rss Silta-lehden artikkelit

5.12.2018 14.30

Kohdatkaa toisianne!

Syövän selättänyt laulaja Arja Koriseva haluaa nyt elää täysillä ja kokea uusia asioita. Kohtaamisen konkari kaipaa ihmisille paikkoja, joissa voisi tavata toisia hyvin matalalla kynnyksellä.

800x533 _Q6A0500-Edit
Tulevana jouluaattona Arja Koriseva menee joulukirkkoon kaksi kertaa. Toisella kerralla hän myös laulaa siellä.

Tapaan kansan kestosuosikkina asemansa vakiinnuttaneen laulajan Kymenlaakson Iitissä. Hän harjoittelee siellä joululauluja kapellimestari Minna Lintukankaan kotona. Pianon säestyksellä Arja Koriseva tapailee tuttuja melodioita.

Harjoitukset päättyvät, ja istumme alas pöydän ääreen. Marraskuun loppupuolen hämärä alkaa laskeutua jo varhain iltapäivällä.

– Tästä se joululaulusesonki sitten käynnistyy. Esitän niitä lähes joka päivä 19. joulukuuta saakka. Vastaavaa olen tehnyt melkein vuosittain lähes kolme vuosikymmentä kestäneen urani aikana. Kyseessä on siis myös minulle itselleni pitkä perinne, Koriseva kertoo.

Vuoden 1989 tangokuningatar suunnittelee jokaisen keikkansa sisällön hyvin tarkasti. Tämä pätee luonnollisesti myös joululaulukonsertteihin.

– Messukylän kirkossakin aion laulaa monia perinteisiä joululauluja. Ne ovat rakkaita ja niitä toivotaan. Mutta syötämme joukkoon myös joitakin uudempia kappaleita.

Laulajan yleisö koostuu hyvin monen ikäisistä ihmisistä. Ohjelmistossa on hyvä olla muitakin kuin klassisia joululauluja, joissa mennään rekikyydillä kirkkoon aisakellot helisten.

– On hyvä muistaa, että tämä päivän tuoreet joululaulut tulevat olemaan meidän lapsillemme joskus niitä perinteisiä. Uudet laulut myös päivittävät joulunviettoamme.


Syöpä laittoi miettimään asioita

Arja Korisevan elämä sai kolme vuotta sitten dramaattisen käänteen, kun hänessä todettiin ärhäkkä rintasyöpä. Laulaja keskeytti joksikin aikaa esiintymisensä ja keskittyi kamppailuun sairautta vastaan.

– Elämääni tuli kuolemanpelko ja sen myötä usko Jumalaankin tuli lähemmäksi. Toisaalta myös kyselin Luojalta sitä, miksi ihmeessä juuri minussa todettiin syöpä. Olinko tehnyt jotakin väärin?

Toisaalta Koriseva ajatteli myös sitä, että siihen mennessä hän oli välttänyt kaikki suuremmat terveydelliset ongelmat.

– Tuskin kukaan pääsee tästä elämästä läpi niin, ettei mitään sairauksia tulisi. Nyt oli sitten minun vuoroni.

Arja Korisevan syöpäsairaus on onneksi saatu kuriin. Kaikki arvot ovat aivan normaalit.

– Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, minäkin tulen jatkossa käymään tarkastuksissa vuoden välein. Syöpä tulee olemaan ajatuksissani koko loppuelämän ajan, toteaa laulaja realistisesti.

Syöpä on niin rankka juttu, että sen sairastamisen jälkeen kukaan ei ole entisensä. Ei Korisevakaan.

– Sairaus pisti miettimään asioita, sekä menneitä että tulevia. Se auttoi myös elämään entistä enemmän juuri tässä hetkessä. Haluan kokea vielä monia asioita!

Kutsumusammatti

Raastavan sairauden aikana Arja Korisevan ei tarvinnut hautoa tuskaansa yksin. Perheen ja ystävien ohella hän sai faneiltaan valtavasti tukea. Yhteydenottoja ja tykkäyksiä eri kanavilla tuli noin 170 000!

– Yhä edelleen kuulen keikoilla ihmisiltä, miten puolestani rukoillaan. ”Olet antanut meille niin paljon, nyt on meidän vuoromme antaa sinulle.” Tekemisilläni on siis ollut jotakin merkitystä, Koriseva iloitsee.

Toivakkalainen kertoo, että on aina mieltänyt laulamisen kutsumusammatiksi.

– Haluan tehdä tätä työtä ihmisille, en itselleni. Toivon, että saisin laulamalla yleisöni kokemaan jotakin, ja että lauluni antaisivat heille uutta voimaa. Olisi upeaa, jos ihmiset pystyisivät musiikkini kautta hetkellisesti nauttimaan elämästä enemmän.

Taitelija toivoo, että hänen musiikkinsa rohkaisisi ihmisiä avaamaan sisintään. Konsertin aikana pysähdytään yhdessä ja ihmetellään elämää.

– Kaikki tunteet ovat keikoillani sallittuja, ehdottomasti myös itku. Itkeminenhän voitelee samalla tavalla kuin hymy ja nauru.

Syöpäprosessin myötä myös monien tuttujenkin kappaleiden merkitys on syventynyt. Yksi niistä on herkkävireinen hengellinen laulu Särkynyt saviruukku. Sitä Arja Korisevan on vaikea laulaa itkemättä.

– Kyseinen kappalehan kertoo siitä, miten ruukku pala palalta murtuu ja sirpaleista se kootaan jälleen yhteen. Meistä jokainenhan voi olla omalla tavallaan särkynyt, Koriseva miettii.

 

Ei tietoista julistusta

Arja Koriseva ei peittele sitä, että usko Jumalaan on ollut olennainen osa hänen elämäänsä jo lapsuudesta saakka. Myös konsertoidessaan hän huomioi kirkkotilat erityisellä tavalla.

800x533_Q6A0424
Arja Koriseva konsertoi Tampereella aina mielellään. Hän voisi hyvinkin kuvitella asuvansa vilkkaassa kulttuurikaupungissa, "jossa sieluni lepää".

– Kirkoissa esitän ainoastaan hengellistä musiikkia. Muunlaiselle musiikille on sitten aivan omat estradit.

Korisevan kruunaamisesta tangokuningattareksi on kulunut jo lähes kolme vuosikymmentä. Silti viihdelaulajan leima pystyy sitkeässä.

– Tuntuu hassulta, etten edelleenkään pääse kaikkiin kirkkoihin esiintymään. Eikä auta, vaikka kuinka vakuuttelisin, että en todellakaan aio laulaa siellä kirkossanne yhtään tangokappaletta.

Voiko Arja Korisevan sitten luokitella myös kristilliseksi laulajaksi?

– En ole kovinkaan innostunut lokeroinnista. Varmaankin menen ajatuksieni ja tekemisteni kautta samaan sarjaan kuin esimerkiksi Samuli Edelmann ja Juha Tapio. Meillä on oma uskomme.

Kirkkokonserttiensa juonnoissa Koriseva puhuu omasta elämästään ja siteeraa aika usein Paulo Coelhon Valon soturin käsikirjaa.

– Mikään julistaja ei pyri olemaan. Mutta joidenkin konserttien jälkeen papit ovat tulleet kommentoimaan, että ”kylläpäs pidin väelle melkoisen saarnan”, laulaja naurahtaa.

 

Maailmanparantajan sielu

Syyskuussa Arja Koriseva repäisi itsensä irti arjesta oikein kunnolla. Hän vieraili Nenäpäivän ja Plan Internationalin lähettinä Etelä-Etiopiassa tutustumassa paikallisten tyttöjen olosuhteisiin. Matka oli erittäin avartava.

– Kävimme pienissä kylissä, joissa tyttöjen sukuelinten silpominen on edelleen yleistä, vaikka lain mukaan se on kiellettyä. Vanhat perinteet ajavat kuitenkin lain ohi, laulaja huokaa.

Koriseva ilahtui kohdatessaan aktiivisia nuoria etiopialaistyttöjä, jotka taistelevat ruohonjuuritasolla silpomisen lopettamisen puolesta.

– Nämä rohkeat voimatytöt ovat niitä muutoksentekijöitä. Oli valaisevaa kuunnella heidän tarinoitaan.

Arja Koriseva vihaa epäoikeudenmukaisuutta ja rakkaudettomuutta.

– Jo lapsesta saakka olen halunnut auttaa toisia ihmisiä. Haluaisin omalta osaltani tehdä maailmasta oikeudenmukaisemman paikan aivan kaikille.

Laulaja jopa toteaa, että voisi käyttää kaiken aikansa hyväntekeväisyyteen.

– Paljon on urani aikana noita hyväntekeväisyyskeikkoja ollutkin. Monet järjestöt, palvelutalot ja vanhainkodit ovat tulleet tutuiksi. Saan palkkioni noiden paikkojen asukkaiden kohtaamisesta. Kiitos menee silloin suoraan sydämestä sydämeen.

 

Kohtaamispaikkoja tarvitaan

Joulu on jo lähellä, ja moni odottaa innoissaan suvun ja ystävien kokoontumista yhteen. Jokaisen kohdalla tämä lämminhenkinen idylli ei kuitenkaan toteudu. Monille yksinäisille joulunpyhät ovat tunnetusti vuoden pahinta aikaa.

Jos joku taiteilija on kohtaamisen ammattilainen, niin juuri Arja Koriseva. Hän tunnistaa hyvin yksinäisyyden lisääntymisen yhteiskunnassamme. Laulaja haluaakin kohdata ihmisiä muun muassa keikkojensa ja konserttiensa jälkeen.

– Kuulen silloin paljon erilaisia tarinoita. Tapaamisemme päätteeksi vielä halaan juttukaverini. Tämä kaikki saattaa olla näille ihmisille paljon tärkeämpää kuin se, mitä olen laulanut.

Korisevan mielestä suomalaisten pitäisi kohdata toisiaan paljon enemmän. Tarvittaisiin hyvin matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.

– Sellaisia, joihin voisi tulla pienemmässäkin hädässä ilman mitään painetta tai pakkoa. Olisi vain kehitettävä oikea kanava, joka mahdollistaisi nämä kohtaamiset. Kirkollakin on asiaan varmasti paljon annettavaa, laulaja miettii.


Toivakka antaa nuorille vastuuta

Keski-Suomen Toivakassa asuva Arja Koriseva oli marraskuun seurakuntavaaleissa oman seurakuntansa ääniharava yli sadalla äänellä. Laulajalla on jo yhden kauden verran kokemusta kirkkovaltuustossa työskentelystä.

– Minua on vuosien mittaan paljon pyydetty mukaan politiikkaan, mutta en ole halunnut lähteä. Sen sijaan koen seurakunnassa vaikuttamisen itselleni mielekkääksi. Olen aina halunnut viedä asioita eteenpäin. Jo koulussa toimin oppilaskunnan puheenjohtajana sekä yliopistossa kurssini emäntänä, laulaja kertoo.

Korisevan kotona lasten ikäerot ovat suuret. Perheessä onkin ollut pieniä lapsia yli kahden vuosikymmenen ajan.

– Elämmekin siis vahvasti kunnan ja myös seurakunnan toiminnassa mukana. Tämäkin lisää motivaatiotani vaikuttaa asioihin.

Toivakan seurakunta on tilastojen valossa onnistunut poikkeuksellisen hyvin nuorien tavoittamisessa. Alle 18-vuotiaiden äänestysprosentti viime kuun seurakuntavaaleissa oli paikkakunnalla maamme toiseksi korkein.

Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön johtokunnan puheenjohtajana viime kaudella toiminut Arja Koriseva on asiasta luonnollisesti mielissään.

– Toivakkalaisnuoria on lähtenyt ilahduttavasti mukaan seurakunnan toimintaan. Ensin pitää tavoittaa ne aktiivisimmat. He sitten houkuttelevat muut perässään. Nuorille pitää antaa myös rohkeasti vastuuta, juuri heiltähän tulee niitä hyviä ideoita.

Arja Korisevaa surettaa se, että maamme kirkoissa käy yhä vähemmän väkeä. Hänellä on asiaan yksi parannusehdotuskin.

– Monissa perheissä sunnuntaiaamu on pyhitetty lepoa varten. Vaikka haluaisitkin lähteä kirkkoon, perheen yhteinen aika saattaa voittaa. Jumalanpalvelukset voisikin aivan hyvin pitää myöhemmin. Meillä Toivakassakin on jo kokeiltu kello 18 alkavia messuja.


TEKSTI: Vesa Keinonen

KUVAT: Hannu Jukola 


Arja Korisevan konsertti Rakkaudesta Jouluun sunnuntaina 9.12. kello 18 Messukylän kirkossa. Minna Lintukangas, piano. Liput 25 €. Lippuvaraukset 040 879 7272 (tekstiviesti tai soitto)


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi