rss Silta-lehden artikkelit

13.8.2018 15.54

Latautuneita esityksiä väkivallasta

Latautunut, energinen ja koskettava esitys. Näin Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtoryhmän jäsen Aleksis Meaney määritteli Tampereen Teatterin Huojuvan talon. Sama päti myös Amanda Palon ja Olga Palon Kilariin.

Amanda ja Olga Palo_infon
Amanda Palo ja Olga Palo kertoivat Kilari-esityksestä Tampereen Teatterikesän tiedotustilaisuudessa. Vieressä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl sekä ohjaaja Miko Jaakkola, jonka taiteellisessa johtoryhmässä korvaa jatkossa näyttelijä Tanjalotta Räikkä. Kuva: Asta Kettunen


Amanda Palon esittämä ja käsikirjoittama omaelämäkerrallinen monologi Kilari kertoo seksuaalisesta väkivallasta ja sen aiheuttamista mielenterveysongelmista. Sen on ohjannut hänen sisarensa Olga Palo, joka Amanda Palon mukaan toi teokseen poliittista ja yhteiskunnallista näkökulmaa.

Molemmista on tuntunut luontevalta tuoda teema esiin taiteen kautta. Olga Palo kertoi Teatterikesän tiedotustilaisuudessa, että aiheen käsittely oli ollut mielessä jo ennemmin. Hänen mielestään taustalla piilevien rakenteiden osoittaminen on erittäin tärkeää.

Voimakas esitys näyttääkin, miten naisen roolit yhä määritellään selkeärajaisesti: ihminen on joko madonna tai huora, jopa terve tai hullu. Miehet ovat myös määritelleet naista taiteessa hyvin pitkään.

– Isoin pelkoni oli, uskallanko viedä tämän ensi-iltaan, Amanda Palo myöntää.

Raiskauksista kertovat yleensä joko miehet tai selviytyjät.

– Koska näitä tarinoita ei ole kuullut naisten kertomana, meinasi mennä pupu pöksyyn. Olisin toivonut vuosia sitten, että olisin kuullut niitä tarinoita.

Hän kertoo, että pääasiassa suhtautuminen tähän projektiin on ollut myönteistä. Etenkin naiset ovat ottaneet asian omakseen, miehet eivät niinkään. Vihapostauksia ovat tehneet etenkin sellaiset miehet, jotka eivät ole nähneet esitystä.

Palot olivat lähdössä rakentamaan teosta yksityisestä yleiseen vuonna 2017, kun siitä yhtäkkiä tulikin osa MeToo-kampanjaa. Eräs Kilarin nähnyt oli kutsunut kokoon kansalaisjärjestöjä, ja niin syntyi Suostumus2018-kampanja itsemääräämisoikeutta kunnioittavan raiskauslainsäädännön puolesta.

– Tämä on hieno yksittäinen esimerkki siitä, että työllä on vaikutusta, Olga Palo kertoo.

– Jos joskus tuntuu, ettei omalla työllä ole merkitystä tai että pystyykö vaikuttamaan mihinkään: Pystyy!, lisää Amanda Palo.

Viime aikoina on noussut puheenaiheeksi seksuaalinen väkivalta kouluissa. Kaikki keinot, muun muassa teatteri, sen kitkemiseksi on sisarusten mielestä käytettävä.

– Mutta jos (väkivaltaa kokenutta) ei uskota, ei siinä paljon ole tehtävissä, Amanda Palo miettii.

Olga Palo haluaa uskoa, että käy samoin kuin #metoo-liikehdinnässä: kun asiasta on puhuttu riittävästi, seuraa poliittista tahtoa ja sitä myötä alkaa hiljalleen kehittyä keinoja toimia.

Rikottu ihminen ja vaikenemisen muuri

Se, ettei halua rasittaa läheisiään ongelmillaan tai ei muuten vain jaksa, saa uhrin valehtelemaan, että kaikki on hyvin. Hyvää tarkoittavat ohjeet – tyyliin ”ootko muuten aatellu, että tulisit uskoon” – väsyttävät rikotun ihmisen.

Amanda Palo Kilarissap2
Amanda Palo, kuva: Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä

Naiset eivät ole miehiä varten, esitys alleviivaa. Samoin jälleen kerran tulee todistettua, että puhuminen tai väkivallan käsitteleminen ylipäätään on tärkeää.

Itse tapahtuma, murtuminen, vaikenemisen muuri ja oman tilan ottaminen takaisin ovat esityksen raamit. Amanda Palo toteaakin olleensa vuosia oman elämänsä objektina:

– Nyt saan olla se tekijä, ja ottaa oman tilani.

Näyttämöllä hän onnistuu painottamaan niitä kummallisuuksia, joita yhä liittyy siihen, miten väkivallan kohteeksi joutuneita kohdellaan. Pääosa katsojista on naisia.

Intensiivistä traagisuutta

Miehet vaikenevat yhä kokemastaan lähisuhdeväkivallasta, vaikka se on melko yleistä. Vähitellen se on kuitenkin murtautumassa huomion kohteeksi.

Maria Jotunin klassikkoromaani Huojuva talo ilmestyi vuonna 1935, ja olipa väkivallan tekijä kotona kumpi vain, on teema yhä valitettavan ajankohtainen. Tampereen Teatterin esitys kääntää teoksen alkuperäiset sukupuoliroolit toisin päin.

Alussa mietin, miten tapahtumat etenivät alkuperäisessä muodossaan. Pian kuitenkin tempauduin mukaan tapahtumien vyöryyn, jota aloin myös peilata tapahtumiin ja ihmisten kokemuksiin tosielämässä.

Antti Mikkola on sovittanut voimakkaasti alkavan tarinan, jossa Tiiti Hynnisen suunnittelema seinän kokoinen videoesitys hienosti alleviivaa traagista kertomusta särkyvistä ja särkevistä ihmismielistä.

Sekä rouvan että Herran pelkoa on isketty mieliin jo sukupolvien verran, ja vaikka rakkauden kaipuu on ihmisyyden ydintä, ei rakkautta suoda, vaan ”kuolla meidän pitää”. Raskasmielisyys on oleva osa ihmisyyttä, ja niin parisuhteesta tulee vankila. Kaikki se, mitä sydämessään kantaa, kuitenkin lopulta purkautuu esiin, tavalla tai toisella.

Eeroa esittävä Arttu Ratinen on taitava näyttelijä, mahtavasti onnistuu myös Anna-Maija Tuokko Lean roolissa, eikä ole moitittavaa myöskään muiden näyttelijöiden tai ohjaajan työssä. Tekijöiden taitavuus alleviivaa sekä kokemusten raskautta että ajankohtaisuutta.

Esityksessä on runollisuuttakin, mutta se on kaikkineen intensiivisen raskasta katsottavaa, eikä juuri siksi jää ohueksi heitoksi. Niin katsojat kuin esiintyjätkin pyyhkivät kyyneleitä lopussa, ja tematiikka jää mieleen.

Teksti: Asta Kettunen

Suostumus2018

Huojuva2_netti
Anna-Maija Tuokko riehui Lean roolissa. Kuva: Harri Hinkka/ Tampereen Teatterikesä



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi