rss Tampereen seurakuntien uutiset

10.11.2018 18.42

Tampereella äänesti ennakkoon 7758 äänestäjää

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyi lauantaina 10. marraskuuta. Ennakkoon äänestäneitä oli selvästi vähemmän kuin vuonna 2014. Äänestää voi vielä 18. marraskuuta

Viiden ennakkoäänestyspäivän aikana Tampereella äänesti yhteensä 7758 henkeä. Osa äänestäjistä oli muita kuin tamperelaisia.

Vuoden 2014 vaaleissa ennakkoäänestäjiä oli Tampereella yhteensä 10 684, joista tamperelaisia oli 10 432. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys ei siis houkutellut tamperelaisia edellisvaalien tapaan, äänestäjiä oli noin 25 % vähemmän. Myös muissa suurissa kaupungeissa ennakkoäänestys on jäänyt vaisummaksi kuin neljä vuotta sitten. Äänioikeutettuja seurakunnan jäseniä Tampereella on 123 415.

vaali-ennakkoäänestys-metso-2018-4
Pääkirjasto Metsossa äänestäjiä kävi yli tuhat. Maija Väljä ja Lasse Väljä täyttämässä vaalipapereita vaalivirkailija Eino Matsin kanssa. Kuva: Hannu Jukola

Pääkirjasto Metso suosituin äänestyspaikka

Suurin osa äänestäjistä äänesti suurissa marketeissa ja kauppakeskuksissa. Marketeissa annettiin yhteensä 5119 ääntä eli noin kaksi kolmasosaa ennakkoäänistä.  Suosituin yksittäinen äänestyspaikka oli pääkirjasto Metso, jossa kävi yhteensä 1024 äänestäjää. Metsossa suosituin äänestyspäivä oli ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä eli tiistai, jolloin äänestäjiä kertyi 248.

Seurakuntavaalien äänestys pidettiin nyt tiistaista lauantaihin. Edellisvaaleissa ennakkoäänestyksen ajankohta oli maanantaista perjantaihin. Lauantai haluttiin ennakkoäänestyspäiväksi, koska sen toivottiin vetävän enemmän äänestäjiä. Tampereella tämä ei tällä kertaa toteutunut, vaan lauantaina äänestäjiä oli vähiten, 1265. Vilkkaimmat päivät olivat kaksi ensimmäistä ennakkoäänestyspäivää. Tiistaina äänestäjiä oli 1789 ja keskiviikkona 1662.

Varsinaisena vaalipäivänä 18.11. äänestetään kirkoissa

Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 18.11., silloin seurakuntalaiset voivat äänestää oman seurakuntansa äänestyspaikaksi valitussa kirkossa. Äänestys alkaa kello 11 ja päättyy kello 20. Eteläisen seurakunnan äänestyspaikaksi on valittu Viinikan kirkko. Harjussa äänestetään Pispalan kirkossa, joka ollaan juuri ottamassa käyttöön peruskorjauksen jälkeen. Messukylän seurakunnan jäsenet äänestävät Messukylän kirkossa ja Tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet Tuomiokirkossa.

Vaalipäivänä äänestyspaikalle voi tuoda mukanaan kahvipaketin. Kahvipaketit jaetaan joulukahviksi oman seurakunnan alueella asuville vähävaraisille seurakunnan diakoniatyön kautta.

Tampereen seurakuntien vaalisivut:
tampereenseurakunnat.fi/vaalit

Vaalikone:
seurakuntavaalit.fi/vaalikone


Palaa otsikoihin