rss Silta-lehden artikkelit

5.9.2018 11.50

Harjun kirkkoherraehdokkaat vastaavat kysymyksiin

Harjun seurakunnan kirkkoherran virkaa hakee seitsemän henkilöä yhden vedettyä hakemuksensa pois. Jotta ehdokkaat tulisivat tutuiksi myös muille tamperelaisille, olemme laatineet heille muutamia kysymyksiä.

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli haastattelee virkaan kelpoiset hakijat. Henkilöarviointien jälkeen valinnan tekee Harjun seurakuntaneuvosto todennäköisesti marraskuussa.

Suunnitteilla on myös vaalikoneen käyttö sekä vaalipaneeli.

Kysymykset

1) Mainitse kolme tärkeintä arvoasi, perustele.

2) Miten antaisit tamperelaisille mahdollisuuksia omien lahjojen käyttämiseen Harjun seurakunnassa?

3) Kuinka rakentaisit sovintoa eri tavalla ajattelevien välille?

4) Mikä sinulle on tärkein kohta Raamatussa ja miksi?

5) Miten länsitamperelaiset voisivat tuntea Harjun seurakunnan läheiseksi tulevaisuudessa?

6) Millä tavoin varmistaisit, että kaikilla on mahdollisuus olla turvallisesti läsnä seurakunnassa? 

Vastaukset

Seurakuntapastori Mirella Lehtola

42, Pispalan kirkon vastaava pappi

Lehtola_Mirella-2 netti
Mirella Lehtola, kuva: Hannu Jukola

Motto: Eiku etiäpäin

1) Perhesuhteet; puoliso, lapset ja läheiset. Hengellisyys; suhde Jumalaan ja kristillisyys. Terveys; kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Perhesuhteet ovat elämäni perusta ja tärkein asia; puoliso ja lapset, sisarukset perheineen ja läheiset. Myös suhde Jumalaan on kannatteleva sekä erottamaton osa elämääni. Omaan hyvinvointiin panostaminen tuottaa hyvinvointia niin itselle kuin läheisille sekä auttaa jaksamaan työssä sekä arjessa.

2) Harjun seurakunnassa on tehty jo pitkään työtä, jossa seurakuntalaisille on haluttu luoda mahdollisuuksia osallistua seurakunnan toimintaan omien lahjojen, mielenkiinnon sekä elämäntilanteen mukaan. On tärkeää, että jokainen voi kokea olevansa merkityksellinen ja arvostettu.

Seurakunnan toiminta monipuolistuu sitä mukaa, kuinka myös tamperelaiset itse innostuvat toimimaan seurakunnassa. Työntekijät ovat mielellään tätä tukemassa ja tekemässä yhdessä tamperelaisten näköistä seurakuntaa. Seurakunnan toiminnassa on jokaiselle paikka – siispä rohkeasti vain ottamaan yhteyttä ja toimimaan yhdessä yhteisen hyvän puolesta!

3) Seurakunta ja kirkko ovat jäsentensä näköinen yhteisö, joka koostuu eri tavoin ajattelevista ja eri tavoin asioihin suhtautuvista ihmisistä. Tämä juuri on mielestäni luterilaisen kirkon vahvuus. Kirkko ja seurakunta ei ole vain yhdet kasvot, vaan ne koostuvat jokaisen kristityn kasvoista. Jotta ymmärrystä toistemme välillä voidaan ylläpitää, tarvitaan avointa keskusteluyhteyttä, jossa jokainen voi ilmaista oman näkemyksensä ilman väheksyntää.

Toistemme kunnioitus ja arvostaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä ja siihen meitä kutsutaan jokaisena päivänä. Tämä kutsu koskee mielestäni kaikkia ihmisiä, arvoista tai hengellisyydestä riippumatta. Kristuksen esimerkin mukaan lähimmäisenrakkaus on tehtävä, jossa meidän tulee uudistua ja jota meidän tulee ylläpitää jokaisena päivänä yhä uudelleen.

4) Joh. 3:16, pienoisevankeliumi on minulle tärkeä. " Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän". Tässä kohdassa on kuvattu kristillisen uskon sanoma ja arvot tiivistetysti.

Minua puhuttelee erityisesti tuossa Raamatun kohdassa Jumalan ääretön rakkaus ihmisiä kohtaan, rakkaus joka ei perustu ihmisten ansioihin tai hyvyyteen, vaan Jumalan hyvyyteen. Siitä rakkaudesta ja hyvyydestä käsin meidän elämäämme ylläpidetään jokaisena päivänä. Usko antaa elämään toivoa, tahtoa pysyä hyvän puolella ja mahdollisuuden aloittaa uudelleen anteeksiannon ja ymmärretyksi tulemisen kautta. Usko tuo iloa elämään ja antaa rohkeutta toimia toisten puolesta. Uskossa tärkeää on myös lohdutus siitä, että tämän ajan jälkeen elämä jatkuu rakkaiden kanssa iankaikkisuudessa.

5) Harjun seurakunnan arvot ja toiminta perustuvat ajatukselle, että jokainen länsitamperelainen on tärkeä ja arvostettu. Tätä olemme halunneet elää todeksi jo pitkään seurakunnan toiminnassa. Jatkamme edelleen työtä sen puolesta, että jokainen voi kokea seurakunnan merkitykselliseksi elämässään. Toiminta tapahtuu ihmisten keskellä ja heidän hyväkseen. Seurakunnan elämään voi jokainen osallistua omien lahjojen, voimavarojen ja elämäntilanteen mukaan. Ja jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on!

6) Toistemme kunnioitus, arvostus ja lähimmäisenrakkaus ovat Kristuksen antama tehtävä meille, jotka kuuluvat jokaisen kristityn elämään. Harjun seurakunnassa on aina ollut tilaa eri tavoin ajatteleville ja tuon turvallisen ympäristön takaaminen on tärkeää jatkossakin. Siihen voimme vaikuttaa seurakunnassa kaikki yhdessä. Tuo tehtävä ei ole vain yksittäisen ihmisen tai työntekijän vastuulla, vaan meidän kaikkien yhdessä, jotka tulemme koolle erilaisissa tilanteissa seurakunnassa. Muista, että kun katselet toista ihmistä, katselet Kristusta!

Kirkkoherra, lääninrovasti Ari Paavilainen

51, Sastamalan kirkkoherra

ari_paavilainen_Venetsiassa_netti
Ari Paavilainen

Motto: Kiitollisuus on uskon toinen nimi.

1) Avoimuus. Toisen ihmisen kunnioittaminen. Rakentaminen.

Uskon avoimuuteen, rehellisyyteen ja keskusteluun. Haluan toimia selkeästi ja suorasanaisesti. Pyrin kuuntelemaan ja oppimaan toisilta. Uskon, että yhdessä olemme viisaampia ja pystymme näkemään enemmän ja huomioimaan useampia näkökulmia. En pidä muiden asioiden varjoon kätketyistä pyrkimyksistä.

Ajattelen kaikkia ihmisiä Jumalan luomina. Minusta toisen ihmisen kunnioittaminen on Jumalan luomis- ja lunastustyön kunnioittamista. Olen opetellut kuuntelemaan toisia ihmisiä ja heidän perustelujaan. Haluan antaa tilaa myös sellaiselle, mikä ei ole tärkeää minulle, mutta on tärkeää toiselle.

Haluan olla hyödyksi ja rakentaa sille hyvälle perustalle, mikä usein on jo olemassa. Asioiden purkaminen tai hajottaminen on toki nopeaa ja näyttävää, muttei usein johda mihinkään. Joskus purkaminen on toki olennainen osa rakentamista. Rakentamisen eteen on tehtävä paljon työtä ja selvitettävä asioita. Vain rakentaminen muuttaa, kehittää ja vie eteenpäin.

2) Työssäni olen huomannut, että joskus seurakuntalaisille on varattu vain kuulijan rooli. Monesti tilaisuuksissa ei ole aikaa vaan olla ja jutella. Joskus työntekijänkin on vaikea luovuttaa tekemisestä ja antaa aikaa keskustelulle ja kuuntelulle.

Merkitykselliseksi työksi on osoittautunut kaikki sellainen, missä seurakuntalainen ei ole kohde, vaan toimija. Seurakunnan kaikessa toiminnassa pitää olla tilaa. Ihmiset toimivat omilla lahjoillaan, jos on mahdollisuus valita tapa toimia ja olla.

Seurakunnan toiminnan tarkoitus on tukea ihmisen kasvamista omanalaisekseen seurakunnan jäseneksi. Seurakunnassa annamme toisillemme tukea ja mahdollisuuksia. Ihmisinä me tarvitsemme yhdessä selviämisen kokemuksia. Seurakunta on myös yhteisöllinen voimaantumisen paikka. Seurakunnassa palvelemme toisiamme arjessa. Ihmiset etsivät seurakunnasta elämäänsä näkökulmia, joihin he voivat tarttua. He etsivät merkityksellistä tapaa olla kristitty. Sitä ei voi tarjota, vaan sitä on etsittävä. Voimme löytää sen yhdessä. Uskon, että kristittynä olemisen merkitys tulee muuttumaan ja monipuolistumaan.

3) Olen osallistunut Kunnioittava keskustelu -prosessin aloitukseen. Koen sellaisen toimintatavan tärkeänä ja merkityksellisenä. Kuuntelemme toista ja hänen perustelujaan aivan liian vähän. Emme ajattele toisen elämää tai hänen kokemuksiaan omalle kohdallemme. Toisen nahkoihin on vaikea asettua. Vain kun jokin maailmankuvaa avartava kokemus koskettaa omaa elämää tai lähimmäisiämme, voi jokin meissä muuttua. Joko - tai - asetelma ei ole kovin rakentava tai kristillinen. Väittely ei johda mihinkään. Emme koskaan tule olemaan kaikista asioista yhtä mieltä. Pyrin välttämään vastakkainasetteluja ja löytämään sellaisia näkökulmia, joilla päästään eteenpäin.

4) Matteuksen evankeliumin 25 luvussa on kuvaus ihmisistä Jumalan edessä. Se on avannut silmiäni Jeesuksen läsnäololle: Jeesus on kanssamme joka päivä. Kohtaamme hänet kaikkein pienimmissä. Olen käsittänyt Jumalan läsnäolon enemmän todellisena kuin vertauskuvallisena. Niin kuin kohtelen muita ihmisiä, niin kohtelen Jumalaa. Lähimmäisteni kohtelu osoittaa, kuka todella olen ja mihin oikeasti uskon.

Tämä raamatunkohta on merkinnyt paljon seurakunnan sanoman kannalta. Pyrin pitämään pienen ihmisen näkökulmaa esillä.

Seurakunnalta usein odotetaan yksinkertaisia ja selkeän ehdottomia vastauksia siihen, onko jokin kiellettyä vai sallittua. Uskoa ei mitata niin. Uskoa mitataan sen mukaan, miten kohtelemme toisia ihmisiä. Usko avautuu minulle paremmin inhimillisen hädän ja heikkouden kohtaamisessa, kuin kaikkivoivan ihmisen oman puhtaan kilven kiillottamisessa.

5) Minulle Harjun seurakunta on aina edustanut matalan profiilin kristillisyyttä. Moni seurakuntalainen ei ole nähnyt kirkkoaan, mutta Pispalan kirkon mainostaulun sentään. Harjussa on aina osattu tempaista. Ihmiset eivät aina huomaa, missä kaikessa seurakunta heidät kohtaa. Harjussa on verkostoiduttu hyvin ja toiminta on kiinni arjessa. Toimitilat ovat ihmisen kokoisia. Harjussa on paljon sellaista toimintaa, johon on helppo osallistua ja mistä löytää myös tukea ja apua arkeen.

Seurakunnassa pitää olla tilaa sille, että ihmiset tutustuvat toisiinsa. Näin on mahdollista tehdä yhdessä ja löytää mahdollisesti jotain aivan uutta. Seurakunnan tulee olla avoinna kaikenlaisille ihmisille ja eri tavoin ajatteleville.

6) Kirkko on huolehtinut hyvin ulkoisesta turvallisuudesta. Kulkeminen on yleensä helppoa. Henkilökunta on hyvin koulutettua ja standardit ovat korkealla. Väärinkäytöksiä ei juuri esiinny. Seurakunta on siis kovin turvallinen paikka.

Minulle on tärkeää huolehtia siitä, että kaikki saavat ajatella tavallaan ja olla omanlaisiaan. Erilaisina ja ainutlaatuisina jokainen saa olla omalla laillaan ihminen ja kristitty. Seurakuntalaisten ajatuksille ja toiveille pitää antaa tilaa.

Työskenneltyäni pitkään Tampereella siirryin Turun hiippakunnan puolelle. Yllätyin, että Sastamalassa on ollut ehkä enemmän tilaa erilaisuudelle. Erilaisuuden hyväksyminen on todella tärkeä asia ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

 

Teologian tohtori Jorma Pitkänen

58, Jämijärven kirkkoherra

jorma_pitkänen_netti
Jorma Pitkänen, kuva: Tarja Vasarainen

Motto: Oppia ikä kaikki

1) Toisista välittäminen, oikeudenmukaisuus, vapaus.

Toisista välittäminen. Tämä tulee hyvin lähelle nk. kristillisten hyveiden ”usko, toivo ja rakkaus” kolmatta kohtaa. Oikeastaan koko elämän mieli lähtee siitä, että toiset välittävät meistä ja me toisista. Ilman rakkautta sydämemme kyllä lyö, keuhkomme vetävät ilmaa ja ruoansulatusjärjestelmäkin toimii. Mutta eihän tämä ei ole vielä Elämää. Meidän on saatava kokea, että meistä välitetään! Ilman rakkautta ihminen kuolee pystyyn. Usko ja rakkaus kytkeytyvät kristillisyydessä yhteen: usko on yhteyttä Kristukseen ja hän synnyttää meissä rakkautta. Kun kirkko auttaa ihmisiä uskoon, se johtaa heidät toisista välittämisen lähteille.

Oikeudenmukaisuus. Kokemus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta haavoittaa syvästi ja nakertaa luottamusta toisiin ja elämään yleensä. Siksi ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan toisiin nähden, kuten perustuslakikin toteaa. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu mahdollisuus saada riittävästi opetusta ja hoivaa. Yleisen oikeustajun mukaista on se, että tietystä rikoksesta tulee kaikille sama rangaistus. Lapsista, vanhuksista ja eri tavoin heikoimmassa asemassa olevista on pidettävä erityistä huolta.

Vapaus. Ihmisillä tulee olla vapaus elää ja olla, tulla ja mennä, ajatella ja ilmaista mielipiteensä, uskoa tai olla uskomatta, kokoontua yhteen tai olla itsekseen. Ilman tällaisia perusvapauksia elämästä tulee ahdistavaa. Jotakin tästä näin, kun olin opiskeluaikana vuoden Itä-Saksassa. Todellinen elämä, myös kristillinen usko, lähtee vapaudesta. Ennen muuta omantunnon tulee saada olla vapaana. ”Vapauteen Kristus meidät vapautti.”

2) Ensimmäiseksi selvittäisin, minkälaista toimintaa seurakunnan alueella on tällä hetkellä. Kuuntelisin niin työntekijöitä kuin työssä mukana olevia seurakuntalaisia. Miettisin yhdessä heidän kanssaan, miten toimintaa voisi edelleen kehittää. Antaisin innokkaille visionääreille tilaa. Luontevalta tuntuisi kartoittaa lähikirkkoalueittain niitä tarpeita, joita alueen ihmisillä on. Erityisesti uusien asutusalueiden seurakunnallisen toimintakulttuurin luominen on tärkeää.

Seurakuntalaiset ja työntekijät voisivat yhdessä miettiä, minkälaisiin haasteisiin ensin mainitut voisivat vastata, missä heitä tarvitaan. Sen jälkeen olisi rekrytoinnin vuoro, mikä merkitsisi aktiivista tiedottamista ja kutsumista. Tällaisessa vapaaehtoisten etsimisessä Tampereella on vahvat perinteet. Näin voitaisiin saada lähikirkkoalueen asukkaiden tarpeet ja siellä oleva moninainen potentiaali kohtaamaan. Tähän suuntaan olisi hyvä mennä, sillä tulevaisuudessa kirkon työ tulee olemaan enenevässä määrin seurakuntalaisten harteilla. Työntekijöiden rooli rekrytoijina ja valmentajina kasvaa.

Halu palvella syntyy monella tavalla. Hyvä mieli ja tyydytys siitä, että voi auttaa toisia, on yksi tärkeimpiä motivaation lähteitä. Elämän tarkoitus avautuu juuri palvelutehtävien kautta. ”Antaessaan saa”. Lisäksi on muistettava, että kirkkoon saa tulla myös lepäämään, kuulemaan ja vastaanottamaan. Kun hyvä sanoma saa sijaa sydämessä, se panee ihmisen jossakin vaiheessa myös liikkeelle. Niinpä sananjulistamisen ja vapaaehtoistyöhön ohjaamisen tulee olla seurakunnassa tasapainossa.

3) Lähtökohtana on oltava toisten ihmisten kunnioitus. Se on vaativa laji, jossa Raamattukin kehottaa meitä kilpailemaan toistemme kanssa. Erilaiset mielipiteet ja näkemykset ovat realiteetti, jonka kanssa kirkkoherran – samoin kuin seurakuntalaisten – on opittava elämään.

Kirkon jäsenten ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä. Kansankirkossa ja suuressa seurakunnassa jännitteiden hyväksyminen on erityisen tärkeää. Eri tavoin ajattelevien olisi hyvä kohdata toisensa nokikkain ja keskustella toistensa kanssa. Yhdessä tekeminen ja toiminta voivat lisätä luottamusta. Median taipumus on etsiä eroja ja nostaa ne esiin. Tämä kasvattaa helposti muureja erilaisten ryhmien välille. Siksi seurakunnassa olisi tärkeää nähdä myös ne monet asiat, jotka kristittyjä yhdistävät.

Luterilaisuudessa on pidetty tärkeänä ekumeenisena periaatteena sitä, että ollaan samaa mieltä evankeliumista ja sakramenttien – kasteen ja ehtoollisen – toimittamisesta. Uskontunnustus on myös eräänlainen reimareiden jono, joka ohjaa kirkkolaivaa kotisatamaan. Pääasia on, että mennään samalla väylällä, vaikka sitten reittivalinnat poikkeaisivat jonkun verran toisistaan.

Evankeliumin ydin on, että Jumala hyväksyy meidät Kristuksen tähden syntisinä yhteyteensä. Tämän ymmärtäminen omalla kohdalla luo sisäistä turvallisuutta ja toleranssia suhteessa toisin ajatteleviin. Jos taas emme uskalla luottaa Jumalan ansaitsemattomaan armoon, olemme taipuvaisempia näkemään erilaisuuden uhkana. Kuten monessa muussakin kirkkoa kohtaavassa haasteessa, niin myös tässä selkeä evankeliumin julistus auttaa tavoitteen saavuttamisessa.

4) Raamatussa on monia suurenmoisia kohtia, joista minulle tärkein löytyy Vanhasta testamentista. ”Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.” (Valitusvirret 3: 22–23) Tämän raamatunkohdan olen palauttanut mieleeni lähes joka aamu vuosikymmenien ajan.

Olen joutunut elämäni varrella kamppailemaan säilyttääkseni elämänuskoni ja toivoni. Näissä kamppailuissa olen tarttunut tähän sanaan kerta toisensa jälkeen. Valitusvirsien kirjoittaja oli kokenut Jumalan lyöneen häntä. Hänen on vaikea unohtaa onnettomuuttaan. Mutta sitten hänen jatkaa: kuitenkin minä toivon. Ja toivon perustana olivat em. jakeiden sanoma.

Emme voi vaatia Jumalalta mitään, mutta voimme tarttua hänen lupauksiinsa. Erityisesti pimeinä aikoina joudutaan elämään uskossa, kun Jumala tuntuu olevan kaukana. Tämä Vanhan testamentin kohta on ikään kuin vipu, jolla voimme vääntää toivottomuuden painolastin sydämeltämme. Se muistuttaa, että jokainen elämän päivä on sittenkin lahjaa. Se vakuuttaa, että Jumala on laupias, tuntui miltä tuntui. Joka aamu voin aloittaa päiväni puhtaalta pöydältä. Jos minulla onkin taakkoja, syntitaakan saan jättää Kristuksen kannettavaksi.

Uskollisuudessaan Jumala myös katsoo ihmisen puoleen, kun on sen aika. Joskus se voi tuntua kestävän – koetuksillakin on aikansa. Tuolloin erityisesti tarvitaan tällaisia hyviä sanoja.

5) Vastaus toiseen kysymykseen sopii osaltaan tähänkin yhteyteen. Mutta muitakin näkökohtia on syytä ottaa esille. On sanottu, että ihmiset tulevat seurakuntaan monista erilaisista syistä. Mutta he jäävät sinne, jos he löytävät ystäviä. Yhteisöllisyys ja sen rakentaminen ovat yksi avain siihen, että Harjun seurakunta voidaan kokea läheiseksi. Seurakunnan on myös oltava kiinni tässä ajassa ja sen kysymyksissä, muuten sitä ei koeta merkitykselliseksi. Tähän liittyy sekin, että käytettävän kielen tulee olla ymmärrettävää.

Seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten tulisi mennä ihmisten keskelle, sillä kirkko on monille vieras ympäristö. Tilaisuuksia voitaisiin järjestää paitsi seurakunnan omissa kiinteistöissä myös lähikirkkoalueella olevissa muissa tiloissa. Seurakunnan toiminnasta tulee tiedottaa ennakkoluulottomasti ja reippaasti, kuten Harjussa on tehtykin esim. Pispalan kirkon tienvarsimainoksissa.

Some-sukupolvea pitää lähestyä heidän omalla kotikentällään. Seurakuntaan voitaisiin perustaa oma YouTube -kanava, jossa asiasta innostuneet harrastajat tekisivät ohjelmaa paikallisesta ja seurakunnallisesta näkökulmasta. Siitä voisi kasvaa kaikkia harjulaisia yhdistävä media.

Luonnollisesti myös kirkollisissa toimituksissa luodaan kuvaa läheisestä tai etäisestä kirkosta. Työntekijöille on annettava riittävästi aikaa hoitaa nämä tehtävät kunnolla. Ja kun mietitään sitä, miten asiat olisivat tulevaisuudessa kohdallaan, on ymmärrettävä satsata ennen kaikkea lapsi- ja nuorisotyöhön. Nykyisessä ajassa, jossa koulun ja seurakunnan välinen pitkäaikainen side on ohenemassa, kristillinen kasvatus on yksi keskeisimmistä seurakunnan tehtävistä.

6) Kysymystä voidaan lähestyä monista eri näkökulmista. Seurakunnassa tulee vaalia toisten kunnioittamisen ilmapiiriä ja normaaleja hyviä käytöstapoja. Tämä koskee sekä työyhteisöä että koko seurakuntaa kaikkine jäsenineen. Työntekijöiden tulisi näyttää asiassa hyvää esimerkkiä. Seurakuntalaisia, luottamushenkilöitä ja työntekijäkuntaa on kuunneltava herkällä korvalla. Heitä on kannustettava myös palautteen antamiseen – sekä myönteiseen että kriittiseen.

Mikäli turvallisuuden kokemisen suhteen ilmenee ongelmia, niihin tartuttava. Seurakunnassa on syytä käsitellä ja ottaa käyttöön hyvää käytöstä koskeva sitoumus ja toimintaohjeet työpaikan ristiriitatilanteita varten kirkkohallituksen ohjeistamalla tavalla.

Työjärjestelyt tulisi hoitaa niin, että työntekijöitä ja muita vastuunkantajia on tilaisuuksissa riittävästi. Tämä koskee ennen kaikkea leirejä. Turvallisuusasiakirjat laaditaan ja työsuojelulliset näkökohdat otetaan huomioon. Turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota lasten parissa tehtävässä työssä. Lisäksi on pidettävä huolta siitä, että seurakunnan tilat pidetään asianmukaisessa kunnossa.

Suuressa seurakunnassa on erilaisiin kirkollisiin liikkeisiin ja yhdistyksiin kuuluvia tai niiden ajatusmaailman omaksuneita jäseniä. Monilla ei ole minkäänlaista herätysliiketaustaa tms. Kirkkoherralta ja työntekijäkunnalta edellytetään erilaisuuden sietämistä. Johtajalla saa olla oma näkemyksensä, mutta hänen ei pidä tehdä siitä ahdasta kaapua, johon muutkin tulee pukea.

Antaisin seurakunnassa tilaa erilaisille kirkollisille yhteisöille ja herätysliikkeille, enkä napittaisi takkia liian tiukasti. Yksinäisten, syrjäytymisvaarassa olevien ja eri tavoin elämän haavoittamien pitää voida kokea olevansa tervetulleita seurakuntayhteyteen. Kirkko on syntisten yhteisö – siksi sinne mahtuvat kaikki.

 

Pastori, teologian tohtori Minna Rikkinen

45, johtamiskouluttaja

Rikkinen_Minna_netti
Minna Rikkinen, kuva: Sari Heikkilä

Motto: Aina on toivoa

1) Rehellisyys, josta seuraa avoimuus toiminnassa. Yhdenvertaisuus, Jumalan luomistyöhön perustuva. Vastuullisuus työssä, yhteiskunnassa ja luomakunnassa.

Rehellisyys, yhdenvertaisuus ja vastuullisuus ovat olleet elämässäni keskeisiä perusarvoja. Ne ohjaavat minua kaikessa – työssä ja vapaa-ajalla. Pyrin kirkon työssä rakentamaan yhteisöä, jonka toimintaa ohjaa avoin vuorovaikutus, toisen kunnioittaminen yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena kumppanina ja jaettu vastuu lähimmäisestä, yhteiselosta ja ympäristöstä.

Rehellisyyden ihanne kasvaa henkilökohtaisesta kokemuksestani elää arkea kristittynä ja työelämässä esimiestehtävissä toimimisesta. Suoraan puhuminen ja hankalien asioiden yhdessä käsitteleminen ovat osoittautuneet parhaaksi tieksi henkilöstön johtamisessa. Uskon vuorovaikutuksen ja avoimen ilmaisun voimaan. Rehellisyys merkitsee myös päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä sitoutumista yhteisiin sopimuksiin.

Yhdenvertaisuus ilmenee mm. erilaisuuden huomioimisena ja ihmisten samanarvoisena kohtelemisena. Jumala on luonut ihmisen arvokkaaksi ja ainutlaatuiseksi. Jokainen on Jumalan kuva. Jos Hän ei torju ketään, miksi me asettaisimme ehtoja? Haluan kirkkoherrana puolustaa kaikkien yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua ja toimia Jumalan valtakunnassa.

Kirkko on minulle suuri solidaarisuuden ja yhteisvastuun ilmentymä. Samalla kun itse koetan elää vastuullisesti, koen tarvitsevani yhteisöä, joka jakaa vastuullisen elämäntavan arvot. Yhdessä puolustamme ihmisarvoa ja luonnon ainutlaatuisuutta. Suhtaudun omaan vastuuseeni kristittynä ja pappina tosissani. Sitoudun johtajana yhteisöni rohkaisemiseen hyvän edistämisessä.

2) Ajattelen, että kaikkien lahjat ovat arvokkaita ja merkityksellisiä. On tärkeää rakentaa tila, ilmapiiri, jossa nämä lahjojen omistajat kokevat tulevansa arvostetuiksi ja voivansa käyttää osaamistaan itselleen merkityksellisellä tavalla.

Minulle tärkeä arvo, yhdenvertaisuus, merkitsee sitä, että kirkossa etsimme sitkeästi keinoja rakentaa avointa yhteisöä. Siis sellaista yhteisöä, johon on helppo tulla ja jossa on helppo vaikuttaa. Yksi tärkeä lähtökohta on olemassa olevien käytänteiden arvioiminen: suhtaudummeko riittävän avoimesti kaikkien mahdollisuuteen osallistua, arvostammeko riittävästi monipuolisia, erilaisia näkökulmia, olemmeko riittävän herkkiä tunnistamaan rajoja, joita toimintaamme ja ajatteluumme on rakentunut?

On myös tärkeää oppia siitä, mitä jo nyt monin paikoin tehdään hyvin, hyödyntää muiden kokemuksia. Esimerkiksi Suurella sydämellä ja Mummon Kammarin kaltaiset tamperelaiset innovaatiot ovat levinneet ympäri Suomen.

Harjun seurakunnan osalta yhtenä keskeisenä pitäisin huomion kiinnittämistä työikäisiin ja nuoriin aikuisiin. On tärkeä kysyä, mitä he seurakunnalta kaipaavat, millä tavoin he toivovat voivansa liittyä seurakunnan arkeen ja ajatteluun?

Pyrkisin hyödyntämään tässä erilaisia hyväksi havaittuja menetelmiä, kuten esimerkiksi kansalaisraatia ja joukkoistamista. Olisi tärkeä hyödyntää sellaista palvelumuotoilua, jossa tamperelaiset pääsevät itse osallistumaan yhteiskehittelyn menetelmillä. Tarvitsemme myös ymmärrystä elämäntapojen erilaistumisesta: Esimerkiksi monipaikkaisuus, median käyttö ja ajankäytön pirstaleisuus vaikuttavat ihmisen tapaan osallistua ja liittyä yhteisöihin.

Monipuolisella viestinnällä ja läsnäololla erilaisissa paikoissa on merkittävä roolinsa, jotta voimme ylipäätään tavoittaa erilaisia tamperelaisia. On myös rakennettava seurakuntalaisille foorumeita, joilla tarjota osaamistaan käyttöön yhteiseksi hyväksi, esimerkiksi verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta.

3) Tutuiksi tuleminen on tärkeä askel eri tavoin ajattelevien välisessä vuoropuhelussa! Rohkaisen arkisiin kohtaamisiin. Edistäisin sellaisia toiminnallisia tapahtumia, missä vaikkapa pelattaisiin yhdessä tai tehtäisiin talkootyötä yhteisen hyvän asian eteen

Arvostava, kunnioittava keskusteleminen ja kuunteleminen auttavat rakentamaan yhteisymmärrystä. Kunnioittavaan ja arvostavaan keskusteluun ja eri tavalla ajattelevien väliseen vuoropuheluun on olemassa hyvin toimivia menetelmiä. Haluaisin rakentaa keskustelufoorumeita, joissa keskinäinen luottamus rakentuu kuuntelemalla arvostavasti toisen kokemuksia. Sovinto rakentuu luottamuksesta, luottamus puolestaan yhdessä toimimisesta.

Sovinnon ja ymmärryksen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Toisen kunnioittamisen tulee olla kaiken seurakunnan toiminnan perustana. Tavoitteenamme tulee olla yhteisö, jossa ollaan yhdessä erilaisina. Moniäänisyyden ja suvaitsevaisuuden ihanne ei kuitenkaan tarkoita yhdenvertaisuuden rikkomista. On hyvin tärkeää katkaista vihapuhe heti alkuunsa. Seurakunnan työntekijöillä on monipuolista osaamista vihapuheen kohtaamisessa sekä siinä, miten opetella uudenlaista tapaa puhua itselle vieraasta ja uudesta. Seurakunta on parhaimmillaan paikka, jossa voi käsitellä omia ennakkoluulojaan ja pelkojaan.

Kirkkoherran tehtävä on pitää yllä avointa ja toisen vakaumusta kunnioittavaa vuoropuhelua. Vaikka kaikille on tilaa, joudutaan ristiriitatilanteissa etsimään linjakkaita ratkaisuja, jotka ovat kirkon yhteisen uskonymmärryksen mukaisia.

Yhteiskuntaamme jakavissa ristiriidoissa seurakunnalla on keskeinen rooli olla sillanrakentaja. Seurakunnan on tarjottava puolueeton tila tai alusta, jossa eri tavalla ajattelevat voivat kohdata ja rakentaa yhteistä ymmärrystä, luottamusta ja keskinäistä kunnioitusta

4) Tärkeimpiä Raamatun kohtia minulle ovat ne, joissa puhutaan Jumalan läsnäolosta ja Jumalan valtakunnan toteutumisesta ihmisten keskellä. Ehkäpä puhuttelevimmalla tavalla tästä puhutaan Matteuksen evankeliumin lopussa, puhuttaessa viimeisestä tuomiosta (Mt. 25: 31-46). Otan tähän keskeisen osan tuota kuvausta: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. -- Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. – Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "

Tuossa kohdassa puhutaan niin kohti kuin vain voidaan; se on tiukkaa puhetta. Mutta mistä siinä puhutaan? Tätä Raamatun kohtaa ei pidä lukea tekojen vanhurskautta esille tuovana, vaan tässä puhutaan siitä, miten usko näkyy arjessa. Emme voi teoillamme saavuttaa Jumalan rakkautta ja armoa – se on meistä riippumaton, Jumalan teko ja tahto. Raamatunkohdan keskeisin viesti on se, että kohtaamme Kristuksen toisissa ihmisissä, lähimmäisissämme. Tunnistanko Kristuksen heissä, jotka ovat marginaaliin, syrjään työnnettyjä? Jumalan rakkaus etsii kärsiviä. Mihin minun etsivä katseeni kohdistuu, tunnistanko ihmisten hädän?

Tämä tunnistaminen merkitsee eräällä tavalla uskon syvyyttä – otanko todesta Jumalan luomistyön yhdenvertaisuuden ja vastuullisuuden, johon Jumala meitä kutsuu? Kohtaamisessa toteutuu se, mistä pohjimmiltaan Jumalan valtakunnassa meidän keskellämme on kysymys: me tunnistamme Jumalan luomistyön arvon. Asetumme tasaveroiseen asetelmaan ja tunnistamme myös kutsumustehtävämme – kristitty on palvelija. Kristuksen seuraaminen merkitsee minulle vastuuta hädänalaisesta lähimmäisestä. Haluan olla rakentamassa yhteisöä, jossa jaetaan diakoninen elämänasenne ja kannetaan vastuuta läheisistä ja vieraista.

Kun me käännämme selkämme toiselle ihmiselle, käännämme selkämme Kristukselle. Silloin eivät keveät puheemme Jeesuksen askeleissa kulkemisesta auta, jos emme todellisuudessa edes pyri Jeesuksen osoittaman elämäntavan omaksumiseen: jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas, jokainen on Kristuksen kuva.

Tästä asetelmasta kumpuaa myös se, miksi seurakunnat toteuttavat erilaista toimintaa ja rakentavat osallistumisen mahdollisuuksia erilaisiin palvelutehtäviin; Jumalan rakkauteen pohjautuvan ihmisarvon ja lähimmäisvastuun tulisi olla kaiken seurakuntatyön teologinen perusta.

5) Monipuolinen, erilaisten yhdistysten, toimijoiden ja kaupungin kanssa tehtävä yhteistyö on yksi avain siihen, että Harjun seurakunnassa osataan tunnistaa alueella vaikuttavien ihmisten tarpeita ja toiveita seurakuntaa kohtaan. Seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat verkostoituvat aktiivisesti ja tekevät avoimesti yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Näin rakentuu arjen yhteys ja läheinen vuorovaikutus.

Ihmiset hakeutuvat sellaisiin yhteisöihin ja toimintoihin, jotka he kokevat itselleen merkityksellisiksi. Seurakunnan toimintaa rakennettaessa on tärkeää selvittää, mistä kaikesta merkityksen kokemus rakentuu. On tunnistettava myös se, että tamperelainen voi kokea uskon ja seurakuntayhteyden mielekkääksi monella eri tavalla.

Itse tekemisen mahdollisuuksiin on kiinnitettävä riittävästi huomiota. Seurakunta ei ole vain yhteen kokoontuva yhteisö, vaan myös arkisiin palvelutehtäviin osallistuva verkosto. Tunnistammeko sen osaamisen, jota ihmisillä on, ja osaammeko antaa sille tilaa? Ajankuvaan kuuluu monimuotoisuus ja erilaisuus. Se ei poista ihmisen kaipausta Pyhän kohtaamiselle; tavat vain poikkeavat perinteisimmistä. Seurakunta on siellä, missä ihmisetkin – se ei vetäydy eri arkielämän alueilta, vaan on kaikkialla läsnä, rinnalla kulkevana, kannattelevana.

Harjun seurakunta elää uudelleen muotoutuvien ja syntyvien asumisalueiden aikaa. Seurakunnan tulee olla aktiivisesti rakentamassa lähialueiden yhteisöjä, yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä välittämistä. Tähän on jo Harjussa kiinnitetty huomiota. Seurakunnan tehtävä on rakentaa yhteistä tilaa ihmisten vuorovaikutukselle ja yhdessä toimimiselle oman naapurustonsa hyväksi. Erityisesti yksinäisyys on iso kysymys, johon on löydettävä käytännön malleja, miten sitä poistetaan.

Olen ymmärtänyt, että ihmisläheinen yhteisöllisyys on ollut Harjun seurakunnan vahvuus. Lähikirkkojen tulee entisestään vahvistaa toimintamalliaan alueen ihmisten yhteisenä olohuoneena.

6) Monenlaisen vastakkainasettelun maailmassa puhe turvallisesta tilasta on tullut tärkeäksi. Seurakunta on perinteisesti ajateltu tilana, jossa ei tarvitse pelätä. Mielipiteiden ja vastakkainasettelujen kärjistyminen on kuitenkin myös seurakunnassa asia, johon tulee kiinnittää huomiota. Meidän on sanomallemme uskollisesti rakennettava seurakuntaa, jossa kenen tahansa on turvallista olla eikä tarvitse pelätä oman identiteetin kyseenalaistamista ja tuomitsemista.

Kirkkoherran tehtävänä on omassa työyhteisössä huolehtia, että kaikessa seurakunnan toiminnassa toteutuu turvallisen tilan rakentumisen periaatteet. Näitä periaatteita ovat, että kunnioitamme

• erilaisuutta

• vakaumusta

• näkemyksiä ja kokemuksia,

• jokaisen omaa tilaa ja rajoja

• jokaisen yksilöllistä identiteettiä

Koulutus ja yhteinen puhuminen lisäävät ymmärrystä siitä, että työntekijät toimivat seurakunnassa keskeisinä turvallisen tilan vaalijoina. Turvallista tilaa luovat seurakunnassa myös luottamushenkilöt ja kaikki seurakuntalaiset. Konkreettisesti toiminnassa turvallisuutta rakentaa esimerkiksi riittävä informaatio toiminnasta ja sen sisällöistä. Varmistaisin vielä seuraavat asiat:

- Miten seurakunnassa olisi riittävästi tilaa luottamukselliselle sielunhoidolliselle puhumiselle

- Miten ystävällisesti, avoimesti ja riittävän sensitiivisesti puhumme keskenämme

- Miten seurakunnassamme puututaan väärinkäytöksiin, epäasialliseen kohteluun ja häirintään

 

Pastori, nuorisotyönohjaaja, TM, syksyllä 2018 KM Ulla Ruusukallio

55, sairaalasielunhoitaja TAYS Pitkäniemen sairaalassa

Ulla 4_netti
Ulla Ruusukallio, kuva: Sami Ruusukallio

Motto: Asioita kannattaa katsella useammasta näkökulmasta ennen päätöstä.

1) Rehellisyys, jossa lähimmäisyys on mukana. Yhteisöllisyys, jossa heikommassa asemassa olevia ei hylätä, vaan etsitään. Aina on löydettävissä toivoa.

Kaiken ihmisten välisen kanssakäymisen tulee perustua rehellisyydelle. Rehellisyys ei tarkoita totuuksien laukomista päin naamaa, vaan sitä, että lähimmäisen elämäntilanne ja kyky ottaa asioita vastaan otetaan huomioon. Seurakunnan hallinnossa rehellisyys tarkoittaa päätöksenteon avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua sekä ennakoitavuutta.

Minulle seurakunta on yhteisö, joka ei unohda eikä hylkää heikommassa olemassa olevia lähimmäisiä. Tämän kaltainen yhteisöllisyys edellyttää yhä uudelleen sen kysymistä, ketkä tässä ajassa ovat niitä heikoimpia, eniten apua tarvitsevia ja niitä, jotka uhkaavat jäädä yksin. Keitä emme seurakuntana tavoita kokoavan toiminnan keinoin, ketä meidän on etsittävä ja millä keinoin? Kenen luo Kristus kehottaa meitä nyt menemään?

Lähikirkot mahdollistavat toimintojen profiloitumisen ja lähikirkkoalueet koteineen ja julkisine tiloineen tarjoavat erilaisia paikkoja ja areenoita yhteisönrakentamiseen. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös kuppikuntaisuuden välttämistä ja kutsuvien käytäntöjen kehittämistä.

Toimittuani suuren osan työurastani elämässään eri tavoin haavoittuneiden ja murtuneiden lähimmäisten keskellä olen sisäistänyt toivon merkityksen ihmisen elämässä. Toivon näkökulma ei tarkoita realiteettien kieltämistä tai niiden ohittamista, vaan niistä käsin ponnistamista. Uskon toivon näkökulman yhteiseen etsimiseen ja sen löytymiseen niin yksittäisen ihmisen elämässä kuin seurakunnassakin.

2) Kutsun tamperelaisia mukaan kertomaan unelmansa ja vaikuttamaan, ideoimaan uutta tai liittymään jo olemassa olevaan. Rohkaisen tamperelaisia myös pyytämään seurakuntaa mukaan toimintaan alueen ihmisten hyväksi ja heidän kanssaan keinoin, joita emme ole itse vielä hoksanneet. Yhteistyössä on voimaa!

Seurakunta on yhteisö, joka rakentuu sisältäpäin jäsenistään ja alueella asuvista ihmistä sekä kaikesta heidän osaamisestaan. Palkattu työvoima kirkossa edustaa pitkäjänteisyyttä ja pysyvyyttä, kuin puun runkoa, mutta lehvästön muodostavat kaikki alueen ihmiset, jotka haluavat olla rakentamassa yhteistä hyvää. Vastuu siitä, mitä kirkko on ja miten kirkko on, on kirkon kaikilla jäsenillä. Siksi toivon, että jokainen meistä kulkee silmät ja korvat auki kuulostellen, miten voisi itse olla rakentamassa yhteisöä ja tukemassa omaa ja toisten osallisuutta.

Ihmisten elämäntilanteet, esimerkiksi käytettävissä oleva aika ja voimavarat, ovat erilaiset, samoin osaaminen ja kiinnostuksen kohteet. Siksi kukin itse tietää, mihin on mahdollista liittyä mukaan, mitä ottaa vastuulleen ja sitoutua. Oleellista on, ettei kukaan väsy liioista velvollisuuksista. Parhaimmillaan seurakunta on läsnä ihmisten elämässä ja arjessa, toisinaan myös juhlassa. Omassa elämässä toimiessamme olemme joka tapauksessa se viides evankeliumi, jota lukevat nekin, jotka eivät arvaa avata niitä neljää Raamatussa olevaa.

3) Tuomalla eri tavoin ajattelevia ihmisisä yhteen ja sopimalla toista kunnioittavan keskustelun periaatteista. Antamalla kullekin aikaa kertoa omasta ajattelustaan ja kehottamalla muita samalla pyrkimään ymmärtämiseen vasta-argumenttien hiomisen sijasta. Kullakin on oma tarinansa.

Näennäisesti ihmisten ajattelu ja mielipiteet voivat tuntua toisista joskus kummallisilta, mutta yleensä niiden takana on ihmisen oman henkilöhistorian valossa looginen syntyhistoriansa. Kuulemalla sitä, mikä kullekin on lähtemättömän tärkeää ja miten asia liittyy kuhunkin ihmisenä, sekä mikä vastakkaisessa ajattelussa ketäkin erityisesti pelottaa tai ahdistaa. Toisin sanoen kuuntelemalla, arvostamalla erilaisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään sekä perehtymällä siihen taustaan, jossa mielipiteet ovat syntyneet. Ja tämän jälkeen rinnastamalla äsken kuultu siihen kontekstiin tai asiaan, jonka äärellä seurakuntana tai päättäjinä olemme.

Itse ajattelen, ettei asioihin koskaan ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa näkökulmaa, vastausta tai toimintatapaa. On tärkeää kuulla erilaisia näkökulmia ja kunkin ajattelutavan takana olevia perusolettamuksia ja niiden perusteita. On viisautta katsella asioita eri premisseistä ja eri näkökulmista käsin ennen oman mielipiteen lukkoon lyömistä tai lopullista päätöksentekoa. Vain harvat asiat ovat seurakunnassakaan kiveen hakattuja: olosuhteiden muuttuessa tai tiedon lisääntyessä tehdyt päätökset tulee voida avata uuteen käsittelyyn ja katsoa asioita taas uudelleen.

4) Niitä on arvatenkin monta. Papintyössä minua ovat kantaneet pappisvihkimyksessä lausutut Jeesuksen sanat Matt. 11: 20-30 "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." Kun viran tai elämän taakka alkaa painaa, on oleellista katsoa – ei omien voimien vähäisyyteen – vaan suuntaan, josta saamme avun.

Hyvin rakas raamatunlause minulle on myös äskeisen edellä Raamatussa oleva ja ehtoolliselle kutsuttaessa lausuttava: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28). Sille kuin jatkona toimii Roomalaiskirjeen 9 luvun jae 16: "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa."

Huoneentauluna minulla oli joskus Psalmin 61 sen jae 3: "Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle en itse jaksaisi nousta." Näiden lisäksi hautajaisissa usein lukemani Psalmi 90 (Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen...) ja Psalmi 139 kokonaan, mutta joka kasteessa usein luetaan jakeesta 13 alkaen: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut...". Kaikkia näitä olen käyttänyt sairaalatyössä hyvin usein ja kaikilla olen ravinnut myös itseäni.

5) Sillä tavoin, että Harjun seurakunta, sen jäsenet, luottamushenkilöt ja työntekijät kulkevat ihmisten keskellä ja osallistuvat kaikkeen siihen, mitä meidän kielenkäytössämme lähikirkkojen alueilla tapahtuu. Niin, että seurakuntana jalkaudulle esimerkiksi tapahtumiin ja kauppakeskuksiin, laitoksiin ja yrityksiin sekä kaduille ja puistoihin, eli sinne, missä ihmiset ovat. Siellä meidän tehtävämme on katsella ja tehdä havaintoja, hakea kontaktia alueen ihmisiin.

Tehtävämme on kuunnella ihmisiä, heidän kokemuksiaan elämästä ja heidän tarpeitaan. Toisin sanoen tavoitteenamme on elää ihmisten keskellä osana heidän arkeaan ja verkostoitua. Muokata toimintaamme siihen suuntaan, että kristinuskon ydinsanoma voi jalkautua osaksi ihmisten tavallista arkea – myös juhlaa. Ja samalla tarjota alueen ihmisille kaikkea sitä, mitä kirkko on aina tarjonnut: yhteisöllisiä hiljentymisen hetkiä, Jumalan eteen tulemista, yhteistä rukousta, ehtoollista ja laulun riemua sekä kirkollisia toimituksia, tukea kristilliseen kasvatukseen, apua sairaille ja yksinäisille.

Kynnys ihmisten ja asioiden välille syntyy usein käytetystä kielestä. Ihmisillä on paljon vakaumuksellista kaipausta, uskonnollisia tunteita ja ajatuksia. Niiden rinnalla heillä on paljon riittämättömyyden tai osaamattomuuden tuntemuksia sekä kokemuksia torjutuksi tulemisesta näissä asioissa. Sairaalatyössä olen joutunut opettelemaan ihmisten erilaisia tapoja puhua vakaumuksen etsinnästä, uskosta tai sen puutteesta. Sen opettelu on vaatinut luopumista perinteisestä uskonnollisesta kielestä ja avautumista sille, miten juuri tämä edessä oleva ihminen asioista puhuu.

Ihmisille on tärkeää tulla nähdyksi omana itsenään ja tulla kohdatuksi niin, että saa itse sanallistaa elämänsä tuntoja itselle tutuin sanoin. Siksi meille seurakunnassa on ensiarvoisen tärkeää omien käytäntöjemme kriittinen tarkastelu: kutsummeko vai suljemmeko oven? Ovatko tilamme, mainontamme ja toimintatapamme kutsuvia ihmisten kannalta? Onko kielenkäyttömme ymmärrettävää vai kirkkojargonia? Miten voisimme ilmaista asiat selkeämmin ja kynnystä madaltaen?

Oleellista seurakunnan tulevaisuuden kannalta on vuorovaikutus ympäröivän alueen ihmisten ja yhteisöjen välillä. Tärkeää on tarjota ihmisille mahdollisuus osallisuuteen sekä omaa osaamista ja voimavaroja vastaavaan toimijuuteen. Seurakunnan ja kirkon tulee olla merkityksellinen omalla alueella eläville, siksi meidän tulee tietää, mistä alueen ihmisten kokemat merkitykset muodostuvat. Elämme siis yhdessä toisistamme vaikuttuen ja toisiimme vaikuttaen.

6) Pelisäännöt yhteiselle toiminnalle ovat avainasemassa. Meillä jokaisella on asioihin, ihmisryhmiin ja ilmiöihin kohdistuvia omia ennakkoluuloja ja asenteita, epäilyksiä ja pelkoja. Nämä eivät kuitenkaan saa leimata toimintaamme tai puheitamme seurakunnassa. On tärkeää sopia yhteisistä pelisäännöistä, joilla paitsi sallitaan erilaisuus, myös kunnioitetaan ja turvataan eri tavoin ajattelevien tai elävien kotipaikkaoikeus kirkossa.

Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta, mitä kirkko tarjoaa, ja kaikkien ei tarvitse osallistua kaikkeen toimintaan. Mutta kirkon ovet tulee olla auki jokaiselle.

Jokainen ihminen on Jumalan kuvakseen luoma ja samalla syntiin myös langennut ihminen. Meidän tehtävämme ei ole ruotia toistemme tekoja tai listata kunkin syntien suuruutta. Tehtävänämme ei ole pystyttää raja-aitoja, vaan purkaa niitä. Lähimmäisinä meidän tulee sisarellisesti ja veljellisesti rakastaa toinen toistamme ja palvella toistamme silloinkin, kun toisen elämänvalinnat eivät vastaa omiamme.

Hyvänä ohjeena jokaiselle oman tuomitsemishalun noustessa onkin tutkailla itseään, omia ajatuksiaan ja tunteitaan ja pohtia, mistä ne kaikki nousevat? Jos edelleen tekee mieli syyttää toista, kannattaa muistaa Jeesuksen ohje: "Se teistä, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven." Jumala on kuitenkin aina suurempi kuin meidän tietomme, ajatuksemme ja tunteemme.

 

TT, HM Leena Sorsa

39, Lempäälän seurakunnan seurakuntapastori

Leena Sorsa_netti
Leena Sorsa

Motto: Tämän haluaisin toteutuvan elämässäni: ”If you can´t be kind, be quiet!” (Jos et voi puhua nätisti, jätä sitten sanomatta kokonaan.)

1) Luottamus, rakkaus ja toivo.

Kaikki hyvä rakentuu luottamukselle. Usko Jumalaan on luottamusta, ihmisten keskinäinen hyvä edellyttää luottamusta ja yhteiskuntarauhakin rakentuu vain luottamuksesta. Tätä luottamusta luo ja ylläpitää rakkaus. Tulevaisuuteen voi kurkottaa vain toivolla, niin maanpäällisessä elämässä kuin taivashaaveissakin.

2) Ihmisten monipuolisten lahjojen käyttäminen seurakunnan rakentumiseksi on tulevaisuudessa seurakuntien arkea ja toivottavasti sellaisena yhtä juhlaa.

Itseäni kiinnostavat kovasti esimerkiksi kristinuskon ja kulttuurin rajapinnat. Toivoisin Tampereen kaltaiseen teatteri- ja kulttuurikaupunkiin kristinuskoa ja sen piirissä eläviä teemoja (armo, toivo, kärsimys, ihmisyys, anteeksianto) käsittelevää teatteria, kirjallisuusiltoja, musiikkia, taidenäyttelyitä ja luentosarjoja. Uskon, että näillä saroilla monella tamperelaisella ja seurakuntalaisella olisi sekä annettavaa että vastaanotettavaa. Yksi osaa lausua runoja, toinen kirjoittaa niitä. Yksi osaa säveltää musiikkia, toinen rakentaa lavasteita. Joku tulkitsee kristinuskoa valokuvin, toinen kutoo rakkautensa sukkaan. Ja kaikki osaamme kuunnella, katsella ja osallistua.

3) Sovintoa rakennetaan kohtaamisella, kunnioituksella ja luottamuksella. Erimielisyyksistä on uskallettava joskus puhua, vaikkakaan jatkuvaan erimielisyyksien vatvomiseen ei tule jäädä. Joskus erimielisyyksiä ehkäisevät ja korjaavat sanat, toisinaan katse tai kuunteleminen. Jotta voimme rakentaa hyvää tulevaisuutta seurakunnassa, kirkossa ja maailmassa, on uskallettava hyväksyä erilaisten tulkintojen ja totuuksien olemassaolo. Se on elämää! Ja silti voidaan elää ihmisinä sovussa.

4) Kohta löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta 23: ”Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.

Jeesuksen osoittaman hyväksynnän ja anteeksiannon suuruus sekä rikollisena tuomitulle antama lupaus puhuttelevat minua. Kristinuskossa ei ole kyse minun tekemisistäni tai minun uskoni suuruudesta, vaan Jumalan armosta ja rakkaudesta ihmistä, minuakin kohtaan.

5) Kristityillä on maailman paras viesti, evankeliumi. Tämän viestin kertominen on ainoa syy sille, miksi Harjun seurakuntakin on olemassa. Maailma on täynnä kaikenlaista tapahtumaa ja toimintaa, mutta seurakunta erottuu kaikesta muusta tämän viestin, evankeliumin, vuoksi.

Viestissä ei siis ole mitään vikaa. Osaisimmepa vain kertoa siitä taitavasti, kuulijalähtöisesti, inhimillisesti ja koskettavasti. Haluaisin, että näistä lahjoista länsitamperelaiset tuntisivat seurakuntansa.

6) Haluaisin, että juuri seurakunnat voisivat olla turvallisia tiloja meille kaikille. Olet tervetullut ja hyväksytty sellaisena kuin olet. Erilaisina ja erilaisten mielipiteiden, tulkintojen ja ymmärrysten kanssa olemme yhdessä etsimässä Jumalaa.

 

Toiminnanjohtaja, pastori Henrik Wikström

46, Agricolaliikkeen toiminnanjohtaja

Cola_ promoHenkka3_netti
Henrik Wikström, kuva: Jussi Rekiaro

Motto: Jeesus pelastaa, parantaa ja antaa yltäkylläisen elämän.

1) Totuudellisuus, rohkeus, lempeys.

Totuudellisuus: Raamattu, Jumalan Sana, on totuus. Hoosea 4: 6 (KR 38): "Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla --." Haluan pitää Raamatun ilmoituksesta kiinni ja toimia taidollisesti tämän mukaan eläen.

Rohkeus: Tahdon elää rohkeasti, sen mukaisesti mikä rohkeata on, aina kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Rohkeasti eläen on helpompi katsoa taaksepäin, jopa omiin virheisiin ja ajatella: olen ollut urhoollinen, missä osasin ja tehnyt parhaani.

Lempeys: "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa --." (Sananl. 19: 22). Lempeys rakentaa ja antaa uusia mahdollisuuksia, ilostuttaa mielen ja vahvistaa – kuka meistä ei tahtoisi kohdata lempeyttä, kun tiedämme olevamme sen tarpeessa?

2) Mitä sinä osaat ja haluat tehdä?! Tule ja kerro se meille, niin etsimme sinulle kokoisesi ja näköisesi paikan! Nykyinen virkapaikkani Agricolan kirkko Helsingin Punavuoressa ei tulisi toimeen ilman vapaaehtoisia. Agricolamessu, Tuomasmessu ja Suomen Anglikaanikirkon pääjumalanpalvelus eivät selviäisi päivääkään ilman vapaaehtoisiaan – näin on jollakin aikajänteellä myös Tampereella ja Harjussa.

Samalla, kun uskon ja tiedän tulevaisuuden yhä enemmän lepäävän seurakuntalaisissa, heille on myös voitava osoittaa mielekkäitä ja aitoa vastuunkantoa mahdollistavia tehtäviä. Mieluummin siis isoja vastuita, jotka vaativat vähän enemmän kuin pieniä tehtäviä, jotka eivät mahdollista omistajuutta ja ylpeyttäkin siitä tehtävästä, jolla palvellaan.

3) Jeesus sanoo: "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13: 35). Näin ei useinkaan ole – näin tulisi olla. Uskon aidosti ja syvästi, että ainoa mahdollisuus sovinnon kasvuun on hengellinen kasvu. Apostoli Paavali kirjoitti kerran sanan, joka on totta joka seurakunnalle: "Me puhumme teille avoimesti, korinttilaiset, sydämemme on avara, siinä on teille tilaa. Sen sijaan teidän sydämenne on ahdas. Antakaa vastalahja – puhun kuin lapsilleni – avartukaa tekin!" (2. Kor. 6:11-13)

Uskon, että jokaisella meistä on jollakin tavoin "malka silmässä" tämän seikan ympärillä. Yhdelle avartuminen voi merkitä toisen käsityksien ja vakaumuksien uskomista aidoiksi. Toiselle halua sallia sellaistenkin katsantokantojen olemassa olo, joita ei itse kykene allekirjoittamaan. Kirkon olisi hyvä laajemminkin palautella mieleen, että uskomme kohdistuu Herraan ja hänen pelastustyöhönsä, ei omiin mielipiteisiimme tai uskonnollisiin puolueisiin – sovitus ja tuleva valtakunta on verrattomasti isompi kuin ajassa hetken elävät riitamme.

4) Rakkaita ja siunaavia kohtia on monia. Haluaisin omistaa sen kohdan, jossa Jeesus sanoo Hyvän Paimenen lähtevän etsimään yhtä kadonnutta yhdeksänkymmenen yhdeksän jäädessä hetkeksi ilman kaitsentaa (Matt 18: 12). Haluaisin itse olla tuo lammas. Jokainen aikuinenkin haluaisi takaisin kotiin ja jonkun lapseksi.

5) Puhun nyt rehellisesti ja uskaliaasti. Kirkon yksi trauma ja ongelma on se, että suuri osa jäsenkunnasta on hankittu ikään kuin itsestään, ilman vaivaa ja täyttä arvostusta seurakuntalaisia kohtaan. Kaste ja tätä myötä kirkkoon liittyminen on ollut lähes kyseenalaistamaton itsestäänselvyys aina meidän päiviimme saakka. Enää ei näin ole.

Kirkon jäsenyyden arvo tulee ja voidaan nostaa kahdella, lopulta yksinkertaisella ja itsestäänselvällä tavalla: seurakunnan viranhaltijat tulevat lähemmäs sitä seurakuntaa, jota heidät on asetettu palvelemaan; useimpien perinteisten työmuotojen siunaukset ja mahdollisuudet ovat kohta käytetyt loppuun. On tultava kansan keskelle, tämä kunkin seurakunnan paikalliset erityispiirteet ymmärtäen. Seurakuntalaisille jäsenyyden ja paikallisseurakunnan arvo nousee mittaamattomaksi Jeesuksen tullessa eläväksi todellisuudeksi; Harjun seurakunta tulee läheiseksi ja rakkaaksi kirkon ja seurakunnan Herran tuntemisen kautta.

6) Turvallisuuden pitäisi olla niin itsestään selvää, ettei tätä tarvitse edes mainita – jokainen kuitenkin tietää, ettei näin ole. Uskonelämän alueella on mahdollisuus haavoittaa ja haavoittua syvästi. Tässä on viranhaltijoilla suuri vastuu: me vastaamme tilaisuuksista ja siitä, miltä Harjun seurakunta tuntuu ja miten se hengittää ja rakastaa.

On kuitenkin syytä muistaa, että aito yhteys ja turvallisuus ei löydy samanmielisyydestä. Se, millä tavalla ja mistä kohden painottuen evankeliumi itse kullekin kirkastuu, ei ole yhteisen sopimisen paikka – Pyhä Henki synnyttää uskon ja myös ohjaa sen kasvuprosessia. Tässä tulee antaa lähimäiselle ja rukoukselle aikaa, katsoa missä kohdin voisin itse kasvaa ja avartua, niin että turvallisuus ei lisääntyisi totuudellisuuden kustannuksella.

Kristittyjen yhteyden perustaksi riittää nöyryys Jeesuksen ja hänen valtakuntansa tulon edessä. Tästä kantaa lopulta jokainen meistä itse vastuun – kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Harjun seurakunta



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja