Hengen leipää

7.6.2017 9.51

Jumalan aika

Aulikki Kalliolahti

Jumalan aika
Kun on Jumalan aika
erämaassa kukat nousevat kukkimaan
ja
nyt olen pyhän yllättämänä
tässä, tänään.

Matkani pyhiin alkoi yhdeksän kuukautta ennen henkilökohtaista ”alkuräjähdystäni”, vuonna 1940 Tampereella.

Oli Jumalan aika
antaa tämä elämä, olla sen alkuperusta ja tarkoitus.

 Vaellusvuosikymmenet
erämaassa ja vuorilla.
Välillä levähtäen ”mamren tammistossa”
pyhän kolmen kanssa.

 Yhä uudestaan liikkeelle – kaipauksesta.
Tietämättömyyden pilvessä ja sen alla.

Kun on Jumalan aika.
Sinä heitä annat,
pyhiinvaeltajia – myös matkalla kotiin.

Hiljaisuus ja luomakunta
avaavat polkuja sisäiseen ja ulkoiseen tilaan,
läsnäolossasi.

Fransiskus-veljeni kanssa
tanssin ”luomakunnan akatistoksen”.
Pyhän yllättämänä!
Kun on Jumalan aika.  

franciscus
Tanssiva Francis -patsas kuvaa pyhimys Franciscus Assisilaista. Patsaan on tehnyt amerikkalainen kuvanveistäjä Paul T. Granlund, ja se sijaitsee Assisissa, Italiassa. Franciscus Assisilainen, ”Jumalan pieni köyhä”, oikealta nimeltään Giovanni Francesco di Bernardone perusti fransiskaanisen veljeskunnan, ja hänet julistettiin pyhimykseksi 1200-luvulla.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi