänä toimii.

 

Teksti: Ilari Airikka

Kuva: Hannu Jukola


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi