Haynessin tarina sai onnellisen käänteen
Kun suloinen tyttö syntyi, hänen äitinsä oli vasta 16-vuotias. Isoäiti oli onnellinen pienestä ja antoi hänelle nimen Hayness. Nuori isä ei saanut nimeään tytön sukunimeksi, vaan käytettiin isoisän nimeä; hänkin oli jo kaukana menneisyydessä.
Isoäiti lelli tyttöä ja piti häntä paljon luonaan; itse asiassa tyttö asuikin isoäidin luona, jotta äiti pääsisi työhön. Baariin, kuten siellä päin Tansaniaa on tapana.
Pian äiti odotti toista lasta, jonka hän sitten jätti lapsen isän perheeseen kasvatettavaksi.
Elämä kuljetti Haynessia ja äitiä isompaan kaupunkiin äidin avioliiton myötä. Hayness pääsi hyvään, kalliiseen yksityiskouluun. Näin on tapana taata lapselle hyvä tulevaisuus.
Koulumenoista oli karsittava
Kun Hayness ja muutamamaa vuotta nuorempi uuden avioliiton pikkuveli olivat murrosikäisiä, isän tulot romahtivat auto-onnettomuuden ja romuttuneen auton myötä. Kulut, joista ensimmäisenä vähennettiin, olivat lasten koulumenot. Hayness jäi kotiin, auttamaan äitiä.
Perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, tytön lisäksi kehitysvammainen pikkupoika, jonka hoitaminen olikin vaativaa.
Perheen elämään kuului kiinteästi luterilainen seurakunta: kaikki lapset lauloivat kuorossa, isä ja äiti kuuluivat kirkon vanhempiin eli vastuunkantajiin.
Onneksi perheen äiti sai töitä kirkossa käyvien ystävien avulla ja pikkuveljellekin löytyi sopiva vammaisten lasten päiväkoti. Elämä alkoi kantaa paremmin. Haynessin suureksi iloksi keskustan tuokiokirkon pihapiiristä löytyi ompelukurssi, johon Hayness innolla osallistui.
Pian kerättiin rahaa, ja Hayness sai ostettua polkukäyttöisen ompelukoneen. Jostakin tuntemattomasta syystä isäpuoli ei halunnut nähdäkään ompelukonetta kodissaan. Hayness piilotteli konetta, eikä uskaltanut kotona edes harjoitella ompelemista.
Vaarana se tavallinen tarina
Muutaman vuoden päästä, kun Hayness oli juuri tullut täysi-ikäiseksi, isä ja isoäiti tekivät sopimuksen, että tyttö lähetetään isoon hotelliin töihin. Se on hänen sukunsa ja kansansa tapa. Nuoret tytöt pestataan töihin baareihin ja hotelleihin, joihin heidät kutsuu joku sukulaisista. Valitettavasti vaiettu totuus on, ettei työ useinkaan rajoitu tarjoiluun, vaan sopimukseen liittyy myös yötyö miesasiakkaiden huoneissa.
Isoäitiä ja isää totellen Hayness siiryi töihin erään pikkukaupungin isoon hotelliin. Muutaman kuukauden päästä äiti soitti Haynekselle. Kuunneltuaan tytärtään jonkin aikaa äiti lähti katsomaan häntä. Isoäiti ja isäpuoli eivät tykänneet ajatuksesta. Näin perheeseen olisi saatu lisäansiota selkeästi enemmän ja ”tavalliseen tapaan”.
Hayness tuli kuitenkin takaisin Mwanzan suurkaupunkiin ja sai äidin ystäviltä majapaikan, ja pölyyntynyt ompelukonekin mahtui huoneeseen. Hän sai harjoittelupaikan kokeneelta ompelijalta ja opetteli tekemään erityisesti laukkuja ja pussukoita, tavallisten koulupukujen ohessa.
Pieni myyntitilakin järjestyi, mutta helpompaa oli kuitenkin ommella vuokratussa asunnossa, etenkin kun Hayness alkoi odottaa poikaystävälleen vauvaa.
Tapasimme Haynessin ja pienen 4-vuotiaan pojan, Johnin, toukokuussa toimittajamatkalla Tansaniassa. Hymyilevä, kaunis nainen myi tuotteitaan ja sai tienattua monen kuukauden palkan.
Kaikista tuloistaan Hayness antaa joka kuukausi kymmenykset seurakunnalleen. Näin hän kiittää Jumalaa elämästään, jossa saa toteuttaa vapaasti omia lahjojaan.
Teksti: Riitta Heino
Suomen Lähetysseura järjesti toimittajille ja viestijöille matkan, jonka aikana tutustuttiin kehitysyhteistyöhön ja lähetystyöhön Tansaniassa. Matkalla swahilin kielen tulkkina toiminut Riitta Heino työskenteli maassa pitkään Lähetysseuran työntekijänä.